Harjoittelua, herkuttelua ja herkuttelematta olemisen harjoittelua

Howdy how taas pitkästä aikaa!

Enpä ole ehtinyt ihan niin usein näköjään kirjoitella nyt, kun työharjoittelu alkoi. (Olen siis 7 viikkoa harjoittelussa seurakunnan diakoniatyössä) Tai ei ole kyse niinkään ajanpuutteesta vaan siitä, että harkkapäivän jälkeen olen niin väsynyt etten oikein jaksa keskittyä kirjoittamiseen. Nyt päätin kuitenkin repäistä ja kertoa vähän kuulumisia :D

Harjoittelunihan alkoi siis toissa viikonloppuna parin päivän pituisella perheleirillä. Auto muuten taas sammui kahdesti matkalla sinne! Eikä matkaa ole kuin 5 kilometriä, pelkäsin pääsenkö perille ollenkaan, mut onneks käynnistyi vielä. Sen jälkeen ei olekaan ollut taas mitään ongelmia... Mut niin. Viihdyin siellä oikein hyvin ja nautin erityisesti siitä, että ruokaa oli tarjolla usein ja riittävästi. Ja se oli hyvää! Ihanaa kun pääsee valmiiseen pöytään, eikä tarvitse itse kokata. Ja vielä kun ruoka on monipuolista ja maittavaa, niin mikäs siinä nassuttaessa. Mmmm rakastan ruokaa! Oli tuolla leirillä paljon muutakin mukavaa, vaikka korvatulpathan siellä olis tarvinnut kun lapset piti sellaista mekkalaa että heikompaa hirvittää. Vielä kun heille annettiin laatikollinen laudan palasia, vasara sekä purkillinen nauloja, oli korvissa pitelemistä... mitä vielä, mä olin ensimmäisenä siellä lasten kanssa siellä vasaroimassa! Mutta, sainpahan taas vähän siedätyshoitoa lasten suhteen. Kaiken kaikkiaan leirikokemus oli todella mukava ja työntekijät ottivat mut oikein hyvin vastaan. Olivat ihmeissään kun kuulivat, etten ole koskaan ennen ollut perheleirillä tai tehnyt lasten kanssa töissä. Olin kuulemma niin luonteva että ne oli luullut, että oon jo ihan vanha tekijä. Hah! :D Mut mukavaahan se oli kuulla positiivista palautetta.

Nyt alkaa olla pari viikkoa harjoittelua takana, ja varsinkin alku on mennyt oikeastaan siinä, että oon tutustunut paikkoihin ja muihin diakoniatyöntekijöihin. Koska kyseessä on johtajuuteen ym. juttuihin liittyvä Työyhteisöt ja kehittäminen -opintokokonaisuus, olen tietenkin päässyt mukaan erilaisiin kokouksiin, luennoille ja palavereihin... Nice. Onhan se tietty mielenkiintoista, jos käsiteltävät asiat on mielenkiintoisia. Mutta yleensä niissä puhutaan asioista joista en ymmärrä hölkäsen pöläystä, ja sitten vielä kun mulla on tuollaisissa tilanteissa kalan keskittymiskyky niin... en yleensä hirveästi jälkeen päin muista mistä noissa on puhuttu. No joo kyllä toki silloin jos oikeasti tärkeistä asioista on kyse. Mut yhden kokouksen jälkeen eräs diakoni kommentoi mulle, että olen ollut melkoisen aikaansaava, ja osoitti edessäni olevaa kokouskutsua jonka olin piirrellyt täyteen kaikenlaisia kuvia. Mua nolotti, mutta onneks tää diakoni on aika rempseä ja tiedän että hän kommentoi asian silkalla huumorilla.

Viime viikonloppuna oli vapaat ja lähdin Saappaan virkistysmatkalle Mikkeliin. Käytiin ensin Kenkäverossa, josta ostin lankakerän, saunatuoksua, karkkitangon sekä sellaisen metallisen puun, jossa oli magneetteja kiinni. Se puu on aika nätti sellaisenaankin, tai sit siihen voi laittaa muistilappuja tai vaikka koruja roikkumaan. Katsotaan mitä keksin sille. Kenkäveron jälkeen käytiin  vähän keskustassa pyörimässä ja sitten lähdettiin leirikeskukseen nauttimaan olostamme. Majoituttiin Susiniemen leirikeskuksen saunarakennukseen, joka sijaitsi hienolla paikalla järven rannalla. Ilta meni oikeastaan syödessä, saunoessa ja ihan vaan oleskellessa ja jutustellessa, ihanien saapaslaisten seurassa tietty! Saunominen oli melkoisen virkistävä kokemus, kun lämmin vesi oli loppunut. Urheasti silti peseydyin ilman suurempia kiljahduksia. Jeij!

Keskustasta löytyi kirkko. Oli aikas mahtavan kokoinen.

Täällä me majoituttiin.

Tällaisen huivin väkersin illan aikana Kenkäverosta ostamastani langasta.

