Kiitos ja kumarrus

Eilinen postaus jossa pohdin homoseksuaalisuutta, kantoi näköjään aika paljon hedelmää. Suureksi yllätyksekseni sain siitä paljon kiitosta ja positiivista palautetta. Olen äimänä. Miksi? Tämä oli retorinen kysymys ^^ Minähän vaan kirjoitin julki sen, mitä päässäni asian tiimoilta pyörii. Teksti myöskin sai päivässä enemmän lukijoita kuin yksikään aikaisempi tekstini, joten senkin puolesta osoittautui todeksi se asia jota epäilinkin, eli että aihe kiinnostaa ja koskettaa monia.

Olen tietenkin äärimmäisen kiitollinen saamastani positiivisesta palautteesta, se rohkaisi mua hurjasti jatkamaan kirjoittamista! Olen aina ollut aika epävarma ihminen, ehkäpä ala-asteen koulukiusaamisesta johtuen en ole oikein uskaltanut luottaa itseeni ja omiin ajatuksiini tai mielipiteisiini, koska olen pelännyt että ne ovat jotenkin vääriä ja että joku heti lyttää ne. Tässä parin vuoden aikana huomaan kasvaneeni ihmisenä aika paljon ja saaneeni myös tervettä itsevarmuutta. Siitä saan kiittää monia ihmisiä ja ystäviä, mutta uskon että suurin kiitos kuuluu (opiskelijatoverini eivät varmasti usko tätä!) Diakonia-ammattikorkeakoululle, jossa olen opiskellut viimeiset 3,5 vuotta. Ei suoranaisesti sille koululle, vaan niille ihmisille. Tarkoitan tällä siis sitä, että se on ensimmäinen koulu, jossa olen oikeasti voinut tuntea kuuluvani joukkoon. En tarkoita mitään pientä kaveriporukkaa, vaan siis ihan oikeasti isommassa mittakaavassa. Diakissa mä olen uskaltanut olla ihan täysin oma itseni ja sanoa suoraan mitä ajattelen. Ja sen sijaan että mulle oltaisiin naurettu (mitä on kyllä tapahtunut nuorempana paljonkin), tapahtuikin ihan päin vastoin. Tuntuu ehkä hieman itsekkäältä sanoa näin, mutta musta tuntuu että Diakissa mua on jopa ihan oikeasti kunnioitettu, mun mielipiteitäni on arvostettu, eikä mun ole koko ajan tarvinnut hävetä olemistani tai sanomisiani. Saman olen saanut kokea kun aloitin vapaaehtoistyöntekijänä Saappaassa. Että kuulun joukkoon. Mikä ihana tunne!

Elämässä on paljon kiitoksen aiheita.

Tuntuu, että olen todella onnekas. Viime vuosien aikana olen saanut kunnian tutustua upeisiin ihmisiin koulun ja Saappaan kautta, ja on mulla tietenkin ennestäänkin aivan ihania ystäviä joiden tukeen voin aina luottaa. Näiden kokemusten myötä itseluottamukseni on kasvanut enkä enää pelkää niin paljoa sanoa ääneen mitä ajattelen. On mulla edelleen opettelemista monessa asiassa - olen hirmuisen kiltti ja tiedän kyllä, että joudun sen vuoksi usein kynnysmatoksi, kun vähemmän kiltit ihmiset ottaa siitä kaiken ilon irti. Mutta osaan jo pitää puoleni. Ainakin useimmiten. Ja opettelen koko ajan lisää.

Näitä postauksia kirjoittaessani olen joka kerta miettinyt, lukeekohan niitä kukaan, kiinnostaakohan ketään, mitäköhän niistä ajatellaan, onkohan nämä ihan tyhmiä?!? Huomaan siis, että epävarma minä kuiskailee edelleen jossakin takaraivossa. Ei se toisaalta väärin ole, koska en haluaisikaan olla liian itsevarma. Pieni epävarmuus, auttamisen halu ja miellyttämisen tarve pitää ihmisen nöyränä. Tiedän etten ole täydellinen enkä edes halua ajatella muuta. Eilisen tekstin palaute sai mut kuitenkin uskomaan enemmän siihen, että ehkäpä ainakin jotakin osaan tässä maailmassa tehdä hyvin: kirjoittaa.

Jokunen vuosi takaperin en olisi uskaltanut aloittaa omaa blogia, koska en olisi uskonut että ketään kiinnostaa lukea sitä. Nyt kirjoitan, koska haluan tehdä sen myös itseäni varten enkä pelkästään miellyttää muita. Rakastan kirjoittamista, ja tämä on hyvä tapa hyödyntää sitä. Jokainen on tervetullut lukijaksi, mutta jos kukaan ei näitä lukisi, olisinpahan tehnyt jotakin itselleni.

Tällä postauksella haluan siis osoittaa kiitollisuuteni. Ystävilleni, perheelleni, Diakin opiskelutovereilleni sekä ihanille saapaslaisille. Teidän ansiostanne uskallan olla tällainen kuin olen. Ja ehdottomasti kiitos kuuluu myös teille blogin lukijoille! Olen äimänä noista luvuista mitä Bloggerini tilastot näyttävät. En olisi uskonut että tätä joku lukee. Ehkäpä perheeni ja pari ystävää. Jatkan siis kirjoittamista juuri niin kuin tähänkin asti: aidosti, rehellisesti ja täysin omana itsenäni.