Täplän tarina osa 1

Tein aikaisemmin kyselyn, jossa kartoitin sitä, millaisia tekstejä multa toivottaisiin. Vastaukset jakautuivat aika koomisesti. Jaetulle ensimmäiselle sijalle pääsivät Täplän tarina ja Kotiesittely. Toisen sijan jakoivat kolme aihetta: Runoja, lisää pohdintaa ja lisää lifestyleä. Kaksi viimeksi mainittua liittyvät ehkä enemmänkin blogin tyyliin, mutta nytpä mulla on sitten aiheita mistä kirjoittaa. Aloitan siis kertomalla teille Täplä-kissan tarinan. Kerron tarinan kahdessa osassa, ettei siitä tulisi kerralla liian pitkä. Ensimmäisessä osassa kerron siitä, kuinka Täplä päätyi mulle ja miten meidän yhteinen taival on lähtenyt käyntiin.

Vuonna 2011, kun olin muuttanut Pieksämäelle, mulle iski hirmuinen kissakuume. Rakastan eläimiä ja erityisesti kissoja. Laitoin ilmoituksia nettiin ja ympäriinsä uuden pienokaisen toivossa. Halusin siis ensisijaisesti pennun, mutta myös aikuinen kissa kävisi. Ilmoitukseen olin laittanut, että olen valmis vähän maksamaan kissasta, mutta en suuria summia koska opiskelijabudjetti ei oikein riitä. Aina kun löysin mieleisen kissan, josta oli ilmoitus, se oli jo mennyt. Ja aina kun minuun otettiin yhteyttä ja tarjottiin kissaa, oli se liian kallis (250 euroa ei ollut ihan se summa mikä mulla oli mielessä...)
Aloin jo turhautua ja petyin, kun tuntui, ettei mistään löydy sopivaa kissaa. Olin valmis antamaan kisulle rakkautta ja hoitamaan sitä parhaalla mahdollisella tavalla... tiesin, että pitäisin siitä hyvää huolta. Mutta ensin pitäisi löytää joku, josta pitää huolta. Harmitti. Surffailin Facebookissa kerran kun olin taas käynyt kaikki ilmoitukset läpi tuloksetta. Silmääni osui opiskelutoverini jakama kuva valkoisesta kissasta. Oiii kun se on söpö, epäreilua kun toisilla on noin suloisia kissoja, minäkin haluan! Klikkasin kuvan auki nähdäkseni paremmin tuon söpöläisen. MITÄ?! Kuvatekstissä luki, että "Täplä tarvitsee uuden kodin". Voiko olla todellista, tuo kissahan on täydellinen! Ihanaihana, tahtoo tuon kissan! Äkkiä selasin kommentit läpi, mun tuurilla joku on kuitenkin sen jo ominut itselleen... Joku siellä olikin kirjoittanut, että EHKÄ voisi Täplän ottaa. Kirjoitin siitä huolimatta, että jos tämä edellä kirjoittanut ei Täplää ota, niin minä otan.

Pikku sydäntenvalloittaja <3

Niinpä Täplä sitten varattiin mulle, kun tämä toinen henkilö ei sitä ottanutkaan. Olin Tampereella työharjoittelussa, ja oltiin sovittu että haen Täplän heti kun palaan Pieksämäelle. En malttanut odottaa. Olin käynyt Täplää jo kerran tapaamassa ja se oli vienyt mun sydämeni. Tuntui ihan kun Täplän olisi ollut tarkoituskin tulla mulle, koska kaikkien niiden ympäri Suomea olevien kissaehdokkaiden jälkeen löytyi Täplä, joka asusti täällä Pieksämäellä, parinsadan metrin päässä mun kotoa! Edellinen omistaja ei voinut pitää Täplää, koska oli alkanut allergisoitua sille. Hänen oli muutenkin ollut tarkoitus pitää Täplää vain väliaikaisesti, koska Täplä oli tullut sinne ikään kuin olosuhteiden pakosta. Täplä on siis löytökissa. Edellinen omistaja kertoi mulle, että noin vuotta aiemmin hän oli ollut jossakin leirillä, ja Täplä oli kuljeksinut siellä, etsien rapsutuksia ja hellyyttä ihmisiltä. Sillä ei näyttänyt olevan kotia ja se myös nukkui leirillä olevien ihmisten luona = päällä. Leirin loppuessa vetäjät oli sanoneet, että jollei joku ota tuota kissaa kotiinsa niin he vie sen lopetettavaksi. Niinpä tämä koulukaverini oli sitten ottanut Täplän itselleen ja antanut sille maailman osuvimman nimen.

