Wake up & enjoy!

Hola!

Olen monta viikkoa jo miettinyt, että haluaisin kirjoittaa blogia, mutta mulla on ollut aiheet vähissä. Viime postauksen jälkeen ei oikein mitään ole tapahtunut. Auton kanssa on rampattu huollossa edelleen ja Täplän kanssa eläinlääkärissä (btw, hyviä uutisia: Täplän diabetes on täysin parantunut!). Arki on pyörinyt näiden asioiden ympärillä, enkä viitsisi teille samoista aiheista kirjoittaa uudelleen ja uudelleen. Nyt kuitenkin, auringon paistaessa meidän asuntoon ja lämmittäessä tämän saunaksi, ymmärsin kevään saapuvan vauhdilla pienistä takatalvi-yrityksistä huolimatta. Siis kevät! Rakastan kevättä ♡

Ainakin itselleni kevät on aikaa, jolloin herään talvihorroksesta ja muistan taas elää. Elän kyllä talvellakin, ehe ehe, mutta talvella elämiseni on enemmänkin rimpuilua, hapuilua, vähän niinkuin puoliteholla. Kevään koittaessa akut taas latautuvat täyteen, ja vaikka tiedänkin ympäri vuoden, että elämä on ihanaa, kevään koittaessa oivallan sen taas uudella tavalla.

Elämä on ihanaa. Siispä nauttikaa, ystävät! Ja oikein upeaa, aurinkoista ja kaikin puolin hyvää kevättä kaikille ♡

Onnea ja epäonnea

Inhottava tunne. Jossakin nielun ja poskionteloiden välillä pyörii viileän tuntuinen limaklöntti, joka ei liiku suuntaan eikä toiseen. Yritän saada sitä liikkumaan tekemällä kummallisia liikkeitä nielussani. Röhkin ja kuulostan possulta. Eikä se klimppi liiku mihinkään. Yäääh, luovutan. Täytyy vaan odottaa, kunnes antibiootit alkaa tepsiä.

Troppia troppia...

Jep, sairaana siis ollaan. Mulla hajoo pää eikä pelkästään tän liman takia, vaan, koska en ole päässyt kuukauteen treenaamaan mulle niin rakasta akrobatiaa! Tuntuu, että oon elänyt viimeisen kuukauden jonkinlaisessa kuplassa. Täh, miks ihmiset puhuu kevään tulosta? Ai mitä, nyt on jo maaliskuu? En meinaa tajuta sitä. Aloin vasta hyväksyä sen ja iloita siitä, että on talvi. Ja olin suunnitellut reissua pulkkamäkeen, kunhan paranen. Pah, nyt se on jo myöhäistä. Tai no, olishan tuolla mäessä lunta, mutta todennäköisesti niin märkää, että tarvitsisin kokovartalokortsun jos haluisin kuivana pysyä. Plus että, en vielä ole siinä kunnossa että uskaltaisin mäkeen heittäytyä.

Oon ennenkin ihmetellyt sitä, miks vastoinkäymiset tulee usein yhtä aikaa. Ensin on pitkän aikaa kaikki hyvin ja sitten tulee kaikenlaista sontaa lyhyen ajan sisällä niskaan. Onhan se tietty kiva, että ne hyvät ajat pysyy parempina, kun ei ole vähän väliä jotain lannistavia juttuja pilaamassa sitä. Mut toisaalta, ne yksittäiset vastoinkäymiset kestäis kai paremmin, jos ne sattuis silloin kun asiat on muuten suht hyvin. No ei mulle mitään kamalaa oo sattunut, enemmänkin vaan on ollut epäonnea esim. just ton suhteen etten oo päässyt treenaamaan. Ensin onnistuin nyrjäyttämään nilkkani treenatessa ja jouduin jo silloin olemaan viikon treenaamatta. Sitten kun aloin taas treenata, ehdin ehkä reilun viikon treenailla kun mulla meni ranne. Kävin lääkärillä ja se totes, että mulla on löysät nivelet ja paikat niksahtelee helposti pois paikoiltaan. Pitäis hankkia rannetuet (ei sitten lääkäri viitsinyt tarkemmin kertoa että mistä ja millaiset...). Ranne oli niin kipeä, etten uskaltanut taas yli viikkoon treenata. Kun se sitten alkoi tuntua siltä, että ehkä uskaltaisin taas kokeilla, alkoi Täplän vointi olla todella huono (mistä oon kirjoittanut parissa viime tekstissä) eikä treenaaminen tullut mieleenikään. Halusin vaan viettää kaiken mahdollisen ajan Täplän kanssa, koska pelkäsin, että yhteistä aikaa meillä ei ole enää montaa päivää. Täplä kuitenkin sinnitteli ja se alkoi toipua. Nyt voisin taas lähteä hyvillä mielin treenaamaan. Paitsi että, sain hirmuisen flunssan, jonka alkamisesta on nyt 2 viikkoa. Flunssa äityi siis poskiontelontulehdukseksi joka tuntuu sekin olevan hyvin tiukassa. Jouduin by the way vaihtamaan antibiootitkin uusiin, koska edellisistä sain niin voimakkaita vatsaoireita että oksat pois. Makasin vaan sängyssä enkä voinut liikkua. Uikutin vaan kun kipu palasi aalloittain. Ripulista puhumattakaan...

