Ajatuksia tasa-arvoisesta avioliittolaista

Sosiaalinen media on tänään täyttynyt kuvista jotka koostuvat sanasta "tahdon", sekä keskustelusta liittyen tänään eduskunnassa käsittelyssä olleeseen tasa-arvoiseen avioliittolakiin. Olen saanut viimeisen viikon sisällä kutsuja erilaisille Facebook-sivustoille ja ryhmiin, joissa ilmaistaan selkeästi mielipide aiheeseen, mutten ole liittynyt yhteenkään. Olen seuraillut Facebook-kavereideni keskustelua aiheesta, joka jakaa mielipiteitä niin selkeästi kahtia. Toiset hurraavat ja toiset ovat pettyneitä. Ihmiset ovat joko puolesta tai vastaan.

Olen miettinyt, mitäköhän mieltä mun odotetaan olevan, pitäisikö ottaa kantaa? Se on kuitenkin kovin vaikeaa. Olen varmaan ihan hirveä ihminen nyt kun myönnän tämän, mutta en osaa sanoa mitä mieltä olen tuosta asiasta. En vain yksinkertaisesti pysty asettumaan vain jommalle kummalle kannalle, koska asiassa on niin monta puolta. Monet argumentit niin puolesta kuin vastaankin ovat olleet mielestäni ihan perusteltuja ja hyviä, vaikka onhan niitä övereitäkin näissä perusteluissa tullut. Kuitenkin, vaikka kuinka olen asiaa pohtinut, en pysty sanomaan siihen selkeää mielipidettä.

Tiedän, mitä Raamattu sanoo homoseksuaalisuudesta. Tiedän mitä se sanoo avioliitosta. Nyt joku voisi sanoa että no niin, eikö tuon pitäisi riittää. Itse en kuitenkaan pysty ihan noin yksinkertaiseen ajatteluun. Sillä tiedän myös, mitä Raamattu sanoo lähimmäisenrakkaudesta. Ja rakkaudesta ylipäätään. Ja mitä Raamattu sanoo tuomitsemisesta. Pelkästään jo näitä asioita ajatellessa mulle tulee hyvin ristiriitainen olo. Siihen kun sekoitetaan vielä monet muut asiat jotka eivät liity Raamattuun, olen aivan pyörällä päästäni.

Tunnen monia homoseksuaaleja, vaikken ketään kovin läheisesti. Mutta voin yrittää kuvitella itseni heidän asemaansa. Homoushan ei ole pelkästään seksuaalista halua samaa sukupuolta olevaa vastaan, vaan se on ihan samanlaista rakkauden ja läheisyyden tarvetta kuin heteropareillakin. Ja jos kaksi - vaikkakin samaa sukupuolta olevaa - rakastavat toisiaan, voin vain kuvitella kuinka ahdistavalta se tuntuisi, jos nämä kaksi eivät koskaan voisi mennä naimisiin ja perustaa perhettä. No niin, nyt sitten se lapsi-valttikortti. Olen joskus lukenut, että lapsen kehityksen kannalta on tärkeää, että lapsella on sekä äiti että isä, jotta lapsi voisi saada "miehen mallin" ja "naisen mallin" elämäänsä. Tiedän, että esimerkiksi jos tyttölapsi on kasvanut ilman isää, se saattaa vaikuttaa hänen käyttäytymiseensä miesten kanssa aikuisiällä niin, että hän hakee hyväksyntää miehiltä väärin keinoin ja tulee siten helposti hyväksikäytetyksi ja satutetuksi. Eli olisi siis tärkeää, että lapsella olisi sekä isä että äiti. Mutta, emme voi mitenkään taata jokaiselle lapselle sekä isää että äitiä. Kuitenkin puolet avioliitoista päättyvät nykyään eroon. Moni lapsi joutuu joka tapauksessa kasvamaan ilman äitiä tai isää, joka on tietenkin erittäin surullista.