Seuraavana päivänä nautittiin olostamme kylpylässä, jonka jälkeen käytiin vielä Amarillossa syömässä. Mulla oli niin nälkä, että unohdin ottaa pääruoasta kuvan! :D Söin kanaa ja uuniperunaa, mut rehellisesti sanottuna ruoka oli vähän pettymys. Ensin ajattelin, etten ota jälkiruokaa koska koitan vähän rajoittaa tuota herkkujen syömistä. Menussa oli kuitenkin niin houkuttelevia jälkkäreitä ja koska olin hieman pettynyt lämpimään ruokaan, päätin hankkia itselleni paremman mielen valitsemalla jonkin herkullisen jälkkärin. Mun silmät meinasi pulpahtaa päästä kun sain annoksen eteeni. Minä kun ajattelin ottaa PIENEN jälkkärin. Herranjestas. No, ei mulla ongelmaa ollut, kyllä kaikki alas meni. ;)

Tällaisen herkkuannoksen vetäisin nassuuni:
Vanilja-, mansikka- ja suklaajäätelöä, kermavaahtoa, suklaakakun muruja sekä vaahtokarkkeja.
Nam!

Mulla on ollut kyllä (normaaliakin enemmän) ongelmia tuon herkkujen syömisen kanssa nyt harjoittelun alettua. Mun täytyy välillä oikeasti rajoittaa syömistäni, tai muuten ahmin koko ajan ja nimenomaan herkkuja. Yli vuosi sitten, sen jälkeen kun oltiin erottu ex-mieheni kanssa, söin suruuni. Paljon. En ole koskaan ollut kovin isokokoinen, päin vastoin, ja totta kai syömiseni vaikutti niin, että lihoin nopeasti aika monta kiloa. Sehän tuli kaikki tietysti läskinä, kuinkas muutenkaan. Senttejä siis kerääntyi joka puolelle, kunnes en enää meinannut mahtua vaatteisiini. Olo oli todella tukala! Sain onneksi otettua itseäni niskasta kiinni, ja pudotettua painon jopa hieman alemmas kuin mitä se oli ennen eroa. Sen jälkeen päätin rajan, minkä yli en enää ikinä painoani päästä. Nyt se alkaa olla taas juuri siinä rajalla, jota en saisi ylittää ja siksi yritän jättää herkuttelun viikonloppuun. Mutta se on todella vaikeaa, koska JOKA IKINEN päivä on ollut harkkapäivinä tarjolla pullaa/leivosta/piirakkaa/vieneriä tms... siis ihan totta, joinakin päivinä jopa useamman kerran. Ne työntekijät väittää, ettei normaalisti ole noin usein tarjolla, mutta alan vahvasti epäillä sitä. :D Ja jos voisin vain itse jättää ottamatta, mutta kun työntekijät siellä suurin piirtein laittaa mulle valmiiksi lautaselle, että syöpäs nyt hoikka tyttö. Enpä kauaa pysy hoikkana jos joka päivä söisin kaiken mitä tarjotaan. Omasta mielestäni mulla olis jo nyt varaa pudottaa muutama kilo.

Yritän pitää huolen siitä, ettei paino pääse nousemaan yli tietyn rajan ihan siitäkin syystä, että suurin osa mun sukulaisista (eriyisesti naiset) on tai on olleet enemmän tai vähemmän ylipainoisia, ja oon saanut koko pienen ikäni, aina lapsesta saakka, kuulla siitä kuinka mun ei kannata koskaan päästää itseäni siihen kuntoon ja kannattaa heti tehdä asialle jotakin jos vähänkin tulee kiloja lisää. No sepä on sitten iskostunut mun takaraivoon niin, että kyllä heti hälytyskellot soi jos kiloja on tullut vähän enemmän lisää. Ja koska olen aina ollut luonnostani hoikka, sellainen jossa ei ole ollut pahemmin makkaroita missään, en siedä kyllä yhtään sitä jos jossain liikaa lyllyy ja hyllyy. Perfektionismin syytä, vai minkä lie? Lyllyvää on kyllä ollut mulla jo varmaan 8 vuotta, mutta sit jos sitä tulee liikaa mulla meinaa hajota pää ja on pakko tehdä asialle jotain. Tiedän että parasta olis jos osais elää aina niin, ettei tarttis ottaa tällaisia "niskasta kii" -vaiheita, mut valitettavasti rakastan ruokaa liikaa ja jossain vaiheessa menee aina överiks. (En siis yhtään ihmettele niitä mun suvun naisia, jos niillä on samanlainen ruokahalu ku mulla. Olisin jo varmaan hirmuinen pullukka jos mulle ei olis tolkutettu tota asiaa lapsesta saakka...)

Koitanpa kirjoitella aina kun jaksan, mutta voi olla että nyt harkan aikana ei jaksa ihan niin usein kuin tähän saakka. Kotiesittelyn koitan tehdä tässä joku päivä kun sitäkin toivottiin. Muitakin toiveita saa esittää :) See ya!