Yksi oleellinen asia joka tässä kesän aikana tuli tietoon, on se, että pääsin opiskelemaan! Hain siis Pieksämäen Diakiin opiskelemaan, vaikka olin vuotta aiemmin sieltä valmistuessani ollut siinä uskossa, että opiskelut on opiskeltu. Kuitenkin pian valmistumiseni jälkeen tuli ilmi, ettei diakoni olekaan enää pätevä tekemään kirkon nuorisotyönohjaajan töitä. Tämä muutos tuli voimaan juuri kivasti siinä valmistumisen kynnyksellä. Valmistumisestani lähtien oon tehnyt töitä kirkon nuorisotyönohjaajana sijaisen roolissa, johon pätevyys periaatteessa riittää, mutta vakipaikkaa en voi saada. Nykyisessä työpaikassani vakituinen pesti jossain vaiheessa todennäköisesti aukeaa ja olisi sääli, jollen voisi siihen edes hakea, koska en ole virallisesti pätevä sitä tekemään, vaikka olen jo yli vuoden hommaa hoitanut! :D Nuorisotyöstä ja omasta työpaikastani on tullut mulle tärkeämpiä kuin uskoinkaan, ja siksi päätin lähteä opiskelemaan ja hakea sen pätevyyden pois.
Käytännössä olen siis kirjoilla Pieksämäen Diakissa, mutta suoritan opintoja myös Porissa. Tämä siksi, että mulla on ihan omanlainen opintosuunnitelma, kun käytännössä oon suurimman osan kursseista jo suorittanut sosionomi (AMK)-diakoni -opinnoissa. Ei multa oikeasti edes puutu kuin 3 opintokokonaisuutta, seurakuntaharjoittelu, leiri ja opinnäytetyö. Näistäkin saan yhden opintokokonaisuuden sekä opparin suorittaa kevennettynä (koska aiemmat opinnot) ja harjoittelun ja leirinkin saan ahotoitua (eli "hyväksiluettua"). Mut tosiaan olen nyt Porissa, kun suorittelen täällä tämän yhden kurssin, onneksi monimuoto-opintoina tämäkin, kun kuitenkin työn ohessa opiskelen.
Meillä oli ensimmäiset kontaktipäivät pari viikkoa sitten. Oli todella outoa tulla Poriin, koska edellisen kerran kun olen Porissa käynyt, lähdin täältä sydän särkyneenä ja elämä palasina.
Oli syksy 2012 ja olin tullut Poriin aviomieheni luo. Olisin täällä muutaman päivän, koska meidän oli tarkoitus pohtia yhdessä meidän tulevaisuutta. (Meillä oli ollut jo pitkään erilainen näkemys siitä, minne asetutaan aloillemme. Mieheni oli töissä Porin seudulla, ja vaikka sen piti olla vain väliaikaista, hän olikin kiintynyt työhönsä odotettua enemmän ja olisi halunnut, että muutettaisiin pysyvästi Poriin (tai sinne suunnalle). Itse taas olin jo ensi kertaa Porissa käydessäni todennut, että ihan kiva kaupunki, mutta en täällä kyllä asua tahtoisi. Ajatus jopa ahdisti mua, kun itse taas olin niin kiintynyt Pieksämäkeen ja keski-Suomeen/etelä-Savoon. Oletin, että tästä asiasta me keskustelemme.)
Keskustelu ei mennyt ihan niin kuin olin odottanut. Mieheni töksäyttikin, että hän haluaa erota... siinä oli aika sekavat tunteet, enkä jäänytkään Poriin muutamaksi päiväksi kuten oli suunniteltu, vaan halusin äkkiä pois. Ahdisti... miksi jäisin nurkkiin lojumaan kun toinen haluaa musta eroon? Porissa ei asu ketään ystäviä, eikä juniakaan enää kulkenut. "Mieheni" lupautui kuskaamaan mut Tampereelle, vaikka kello oli jo paljon. Tämä oli mun viimeisin muisto Porista, ennen kuin pari viikkoa sitten tulin tänne takaisin... muistan vielä, kun pakkasin tavarani mieheni kodista (eli mun kakkoskodista), otin kiireessä kaiken mitä huomasin kuuluvan mulle... kipusin autoon, katselin "viimeistä kertaa" tuttuja maisemia enkä ymmärtänyt mitä juuri oli tapahtunut.