Lopulta sain Täplän kotiin. Rakastuin siihen heti. Jo ensimmäisestä päivästä alkaen se oli täällä kuin kotonaan. Muistan kun se tuli sohvalle mun viereen katsomaan telkkaria ja meni kerälle viltin päälle. Katselin loppuajan Täplää enemmän kuin tv:tä. Napsin siitä valokuvia, ihan kuin peläten että se katoaa jonnekin. Mietiskelin, kuinka se voikaan olla noin rakastava ja rauhallinen, vaikka on joskus eksynyt kotoaan. Luulisi sen olevan pelokkaampi ja epävarmempi ihmisten kanssa.

Ensimmäisiä Täplästä otettuja kuvia.

Sylissä.

Kyllä se epävarmakin puoli Täplästä löytyi hyvin nopeasti. Alussa se saattoi kehrätä täysin tyytyväisenä kun sitä rapsutteli ja yhtäkkiä käydä käteen kiinni. Onneksi ei usein. Opin, että kyljet, vatsa ja takatassut olivat kiellettyä aluetta. Opin myös, että Täplän voi nostaa syliin, mutta siitä on pidettävä lujasti kiinni, tai muuten se menee paniikkiin. Vielä nykyäänkin, kun sen ottaa syliin, se painautuu lujasti rintaa vasten ja takertuu kynsillä olkapäähän. Oon miettinyt, mistä tämä johtuu. Onko Täplä joskus pudonnut jostakin korkealta, tai sylistä kenties? Onko sitä kohdeltu kaltoin? Mistä se on kotoisin, miten se on kadonnut? Onko se hylätty, vai karannut? Joka tapauksessa, se mitä tapahtui, on varmasti jättänyt jälkensä.

Kaikesta huolimatta Täplä on aina ollut hyvin luottavainen ja rakastanut rapsutuksia ja silityksiä yli kaiken. Meillä oli sen kanssa kyllä aikamoiset valtataistelut aluksi. Ymmärsin sen, että en tarkoituksella rapsuta sitä masusta ja muualta, mutta en silti suostunut siihen, että heti jos käsi vahingossa osuu väärään paikkaan, tulee suikaleita. Niinpä joka kerta kun Täplä kävi käteeni kiinni, otin sitä niskasta kiinni ja painoin maahan. Tosin aluksi se ei ollut noin helppoa, koska Täplä ei meinannut millään lopettaa, vaan riehui ja rimpuili vaikka mulla olikin niskaote. Pikku jääräpää. Pidin niskasta kiinni niin kauan kunnes Täplä rauhoittuu ja irroitin vasta sitten. Joskus irroittamisen jälkeen Täplä itsepäisesti aloitti uudelleen :D Lopulta kuitenkin luottamuksen kasvaessa tuollainen käytös väheni ja ollaan löydetty kultainen keskitie. Nykyään Täplä oikein kääntyy selälleen ja vaatii masurapsutuksia. Jos kuitenkin jostain syystä käy niin, että nyt alkaa riittää, niin hän vaan näyttää siltä kuin aikoisi purra ja nosta tassun ylös kuin aikoisi kynsäistä, muttei tee sitä. Se toimii kuitenkin varoituksena ja minä ymmärrän lopettaa. Yhteisymmärryksessä siis ollaan. :)

