Kesäkuntoon - tai ainakin kesällä kuntoon

No nyt sain viimeinkin kunnolla tarpeekseni lyllyvistä reisistä ja vatsamakkaroista! Olen jo parin-kolmen kuukauden ajan tarkkaillut syömisiäni (kevyemmin, terveellisemmin) ja liikkunut enemmän. Tuloksia ei kuitenkaan ihan huimasti oo tullut, koska on ollut niin paljon juhlia ja muita tekosyitä jolloin oon ahtanut itseni täyteen herkkuja ja sitten on jäänyt herkkuputki hetkeksi päälle. Olin siis antanut luvan itselleni viikonloppuherkutteluun kohtuullisissa rajoissa, mut metsäänhän sekin meni kun viikonlopuista tuli sellaista mässäilyä että oksat pois!

Oon saattanut aiemmin mainitakin, että mulla on jotenkin kieroutunut ja outo suhde ruokaan ja omaan kehooni. Ei (tietääkseni) mitenkään sairaalla tavalla, mut kuitenkin kiinnitän todella paljon huomiota oman kehoni muutoksiin ja mitä ruokaan tulee, sitä kohtaan mulla on jonkinlainen viha-rakkaus-suhde. Rakastan hyvää ruokaa ja herkkuja, mutta vihaan niitä juuri siksi että ne kaikista herkullisimmat ja maukkaimmat ruoat lihottavat. Blääh, tylsää. En halua lihoa, koska tiedän kuinka vaikeaa niitä kiloja on saada pois. Meidän suvussa suurin osa on enemmän tai vähemmän ylipainoisia ja kaikki on sanonut mulle samaa lapsesta asti:

"Älä vaan sitten päästä itseäs koskaan tähän kuntoon, alat sitten heti tehdä asialle jotain kun paino alkaa nousta, muuten et ikinä pääse niistä kiloista eroon."

Tuo lause on kyllä iskostunut mun takaraivoon kuin polttoraudalla merkittynä. Olen aina ollut luonnostani hyvin hoikka, vaikka kuitenkin oon syönyt ihan hyvin. Mulla on vahvasti notkoselkä, joka saa kyllä kaiken pienenkin läskin vatsan alueella näyttämään tuplaten isommalta. Siispä kun ikää tuli ja aineenvaihdunta hidastui, oli katastrofaalista huomata että mulle oli ilmestynyt vatsamakkara ja pömppövatsa! Joo joo, eihän se nyt mikään maailmanloppu oo. Kyllähän ihmisillä on makkaroita ja se on ihan normaalia. Niin on, muille! Mutta kun olin tottunut olemaan se painoindeksillä 18-20 oleva pikkurimpula, niin kyllä se aikamoinen kulttuurishokki oli kun enää en voinutkaan syödä niin kuin ennen. Eikä mua muiden makkarat haittaa. Jokainen on sellainen kun on ja se on ihan fine. Mutta kyllä se vatsamakkara on noilta ekan havainnoinnin ajoilta vaan kasvanut ja sen kanssa käydään taistelua edelleen.

Näin hoikassa kunnossa olin 6 vuotta sitten.

Niinpä joudun aina vähän väliä ottamaan itseäni niskasta kiinni ja tiristämään itsestäni ylimääräistä rasvaa pois.En koe olevani lihava enkä edes tukeva. Mua vaan ärsyttää se, että kun muuten olen aika pienikokoinen, vatsan kohdalta näytän valehtelematta siltä kun olisin raskaana (ihan oikeasti, monesti sitä on jopa suoraan kysytty, tai onniteltu!). Se notkoselkä tekee oikeasti hirveitä. Nyt olen lisäksi huomannut, että mun sisäreisiin on tulla tupsahtanut sellaiset lyllyvät läskit. Tiedän että myös tämä on monen naisen ongelma. Näyttää muuten harvinaisen typerältä, kun on lyhyet shortsit jalassa ja sit ne sisäreisiläskit pullottaa sieltä niinku jotkut ilmapallot, hinkateen toisiaan joka askeleella erityisesti jos on vähän nihkeä iho. Namia.

Tämä nyt oli vähän tällainen vuodatus, mutta koen tarvetta perustella sitä miksi "laihdutan" vaikka siihen ei monen mielestä ehkä olisi tarvetta. Kyse on enemmänkin elämäntaparemontista, koska kuntoilu ja terveelliset elämäntavathan ovat aina hyvästä. Se kropan muokkautuminen tulee sit siinä sivussa, vähän niinkuin kaupan päälle. :)

Maanantaina siis aloitin tämän. Pääpointti on se et ei herkkuja paitsi aivan poikkeustapauksissa (esim. juhannuksena kun on mun synttärit) ja normiruoka mahdollisimman monipuolista, kevyttä ja terveellistä, usein ja pieninä annoksina. Sekä paljon vettä jne. perus juttuja. Oon tehnyt tän jo niin monta kertaa että menee jo ulkomuistista. Parashan olis tietysti aina elää niin eikä tehdä tätä tällaisissa sykleissä, mutta nyt päästään takaisin sitten siihen mun viha-rakkaus-suhteeseen ruokaa kohtaan. Rakastan myös terveellistä ruokaa enkä pelkästään herkkuja. Olen kuitenkin tunnesyöjä ja silloin menee ne herkut. Ja esim. masentuneena tai stressin aikoina lähtee mopo käsistä. Sit on pakko vetää hetkeksi taas nollatoleranssi herkuille että vierotan itseni niistä ja sen jälkeen pystyn taas syömään pitkän aikaa niitä kohtuudella.

Tunnen siis itseni ja tiedän, että mun tarvii 1-2 kertaa vuodessa pysähtyä tarkastelemaan elämäntapojani ja todeta että nyt olisi remontin paikka. Koska haluaisin elää aina terveellisesti mutta en siihen pysty, olen päättänyt että ainakin säännöllisin väliajoin parannan tapojani. Niin ei sitten ainakaan ihan tavaksi pinty ne "huonommat" tai ainakin epäterveellisemmät elämäntavat.

Aurinkoisia päiviä teille lukijat!

♡, Hansu