Vahinkoja sattuu ja ihmeitä tapahtuu

Mulla on menossa kouluviikko, joten en ole oikein ehtinyt keskittyä kirjoittamiseen. Enkä ole oikeastaan jaksanutkaan, koska koulupäivät on olleet melko uuvuttavia. Kun istuu tuntitolkulla luennoilla kuuntelemassa asiaa, josta ei ymmärrä puoliakaan, on aivot sellaisen raksuttamisen jälkeen aika uuvuksissa. Kotona ei jaksais muuta kun kaatua sänkyyn ja ottaa torkut, tai sitten istua jumittaa ja tuijottaa pisteeseen X. Valot päällä muttei ketään kotona.

Opiskelen monimuotokoulutuksessa ja siksi kontaktipäiviä ei ole joka viikko. Suuri osa opiskelusta suoritetaan siis itsenäisesti ja erilaisten tehtävien kautta. Tällainen sopii mulle kyllä hyvin, koska en ole koskaan ollut mikään aamuvirkku ja nyt saan opiskella omassa päivärytmissäni. Poikkeuksia on tietysti työharjoittelut ja noi kontaktiviikot. Mulla on itseasiassa alkamassa harjoittelu maaliskuun alussa, joten täytyy ottaa vielä kaikki ilo irti siitä, että saa nukkua aamuisin pitkään.

Mitä muuten tuohon nukkumiseen tulee, niin mulla on kyllä lähtenyt mopo täysin käsistä sen suhteen. Olen ulkoisesti aika iloisen pirteä ihminen, mutta oikeasti useimmiten todella väsynyt. No joo, ehkä juuri siksi mua pidetään iloisen pirteänä, koska mun väsymys näyttäytyy sellaisena villinä levottomuutena. Tää levottomuus taas näkyy ulos päin sellaisena Duracell-pupumaisena käyttäytymisenä, koska jutut lähtee usein aika lapasesta ja usein saatan tehdä jotain extempore-heittäytymisiä ja hassuttelen että saan pidettyä itseni virkeänä. Jos pysyn liian kauan paikallani, väsymys ottaa vallan ja meinaan nukahtaa siihen paikkaan. Tuota väsymystä on monesti tutkittu lääkärissä, joskus on jotain rautatabuja määrätty mut ei sen kummempaa oo selvinnyt. Oon siis ollut tällainen joka-hetki-väsynyt niin kauan ku muistan ja jotenkin siihen on tottunut. Ainakin se väsymys ruokkii mielikuvitusta ja huumori on sen mukaista. :D

Unirytmi on toinen mikä meinaa helposti lähteä mulla käsistä. Olen selkeästi ilta-/yöihminen, tykkään valvoa myöhään (nytkin täällä kirjoittelen blogipostausta puoli kahden jälkeen yöllä, vaikka aamulla pitäis mennä kouluun (ja tällähän ei tietenkään ole mitään tekemistä väsymykseni kanssa...) ) ja nukkua aamuisin pitkään. En saa illalla aikaisin unta, vaikka aamulla olisin herännyt kuinka aikaisin. Mulle ihanteellisin päivärytmi on sellainen, että saan herätä aamulla klo 10-11 tienoilla. Oon hirmuisen kateellinen niille ihmisille, joille riittää jotkut 5-8 tunnin yöunet ja sitten ne herää pirteänä ku peipposet aamutuimaan. Ei toimi mulla, ei todellakaan. Mä pärjään 8 tunnin unilla, mutta kyllä 9-10 tunnin unet olis ihanne. Pystyn toki nukkumaan kauemminkin, helposti. Jos voisin, nukkuisin varmaan aina jotain 12 tunnin yöunia. Ja silti olisin varmaan aina väsynyt. Mun ennätys taitaa olla 17 tuntia unta putkeen. Siis ihan terveenä. Sehän on sitten ihan eri juttu jos on vaikka kuumeessa tai muuten sairas.


Olisipa ihanaa herätä aina aikaisin aamulla,
auringon vasta noustessa, ja nousta virkeänä uuteen päivään.

Aamuisin mua on todella vaikeaa saada hereille ja tarviin aina monta herätyskelloa peräkkäin soimaan, koska ensimmäiset kellot sammutan niin, etten ole oikeasti vielä edes herännyt, enkä siis edes muista niiden soineen. Mut voi aamulla "herättää" ja mulle voi jutella, vastailen sujuvasti ja jatkan unia. Myöhemmin en muista että mulle on kukaan mitään jutellut. Herättyänikin menee vielä kauan ennen kun oikeasti olen hereillä. Ensimmäisen tunti tai pari menee sellaisessa hämärässä horroksessa.

Nyt kun tiedätte nämä taustat, voitte yhdessä mun kanssa ihmetellä tiistaina tapahtunutta ihmettä: heräsin ennen kellon soittoa ja kävin keittämässä kahvia sekä antamassa Täplä-kisulle ruokaa. Ajattelin, että kun herätykseen olis vielä puoli tuntia aikaa, niin menen hetkeksi vielä pötköttämään ja nousen sitten kun kello soi. Hitot, siinä mä nökötin vartin verran kunnes päätin nousta, kun ei uni enää tullutkaan. Jollekin toi vartti voi olla vähän, mutta yleensä mulla ei oo minkäänlaisia ongelmia nukahtaa uudelleen, jos mut on herätetty kesken unien. Nukahdan yleensä parin minuutin sisällä uudelleen. Kun nousin, sanoin poikaystävälleni että et ikinä usko tätä, mutta mä en saa enää unta. Toni katsoi mua hetken silmät pyöreänä ja kokeili kädellään, onko mun otsa lämmin.
Ihmeitä voi siis tapahtua, tai ainakin vahinkoja sattuu.