Mikä ihmeen elämäntaparemppa?

No niin, nyt on taas se aika jolloin Hansu laittaa makkarat kuriin ja elämäntavat kunnon syyniin! Ei vaan, itseasiassa tällä kertaa tämä on erilaista. Tarkoitan sitä, että yllättävää kyllä, olen pysynyt herkuttelun suhteen kohtuuden rajoissa (poikkeuksena joulu ja sen jälkeinen aika jolloin lahjaksi syötyä suklaata piti tuhota rasiatolkulla :D) ja painokin on pysynyt sallituissa luvuissa. Sen jälkeen, kun pari vuotta sitten olin eron myötä mähkinyt itseni monta kiloa painavammaksi ja olo oli turvonnut, pöhöttynyt, ruma sekä muutenkin epämukava, päätin etten enää koskaan päästä itseäni sellaiseen kuntoon. Ei sillä, että olisin ollut "lihava" tai edes lievästi ylipainoinen, mutta vatsan-, vyötärön- ja lantionympärykseni kasvoivat muutamassa kuukaudessa monta senttiä ja painokilot siirtyivät uudelle kymmenluvulle. Tämä tarkoitti tietenkin sitä, että rasvaprosenttini oli huimassa nousussa.


Olen aina ollut hyvin siro ja pienikokoinen, koko yläasteajan painoin alle 50 kiloa (olen 166 cm pitkä). Ymmärrätte varmaan etten pitänyt lainkaan siitä, kun ollessani painavampi vaatteet puristivat vääristä paikoista, makkaroita pursusi sieltäkin missä niitä ei osannut kuvitella olevankaan ja vararengas puristui inhottavasti väliin kun puin sukkia jalkaan tai sidoin kengännauhoja. Toki on ihmisiä, jotka kantavat aina näitä vararenkaita mukanaan - jopa suurella ylpeydellä - enkä sano että siinä on mitään väärää. Tärkeintä on se, että itse on sujut itsensä kanssa ja voi hyvin. Monella oli vaikeuksia silloin ymmärtää sitä, kun aloin puhua laihduttamisesta. Mua katsottiin silmät pyöreinä: Miksi sinun pitäisi laihduttaa? Muiden mielestä ei varmasti pitänytkään. Eipä mullekaan ensimmäisenä tule mieleen ihmisistä heidät nähdessäni, että tuon pitäis kyllä saada karistettua muutama kilo. Se on jokaisen oma asia. Opin kuitenkin itsestäni sen, että sellainen parin vuoden takainen elämäntapa ei sovi mulle. Ei ole siis kysymys pelkästään siitä miltä näytin, vaan myös siitä miltä musta tuntui. Epäterveellinen ruoka, epäsäännöllinen ruoka- ja unirytmi, liikunnan puute sekä herkkujen tolkuton mässäily ei saanut aikaiseksi mitään muuta kuin henkisen ja fyysisen pahan olon. Silloin masennuksen keskellä en pystynyt muuhun, ja ymmärrän niitä ihmisiä jotka tällaisesta kierteestä itsensä löytävät. Olen onnekas, että löysin melko nopeasti tien pois tuosta kierteestä ja löysin liikunnan ja terveellisten elämäntapojen ilon jälleen elämääni.

Vaikka tuon kokemuksen jälkeen olen liikkunut ja herkutellut enemmän ja vähemmän, en kuitenkaan ole suostunut päästämään itseäni enää siihen kierteeseen, josta on niin vaikeaa päästä pois. Asetin itselleni painorajan ja sen alla olen pysynyt. Olen ottanut tavaksi tarkastella elämäntapojani säännöllisin väliajoin, niin etten pääse sokaistumaan sille jos lähden "väärille raiteille". Muutaman kuukauden välein pysähdyn miettimään, onko remontin aika. Olen tehnyt vuoden mittaan pieniä remontteja, mutta nyt on aika suuremmalle. Ei siksi, että olisin "repsahtanut" taas vanhoihin tapoihin. Eikä siksi, että painoni olisi noussut yli sallitun rajan. Eikä siitäkään syystä, että herkuttelin jouluna ja sen jälkeen enemmän kuin laki sallii. Vaan siksi, koska löysin itsestäni motivaation joka ei ole ollut näin vahvana kertaakaan sen jälkeen kun vajaat pari vuotta sitten löysin tien pois tuosta mähkimisen kierteestä. Silloin innostuin liikunnasta lihaskunnon kohottamisen ja kuntosalin muodossa.

Olen aiemminkin maininnut, että saan energiaa auringosta. Myös tieto saapuvasta keväästä antaa mulle hurjasti energiaa, siis jo pelkästään se kun vuosi vaihtui, sai mun mielialan nousemaan uusiin sfääreihin. Tämä on yksi asia joka nostaa mun intoani liikkumiseen. Se, mistä tämä into kuitenkin lähti, on ihan toinen juttu. Äitini on kamppaillut ylipainon kanssa jo vuosia, joten päätin vähän avittaa ja lupasin maksaa äidille (vähintään) puolen vuoden ajalle tehovalmennuksen tai personal trainerin tai mitä hän vaan haluaa. Äiti tarttui haasteeseen ja aloitti maanantaina ensimmäisen tapaamisen salilla pt:n kanssa. Paketti sisältää mm. äidille räätälöidyt ruokavaliot ja viikottaiset pt-tapaamiset. Jos ei tällä kilot karise, niin ei sitten millään! Minäkin tästä innostuin ja ajattelin muutenkin, että voisin ikään kuin vertaistukena itsekin tehdä taas rempan ruokavaliooni sekä lisätä liikuntaa täällä Jyväskylässä. Voidaan sitten äidin kanssa soitella, kannustaa ja kysellä miten menee. :)

En osaa kuvailla tätä innostuksen määrää! Kaikista parasta tässä on se, että olen löytänyt uuden liikuntamuodon eli uuden harrastuksen, josta olen aivan pähkinöinä! Jyväskylän Parkour akatemialla, jossa aloitin, menee erilaisia ryhmäliikuntatunteja. Mutta ei sitä peruskauraa, vaan jotain aivan muuta! Siis lattia- ja ilma-akrobatiaa, pariakrobatiaa ja kaikkea muuta kivaa sirkus-hubaa. Mahtavaa! Olen käynyt nyt muutamalla tunnilla ja oon jo ihan koukussa. Tästä kaikesta huumaantuneena päätin alkaa seurailemaan omaa kroppaani: otan viikottain ylös painon, mitat sekä mittaan rasva- ja lihasprosentin. Mulla kun ei ole suurempaa painonpudotustarvetta, voin seurailla miten muuten kehoni muuttuu. Plus että voin tietenkin seurata omaa kehittymistäni sirkustaituroinnissa. :D

Elämä on toisinaan aika ihanaa ♡