Jos kuitenkin isejä (...vai isiä? Who knows...) tai äitejä olisikin kaksi, uskon sen kuitenkin olevan lapselle parempi kuin vain yksi äiti tai yksi isä. Kyllähän mua se mietityttää, on paljon kysymyksiä. Millä nimellä se lapsi kutsuu äitejään? Sanooko se molempia äidiksi, silloinhan äidit eivät tiedä kumpaa äitiä kutsutaan? No sepä ei kuitenkaan ole mun ongelma ja eiköhän ne äidit siihen jonkin ratkaisun keksi. Uskon, että homot siinä missä heterotkin olisivat aivan yhtä hyviä vanhempia. Myönnän, että se naisen tai miehen roolin puuttuminen mietityttää mua hieman, mutta sekään ei saa mua muuttamaan kantaani kumpaankaan ääripäähän. Ja toisaalta, maailmassa on ihan hirveästi orpoja lapsia, jotka olisivat äärettömän onnellisia jos voisivat saada kodin. Jos lapsi on koditon, tai elää kurjissa olosuhteissa lastenkodissa tms. laitoksessa jossa lapset eivät saa välttämättä tarvitsemaansa huomiota ja rakkautta, olisi hän varmasti ikionnellinen saadessaan ihka oman, rakastavan kodin ja perheen - vaikka sitten kahdella isällä.

Eniten mua tässä koko jutussa harmittaa se, miten tää taas vaikuttaa kirkkoon. Nyt on jälleen menossa kirkosta eroamisbuumi, koska arkkipiispa kertoi iloitsevansa sateenkaariperheiden puolesta. Hän kertoi siis mielipiteensä. Jos arkkipiispa olisi todennut, että hän on erittäin pettynyt päätökseen, todennäköisesti kirkosta olisi eronnut ihmisiä joka tapauksessa. Hmm, olisihan hän voinut olla sanomatta mitään. No joo, sitten oltaisiin varmaan päivitelty sitä kuinka herra arkkipiispa ei uskalla ottaa kantaa ja kuinka raukkamaisia kirkonmiehiä meillä on kun ei uskalleta olla mitään mieltä. Mun mielestä arkkipiispa teki rohkeasti tuodessaan julki oman mielipiteensä. Mutta mua harmittaa, että jälleen kirkosta eroaa ihmisiä tällaisen asian takia.

-Kirkon nykyiset arvot eivät enää noudata alkuperäisiä Raamatun sanoja. Toki kirja on vanha, mutta homoavioliitot on selkeästi kielletty kohdassa "avioliitto on miehen ja naisen välinen sidos" ja "miehen ei tulisi rakastaa miestä niin kuin naista". Koska ilmeisesti kirkko ei enää noudata Raamatun ohjeita, on turha maksaa kirkollisveroa järjestölle, joka kääntelee pyhää kirjaa omien tarpeidensa ja tilanteidensa mukaan, eräs eroaja kertoo nettipalvelulle.

Tämän pätkän nappasin Iltalehden jutusta. Ymmärrän kyllä tuon tuohtumuksen joiltakin osin, mutta että kirkko ei enää (lainkaan) noudattaisi Raamatun ohjeita, on mielestäni liioittelua. Sitä paitsi, mun mielestä kirkko on paljon enemmän kuin pelkkä "järjestö". Mua harmittaa, että ihmiset ei ymmärrä sitä. Kirkossa on työntekijöitä, ihan oikeita ihmisiä, jotka auttavat muita työkseen. Kirkon käytännön työ on auttamis- ja palvelemistyötä, toisten ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Joka kerta, kun joku eroaa kirkosta, se tarkoittaa taloudellisesti sitä, että kirkko saa vähemmän tuloja. Voidaan ajatella että hahaa, eipä oo kirkko enää karhuamassa mun rahoja! Mutta kun, se raha ei ole pois pelkästään kirkolta. Se on pois niiltä ihmisiltä, joita kirkko auttaa.

Niin tai näin, aina väärinpäin.
Onko kirkosta tullut joku yleinen syntipukki?

Mietitäänpä hetki. Mitä hyvää kirkko sitten tekee? No, ensinnäkin, kirkon palvelut ovat pääasiassa ilmaisia. Tästäkin syystä meillä on kirkollisvero, jotta palvelut voitaisiin pitää ilmaisina myös jatkossa. Kirkon palveluita voi myöskin pääasiassa käyttää kuka tahansa, riippumatta siitä kuuluuko kirkkoon vai ei. No mitä ne palvelut sitten on? Lähdetään liikkeelle niistä kenties yleisimmistä palveluista, kuten vaikkapa jumalanpalvelukset, hautajaiset, ristiäiset, häät jne... Lisäksi hautausmaiden ylläpito ynnä muut asiat eivät ole ilmaisia. Kirkko tekee myös paljon muuta, omasta mielestäni "hiljaista työtä" josta ei mediassa pahemmin hehkuteta. Lapsi- ja nuorisotyö tekee erittäin arvokasta työtä lasten, nuorten ja perheiden parissa. Lähetystyö ei ole pelkästään evankeliumin viemistä muille kansoille, se on myös konkreettista auttamista ja ihmisarvon edistämistä. Diakoniatyö taas auttaa apua tarvitsevia ihmisiä kokonaisvaltaisesti täällä kotimaassa - apu voi olla taloudellista, henkistä, hengellistä, sosiaalista tms... Tässä vain pieni osa siitä mitä kaikkea kirkko tekee, mutta halusin ottaa nämä asiat esimerkiksi.

