Outolintu

Olen lähiaikoina pohdiskellut sitä, miten ihmisille syntyy toisten silmissä jonkinlainen "rooli". