Reissublogi päivä 6: Kotimatka

No niin, nyt olisi vielä viimeisen reissublogin kirjoitus edessä. Täytyyhän siitä kotimatkastakin kirjoittaa, koska se ei ollut pelkkää autossa istumista. Lähdettiin aamulla aikaisin ja sanottiin hyvästit ihanille tuntureille ja ihanalle mökille. Tiellä jolkotteli taas poroja joille myös heitin mielessäni hyvästit. Kamalan haikea tunne oli lähteä pois, koska Lappi ja tunturit oli ihan tosissaan vieneet mun sydämen! Jotain kivaa oli kuitenkin odotettavissa, koska matkalla pysähdyttäisiin Rovaniemellä ja mitäpä muutakaan siellä voisi tehdä kuin mennä tapaamaan itse Joulupukkia!

Joulupukki on täällä, jänskää!

Napapiirin raja.

Matkalla Joulupukkia tapaamaan oli kaikennäköistä jännää...

Kirjoitin Joulupukille. En kuitenkaan joululahjatoiveita,
vaan ihan toisenlaisen viestin...

Joulupukin tapaaminen oli niin jännää, että piti
saada sen jälkeen tutina loppumaan rauhoittavalla
cappuccinolla ja macaron-leivoksella. :)

Me otettiin maksullinen kuva joulupukin tapaamisesta, mutten viitsi laittaa sitä tänne kun siinä on muitakin enkä oo päässyt kyselemään lupaa muilta sen julkaisuun. Joulupukki oli kyllä mukava heppu, siitä onkin vuosia kun ollaan viimeksi tavattu. Jostain kumman syystä sen jälkeen kun oon aikuistunut, oon saanut jouluisin aina itse toimittaa pukin virkaa tai sitten sen on tehnyt joku toinen perheenjäsen. Pukilla on kai ollut niin kiireistä, ettei se oo muuta ehtinyt kuin pudottaa paketit oven taakse ja jatkaa matkaansa, ja me ollaan itse jouduttu jakamaan lahjat. No, ymmärtäähän sen, kun on niin monta kotia minne lahjat pitää jakaa. Mutta selvitinpä samalla joulupukin salaisuuden! Oon aina ihmetellyt, miten ihmeessä se Pukki jaksaa ja ehtii kaikki lahjat jakaa niin lyhyessä ajassa maapallon ympäri. Mutta, meidän porukasta pari tyttöä sanoi käyneensä myös tapaamassa joulupukkia samoihin aikoihin kuin me, mutta arvatkaapas mitä! Eri talossa! Sehän sen selittääkin! Joulupukki osaa monistaa itsensä ja siksi pystyy hoitamaan hommat niin nopeasti. Kumma kun kukaan ei oo tätä aikaisemmin keksinyt ^_^

Joulupukin tapaamisen jälkeen käytiin keskustassa, kun Rovaniemen erityisnuorisotyö tarjosi meille kahvit. Niillä on todella hieno nuorisotila Katutaso, jossa pidetään yökahvilaa. Olin tosi kade, että meillä ei oo Jyväskylässä samanlaista. Jos olisin nuori ja asuisin Rovaniemellä, niin aivan varmasti viihtyisin tuolla.

Löysin Möhköfantin ja tehtiin tuttavuutta.

Loppumatkalla käytiin vaan syömässä ja matkattiin monta tuntia kotiin. Nyt kun kotiinpaluusta on muutama päivä, ikävä Lappiin ja "jänkhälle" on suuri. Lappi oli juuri niin ihana paikka kuin odotinkin ja tuntureilla juuri niin kaunista kuin olin aina mielikuvissani nähnytkin. Rakastuin. ♡ Mun rakas mummoni kävi usein Lapissa aikanaan, silloin kun oli vielä paremmassa kunnossa, ja katselin aina kateellisena kuvia tuntureista ja ruskasta. Haaveilin lapsena että pääsisin mukaan ja ajattelin aina, että sitten kun olen aikuinen lähden mummon mukaan. Mummosta on valitettavasti aika jättänyt jo 7 vuotta sitten, mutta hän kulki mun ajatuksissa mukana koko tuon reissun ajan. Tunturin huipulla ollessani tirautin useamman kerran itkun, kun kuvittelin miltä tuntuisi olla siellä yhdessä mummon kanssa jota niin kovin rakastin. Toi Lapin reissu oli yksi unelmien täyttymys, koska niin monta kertaa olen siitä haaveillut ihan lapsesta asti. Vaikka en päässytkään sinne mummon kanssa, oli meidän porukka kuitenkin aivan mahtava. Mukana oli paljon vanhoja ystäviä ja tuttuja sekä uusiakin ihmisiä joihin oli mukava tutustua. Oltiin siis seurakunnan erityisnuorisotyön järjestämällä reissulla ja nautin kyllä joka hetkestä. Oli ihanaa olla matkassa sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa saa olla täysin oma itsensä. Oon tosi kiitollinen matkan järjestäjille ja kaikille mukana olleille. Tahdon pian takaisin. ♡

Reissublogi päivä 5: Huoltoajo sallittu

Autolla ajellessa saa olla varovainen, koska siellä liikkuu muutakin kuin autoja.

Lapin reissu on ollut aivan mahtava! Kirjoitan nyt eilisestä päivästä, kun eilen tein maanantaista. Eilen oli upea päivä, joka oli kyllä kuin kirsikka kakun päälle. Aamulla lähdettiin Jaakkolan porotilalle poroja ihmettelemään. Jännitystä meidän matkaan toi se, että mulla oli työhaastattelu puhelimen välityksellä. Olin siis saanut maanantaina viestin, että "pääsisitkö työhaastatteluun huomenna tiistaina klo 9.45-10.15?". Helppo. Soittelinpa takaisin, että en nyt ihan just pääse täältä Lapista tulemaan. Haastattelut kuitenkin piti pitää aikataulun mukaisesti, joten hän kysyi sopiiko mulle puoli kympiltä puhelinhaastattelu. Mulla ei siinä hetkessä ollut mitään käryä meidän aikataulusta ja lupasin että eiköhän se järjesty. Oli melko vänkeetä olla työhaastattelussa samalla, kun reilu tusina uteliasta, kyseenalaisella huumorintajulla varustettua korvaparia yritti taustalla olla kuin ei olisikaan. Haastatteluun lisäjännitystä toi myös auton humina ja puhelun pätkiminen. Muutaman kerran jouduin pyytämään, että voisitteko toistaa kysymyksen. Nyt vaan peukut pystyyn että hyvin käy ja saan paikan. Kyseessä olis varhaisnuorisotyön viransijaisuus.

Porotilalla oli aivan ihana lappalaistunnelma. Meitä tuli vastaanottamaan sympaattinen Anu, joka pitää porotilaa yhdessä miehensä kanssa. Porot oli kyllä yks tän reissun kohokohdista!

Kun oltiin aikamme ihmetelty poroja, lähdettiin kotaan sisälle pannukahville. Anu kertoi meille tarinoita poronkasvatuksesta ja saamelaisuudesta. Siinä jotenkin päästiin ihanasti sisälle lappalaiseen tunnelmaan ja kaiken kruunasi se, kun saatiin lopuksi kuulla aitoa joikausta poronnahkarummulla (sillä oli varmaan joku oikea nimikin) säestettynä. Siis aivan mahtavaa. Ostettiin matkaevääksi kuivattua poronlihaa, jota herkutellaan sitten kotona.

Kodassa oli ihanaa tunnelmaa.

Porotilalta lähtiessä meillä oli kaksi vaihtoehtoa: joko lähteä kylpylään pulikoimaan tai sitten Ukko-Luostolle vaeltamaan. Vaikka keli näytti siltä että saattaa alkaa satamaan ja ehkä jopa ukkostamaan, kukaan ei silti halunnut lähteä kylpylään. Mä olin aivan onnessani siitä, että olin tajunnut/jaksanut/ehtinyt viimein edellisenä päivänä pestä sen kuraisen lenkkarini, eikä tarvinnut lähteä niillä vaelluskengillä jotka teki kantapäihin jättirakot. Lisäksi lenkkarit tuntui kuin pumpulilta mustuneeseen varpaaseen ja koko kävely oli todella autuasta edelliseen päivään verrattuna. Maisemat Ukko-Luostolla oli todella jylhät ja kivikkoiset joten hiertävillä kengillä olis ollut todella epämukavaa kulkea, huolimatta siitä että matka olikin tällä kertaa vain vajaa 6 kilometriä. Maasto oli kuitenkin taas vähän vaikeakulkuisempaa joten kyllä me tuohon kuuteen kilsaankin saatiin pari tuntia kulumaan.

Ennen vaellusta piti saada vatsat täyteen. Trangiaruokaa ja makkaraa, nam!

Mörri-koira odottaa jo innolla:
"Joko mennään?!"

Tästä se lähti. Kiviä ja kantoja.

Ensimmäinen etappi.
Vesihörpyt nassuun ja matka jatkuu.

Jos katsot oikein tarkasti, voit löytää valkean poronvasan juoksemassa.

Vielä hymyilyttää.

Melkein huipulla. Maisemat on aika komiat.

Huipun viimeinen nousu häämöttää!

Melko massiiviset pilvet. Oli aika mahtavaa katsella niitä tuosta kulmasta.

Nähtiin 15 poron lauma. Siellä ne kulki jonossa, höppänät <3

Jes, vimein huipulla! Aika hassun näköinen säävekotin. Kuulemma Ilmatieteenlaitoksen.

Näköalapaikalla.

Mörrikin katselee maisemia.

Ja matka jatkuu.

...lisää portaita...

Sitten mentiin portaita...

...ja lisää...

...ja vielä...

...kunnes portaat viimein loppuivat. Eihän niitä ollut kuin 564 kpl.

Alhaalla mun mielikuvitus alkoi laukata kun näin tämän.
Mun mielestä siinä on ihan selkeästi lohikäärmeen pää.
Vai mitäs ootte mieltä? :)

Vaelluksen jälkeen vatsat jo alkoi kurnia, joten lähdettiin Naavalle syömään. Kun muisteli sitä, miten päivä oli alkanut, mun mielestä meidän ruoka-annoksissa oli jotain surullisen hupaisaa ironiaa:

Nam, poronkäristystä!

Oli ihanaa päästä mökille jo hyvissä ajoin alkuillasta ja heittäytyä sängylle pötköttelemään. Hetken päästä väsynyt huumori teki tehtävänsä ja tässä esimerkkinä yksi oman kieroutuneen mieleni lopputulos:

Joo... jokainen tulkitkoon tuon tavallaan. :D
Tarpeeksi kun oli ottanut lepoa ja keventänyt mieltä erikoisella huumorilla, jaksoi iltamyöhällä lähteä taas kävelylle. Käytiin katsomassa lähiseudun nähtävyyksiä pimeällä.

Takaisin tullessa pysähdyttiin Tonin kanssa, kun kuultiin metsästä ääntä. Otin kameran valmiiksi siltä varalta, että sieltä tulee poro. Isoja oksia meni poikki: sen olisi oltava iso elän. Ehkä se olisikin hirvi? Yhtäkkiä kuultiin murahdus. Tuliko se metsästä? Mun sydän alkoi pamppailla, pitääkö hirvet tuollaista ääntä? Kohta tuli uusi, uhkaavampi murahdus. Ei voi olla totta, entä jos se onkin joku peto, vaikka karhu?! Pulssi oli varmaan 150 kun tajusin, että siellä saattaa oikeasti olla jotain joka hyökkääkin kimppuun. Laitoin kännykän hitaasti takaisin taskuun ja kuiskasin Tonille, että lähdetään hitaasti kävelemään pois päin. Tästä olisi ainakin kotona kerrottavaa!

...onhan siitä, mutta vähän erilaista mitä oletin, sillä kun oltiin vähän matkaa kävelty, huomattiin että siitä samasta kohtaa käveli tirskuvia jyväskyläläisiä ja Mörri. Eikä, meitä oli jekutettu! Meni kyllä ihan täydestä. Minä se vielä ihan ensimmäisenä ajattelin kaverit nähdessäni, et apua nyt ne on siinä missä se peto voi hyökätä niiden kimppuun, kunnes tuli tosi tyhmä olo kun tajusin että doh, ne olivat se "peto"! :D

Näihin kuviin ja tunnelmiin jäi tiistai-päivä ja valmistauduttiin henkisesti siihen, että aamulla pitää pakata tavarat ja lähteä matkustamaan kotia kohti. Sniff.