Edellä mainitusta tulee sellainen käsitys että Täplä olisi kauhea peto. Tuollaista kiinni käymistä sattui siis jo aluksi melko harvoin ja nykyään ei oikeastaan ollenkaan. Paitsi täysin vieraiden ihmisten kannattaa silitellä vain "sallituilta" alueilta, varmuuden vuoksi... Tuo kissa on vaan niin kaunis ja ihana, ettei siitä saisi petoa tekemälläkään! Välillä tuntuu, ettei se edes ole kissa... Silloin kun se tuli mulle, niin se oli aika leikkisä. Ainakin leikkisämpi kuin nyt, muttei se koskaan ole niin innokas ollut leikkimään kuin monet muut kissat...Kun sille heitti pallon, se osasi noutaa sen suussa takaisin. Pikkuinen kuitenkin pääsi hieman lihomaan (mun vika, koska ostin liian proteiinipitoista ruokaa, ja lisäksi myös "mummun" ja "vaarin" vika, koska Täplän siellä kyläillessä (monta kuukautta) sitä syötettiin ja hemmoteltiin ihan liikaa :D ) eikä juokseminen enää onnistunutkaan samalla tavoin. Vaikka laihdutuskuuri on nyt tehonnut eikä Täplä ole enää ylipainoinen (vaikka siltä näyttääkin, kun venynyt nahka roikkuu melkein lattiaan saakka ^^), on kuitenkin tullut muita vaivoja. Täplällä on oikeastaan aina ollut jotakin terveydellisiä ongelmia, siitä saakka kun sen sain. Korva- ja silmätulehduksia, nuhaa ja tukkoisuutta, ihottumaa (allergiaa? Mut ei ole selvinnyt, että mille), suolistovaivoja (tämän vuoksi saa tarkoin valikoitua ruokaa), nivelrappeumaa ja lisäksi pari hammastakin on jouduttu poistamaan. Tuo nivelrappeuma on aika ikävä, kun sekin rajoittaa liikkumista, eikä Täplyskä juokse kovinkaan paljoa. Joskus saa ihme spurtteja, jonka jälkeen kävely näyttää hetken vähän tönköltä. Sille on kipulääkettä, jota annetaan välillä kuuriluontoisesti ja se onneksi auttaa.

Täplä hoikemmassa kunnossa
(kieli :P)

Täplä pulleimmillaan.
Aikamoinen jössikkä, onneks on laihtunut tuosta!

Täplän kanssa on siis käyty paljon eläinlääkärillä ja rahaa siihen on mennyt tuhansia euroja. Eli vaikka kissan saikin ilmaiseksi, niin ei sovi olettaa, ettei siihen menisi kuluja. Lisäksi allergian ja suolistovaivojen minimoimiseksi Täplälle syötetään vain tietynlaista ruokaa, joka tietenkin on kallista myös. Mutta kyllä mä jo silloin kun kissan päätin hankkia, päätin myös että sille ei mitään kaupan ruokaa syötetä. Vertailin silloin niitä ravintoarvoja ja ne on ihan kuraa. Haluan antaa rakkaalleni vain parasta <3 Opiskelijabudjetista se on tietenkin vaikeaa, mut se on vaan sit jostain muusta pois.

Mä uskon siihen, että kaikella tapahtuneella on tarkoituksensa. Uskon myös, että Täplän oli tarkoitus tulla mulle. Siitä on ollut niin paljon iloa sekä mulle että muille ihmisille, ettei oo tosikaan. Oikea lohtukissa <3 Kerron seuraavassa osassa vähän enemmän Täplän luonteesta ja meidän arjesta yhdessä. Ja siitä, kuinka Täplä ei todellakaan ole ihan tavallinen kissa. :)

Väsymys voi iskeä missä vain. Torkkujen ottaminen ei katso aikaa eikä paikkaa.

Ensimmäinen automatka.
Meillä ei ollut vielä kantokoppaa,joten Täplä joutui matkustamaan vapaana.
Mut ei se ollut moksiskaan!
Hassu kissa, se vaan nautti siitä kun sai katsella maisemia ja makoilla takaikkunalla.

Näin me aina nukutaan, Täplä tulee ihan viereen, usein ihan kainaloon tai "lusikkaan".
Tai jalkojen, selän, kyljen, naaman päälle... mihin neiti milloinkin tahtoo,
kunhan saa olla lähellä.

Osaa Täplä olla leikkisä, mut hän on sitä omalla tavallaan.
Utelias tutkimaan, mutta omaan tahtiinsa, rauhallisesti. Mitä sitä turhaan riehumaan ja juoksentelemaan. :)