No joo, karkasin aiheesta :D Sori herkkähipiäiset, en omista tekstinsuodatinta :)

Mutta joo, tänään kuitenkin palasin töihin. Ihan hyvä, koska alkoi jo kotona kyhjöttäminen kyllästyttää. Unirytmikin on ihan sekaisin kun pahimpina sairaspäivinä nukuin niin paljon ja sitten ei enää yöllä tullutkaan uni. Oon myös stressannut mm. raha-asioita, joka on varmaan ollut yks syy unettomuuteen... ei mitään katastrofaalista tilannetta onneksi ole, mutta onhan tässä kuluja ollut. Laskeskelin, että Täplän eläinlääkärikuluihin on kulunut viimeisen 5 kk aikana 850 euroa. Ja ens viikolla on taas uus lääkäriaika. Lisäksi meidän auto on tuottanut meille kuluja, kun siihen tehtiin 530 huolto just pari viikkoa sitten. Ja perjantaina viedään taas, kun öljyä mystisesti häviää edelleen moottorista. On toi autokin kyllä kans yks murheenkryyni! :) Siis tosi kiva auto, mutta siihen on saanut kaikenlaisia pikkuhuoltoja tehdä vähän väliä, ja lisäks yks vanhempi setä tuossa ennen joulua peruutti etulokariin ison lommon (onneks meni sedän vakuutuksista...). Ne kyllä muistaa meidät jo hyvin siellä korjaamolla, kun ollaan viety auto sinne jo niin monta kertaa. Auto on ollut meillä 6 kk ja varmaan se 6 kertaa on se sinne jo viety :D

Joulukuussa tullut sedän kolhima vahinkolommo. Onneks saatiin se korjattua, oli siinä ja siinä että suostuivat korjaamaan,
koska korjaus tuli (muka) saman hintaiseksi (750 e) kuin mikä on auton arvo. Pöh, sanon minä.