Poriin tulo takaisin oli todella jännä kokemus. Siitä oli melkein tasan 3 vuotta, kun olin viimeksi täältä lähtenyt siinä uskossa, että en enää koskaan tule olemaan onnellinen. Nyt kun tulin takaisin, kävin paljon uudelleen läpi niitä muistoja ja tunteita. Pohdiskelin sitä, miten monella tapaa asiat olisi voineet mennä toisin. Ja mietin, missä olisin nyt, jos ne olisivat menneet toisin. Vaikka kävin silloin kolme vuotta sitten läpi kaikenlaisia tunteita surusta vihaan ja vihasta katkeruuteen, olen nyt iloinen, että niin kävi. Tai en tietenkään siitä miten se ero tapahtui, sen muisteleminen vihlaisee edelleen. Mutta se, että emme ole enää yhdessä, on kuitenkin osoittautunut hyväksi asiaksi. Nyt olen jälleen onnellinen, onnellisempi kuin exäni kanssa koskaan, osaksi tietysti myös siksi, että olen nyt sellaisen ihmisen kanssa joka haluaa elämältä samoja asioita kuin minä.
Kun pari viikkoa sitten olin täällä, näin tämän kaupungin ihan kuin uusin silmin. Ehkä siihen vaikutti kesän viimeiset helteet, tai ehkä se, että olin täällä vain turistina muiden joukossa ilman sen suurempia paineita siirtää koko elämä tänne. Vietin kaiken vapaa-aikani kaupungilla kulkien ja ihmetellen. Ihan kuin mulla olisi ollut pieni loma! :D Kävin kahviloissa, nautin kylmän siiderin terassilla, kävelin Kirjurinluotoon nauttimaan hyvästä kirjasta. Kävin spontaanisti jopa Sirkuksessa! Yhden päivän vietin Yyterissä (välipäivä koulusta) ja voi kuinka nautinkaan olostani! Aurinko, ranta ja meri ovat kyllä taianomaisia asioita, kun ne saa ainakin mut niin onnelliseksi. Sielu vaan lepää. Ja muutenkin, olin todella kummallisessa tunnetilassa koko Porissa oloni. Olo oli onnellinen ja jotenkin rauhallinen, raukea. Mietin, että ehkä olin tehnyt jonkinlaisen sovinnon Porin kanssa. Koska pitkään se katkeruus vaikutti niin, että vihasin koko Poria. Ehkä, siis ehkä... tein sovinnon jopa menneisyyden tapahtumien kanssa. Tai ainakin pääsin niiden käsittelyssä aimo harppauksen eteenpäin.
Ehkä.
 |
| Yyterissä oli ihanaa! Joskus tekee todella hyvää viettää aikaa ihan vain itsensä kanssa. Se on aika terapeuttista. :) |
 |
| Varpaiden työntäminen rantahiekkaan on ♡ |
 |
| Nautin siitä, kun sain vaan istua terassilla hyvän kahvin tai kylmän siiderin kera ja katsella kaupungin vilskettä. Yleensä olen aika sosiaalinen ihminen ja kaipaan seuraa, mutta joskus on ihanaa vetäytyä omaan itseensä pohtimaan syntyjä syviä. Vaikkapa sitten kahvikupposen tai kylmän virvokkeen äärellä. |
 |
| Sateenkaarisuihkulähde :) |
 |
| Tällainen tuli vastaan ja pitihän se tsekata, kun itsekin noita sirkushuveja harrastan. :) |
 |
| Monenmoista osaamista näin mutten hirmuisesti napsinut onnistuneita kuvia. Tämä oli kyllä taitava kaveri noiden vanteidensa kanssa! |
 |
| Pariakrobatiasta piti tietenkin räpsiä kuvia, jos sais vaikka vinkkejä. :D |
Nyt olo täällä Porissa on tasaisempi enkä ole niin paljoa miettinyt menneitä, paitsi nyt kirjoittaessa. Mutta tänään tuntui, että tämä on yksi kaupunki muiden joukossa, vaikka minulla Porissa oma historiani onkin. Luulen, että jonkin sortin ristiriitaisten tunteiden side tähän kaupunkiin tulee aina olemaan, mutta pahin on selkeästi takana päin. Nyt vahvistuu vain tunne siitä, että kaikki on juuri niin kuin pitääkin. Olen onnellinen. ♡
 |
| Pari viikkoa sitten iltakävelyllä satamassa... Auringonlasku ♡ |