Mua itseäni henkilökohtaisesti koskettaa tasa-arvoista avioliittolakia enemmän se, kun ihmisiä eroaa kirkosta ja siksi halusin ottaa esiin myös tämän asian. Se surettaa mua joka kerta. Olen opiskellut itselleni ammatin, jossa voisin auttaa ihmisiä. Pelkään kuitenkin, että kohta mulla ei ole enää töitä, koska virkoja lakkautetaan koko ajan kun ei ole varaa maksaa palkkoja. Toimintaa joudutaan vähentämään koska ei ole resurreja jatkaakaan. Tämä on pois niiltä ihmisiltä, joita nämä mahdolliset työntekijät voisivat auttaa ja jotka voisivat olla mukana kirkon toiminnassa. Tarkoitan nyt esim. lasten tai perheiden kerhoja, ikäihmisten piirejä, vapaaehtoistyötä, nuorteniltoja, sururyhmiä... Nämä jutut on monelle yhdentekeviä, mutta monelle ihmiselle se voi olla elämän tärkein juttu. Paikka, jossa tulee kohdatuksi. Jossa joku välittää. Paikka jossa yksinäinen tapaa ihmisiä, jossa syrjäytymisvaarassa oleva voi välttyä syrjäytymästä.

Ei ajatella nyt massoja. Ajatellaan yksilöitä. Vaikkapa nuorisotyössä, jonka kautta nuori voi löytää kavereita, turvallisen yhteisön ja luotettavia aikuisia. Tai mietitään Saappaan tekemää vapaaehtoistyötä. Kuinka moni nuori on saanut avun Saappaalta, kun on ollut liian huonossa kunnossa päästäkseen kotiin tai kuinka moni nuori on ollut kiitollinen siitä, kun kerrankin joku on kuunnellut, ollut läsnä ja kertonut, että sinä olet arvokas. Näitä autettavia yksilöitä tulee joka kerta vähemmän ja vähemmän, kun seurakunnalla ei ole varaa ylläpitää vapaaehtoistyötä.

Jep, karkasin pikkuisen aiheesta. Ajatuksia pulppuaa. Mutta niitä vaan tulee lisää, ei mahda. Diakonina pyrin aina siihen, että näkisin asiat usealta kantilta, koska haluan yrittää ymmärtää ihmisiä ja heidän näkemyksiään. Tässä olen nyt sitten pyöritellyt asioita monelta kantilta ja pyrkinyt ymmärtämään erilaisia näkökulmia. En varmaan koskaan tule olemaan selkeästi yhtä mieltä tästä tasa-arvoisesta avioliittoasiasta. Ehkä se on hyväkin asia, koska tämä asia selvästikin nostaa tunteita pintaan ja täytyy miettiä tarkkaan missä sen oman mielipiteensä uskaltaa ääneen sanoa, tai tulee älähdys (pelkään jo sitä mitä tästäkin tekstistä kommentoidaan, koska varmaan kumminkin sanon jotain väärin ja joku vetää herneet palkoineen nenään vaikka se ei ole tarkoitus...). Itseni kohdalla ei ole kyse siitä, ettenkö uskaltaisi muodostaa mielipidettä. En vain yksinkertaisesti tiedä, mitä mieltä olisin. Ja vaikka kuinka ihmiset yrittäis kääntää mun päätä jompaan kumpaan suuntaan, en usko että se onnistuu. Mutta nytpä ainakin olen pyrkinyt perustelemaan, miksi näin on.

Tämä asia herättää varmasti monenlaisia ajatuksia myös teissä lukijoissa. Olen huomannut, että tuolla somessa loukkaannutaan helposti toisten sanomisista tähän (tai tuohon kirkosta eroamiseen) liittyen, joten pahoittelen jo nyt jos jotakin verisesti loukkasin. Älkää pliis silti mun takia erotko kirkosta ^^ Joku varmaan on muhun pettynyt jos odotti mun olevan puolesta tai vastaan. Jos olisin ollut eduskunnassa äänestämässä, olisin varmaankin äänestänyt tyhjää. Deal with it.