Mut hei, on mulla jotain positiivistakin asiaa! Täplä on siis tosiaan toipumaan päin. Oon niiiin onnellinen, että kuuntelin vaistoani enkä vienyt sitä lopetettavaksi vaikka jouduinkin asiaa vakavasti harkitsemaan. Se "päivä kerrallaan" -päätös oli hyvä. Huomasin tietynlaista painetta joiltakin ihmisiltä, jotkut sanoi jopa suoraan että eikö olis parempi jo viedä piikille/lopetettavaksi "se kissa"... mua kyllä satutti noi sanat silloin, koska sisimmässäni tiesin että joo, ehkä pitäis, mutta silti en ollut valmis vielä luovuttamaan. Se satutti, koska tuntui niin kylmältä ja tunteettomalta antaa periksi, kun tiesin että toivonhippuja vielä on. Tarrauduin kiinni niihin hippuihin ja se oli onneksi oikea päätös. Täplän kaljut läntit siis vaan levisi ja raapiminen oli sydäntäraastavaa, eikä homeopatiastakaan tuntunut olevan apua... mua itketti iltaisin, kun nukkumaan mennessä Täplän rapsutus piti mua tuntikausia hereillä. Päätin, että varaan ajan vielä toiselle eläinlääkärille ja kysyn suoraan, onko Täplä jo toivoton tapaus vai onko mitään tehtävissä. Se oli paras ratkaisu mitä Täplän hoidon kannalta on tähän mennessä tehty! Nimittäin tämä toinen lääkäri kuunteli koko Täplän sairaushistorian ja ihmetteli, miksei ihosta ole otettu näytteitä ja miksei allergiatestejä ole tehty (olin edelliselle lääkärille niitä itsekin ehdottanut, mutta syystä tai toisesta hän ei niitä suositellut). Täplästä otettiin näytteitä ja se sai lääkeshampoon, jolla sitä on nyt pesty kahdesti viikossa. Tulokset jo ensimmäisen pesukerran jälkeen oli uskomattomat! Kutina ja raapiminen loppui kuin seinään ja Täplä nukkui sikeämmin kuin viikkoihin. Oli varmaan ihanaa nukkua pitkästä aikaa ilman kutinaa. Nyt pikkuiselle on alkanut kasvaa karvaa, ja odotellaan sieniviljelyn tuloksia. Kaikki näyttää valoisammalta ja Tinttu on ihan kuin eri kissa. Se on taas oma ihana itsensä ♡

Tässä näytti jo pahalta. Noi ruvet on tulleet raapimisesta ja sen seurauksena Täplän iho oli tulehtunut.

Pikkuhiljaa karvaa lähti enemmän ja enemmän. Se oli muutenkin ihon huonon kunnon takia herkkä irtoamaan, eikä alituinen raapiminen auttanut asiaa. Lopulta Täplä raapi ihan "kulmakarvoihin" saakka eteen sekä korvien takaa poskiin menevän kaljun alueen. Nuo sivut oli myös korvasta lapaluihin kaljut, mutta tuohon keskelle jäi tuo söpö musta tupsu ja ikään kuin irokeesi.

Minä tietysti hoivasin ja hellin rakastani parhaani mukaan. Tänä kuvan ottamisen aamuna kun heräsin Täplä kainalostani, olin niin onnellinen, että se oli siinä vieressä. Koska olin muutamaa päivää ennen ajatellut, että edellinen päivä olisi se päivä jolloin Täplä vietäisiin lopetettavaksi jos se menee huonommaksi. Muutosta kuitenkin tapahtui parempaan ja sydämeni iloitsi. ♡

Uuden lääkärikäynnin jälkeen saatiin uutta toivoa. Pestiin Täplä lääkeshampoolla, jonka jälkeen se nukkui putkeen seuraavaan aamuun asti. Se oli niin väsynyt, että nukahti kirjaimellisesti naamalleen mun syliin. Se sai nukkua ilman kutinaa piiitkästä aikaa. Shampoohoidon aloittamisen jälkeen karva on alkanut kasvaa takaisin...

Täplän vointikin alkoi kohentua ja se alkoi olla taas enemmän oma utelias itsensä...

...kuten kuvasta näkyy. Täplä jaksoi taas olla arjen touhuissa mukana. :)

Sitten kun minä vuorostani sairastin, sain kainalooni lohduttavan pikku nyytin. ♡

Nyt Täplä on melkein jo ennallaan. Kasvanut karva on vasta sänkeä ja matka paranemiseen on pitkä, mutta suunta ainakin on oikea! Vielä pitää selvittää, mistä tämä kaikki oikein johtui, ettei se pääse toistumaan.

 

Jatkamme myös suihkuttelua kahdesti viikossa, vaikka se ei ihan Täplän lempipuuhaa olekaan.

Oikeastaan, se inhoaa sitä.

Näkeeks sen jostain??? :D

Aika tyytyväiseltä tämä kisu näyttää, vai mitä ootte mieltä? Vähän näyttää vielä hassulta, kun sänkikarvojen kanssa pää näyttää niin pieneltä. Lisäksi eläinlääkärin suosituksesta ajelimme Täplän karvat 12 mm pituiseksi. Ainakin sieltä mistä se antoi ajella :D Suunta on siis oikea ja näillä eväillä on hyvä jatkaa eteenpäin. Luojalle kiitos Täplästä! ♡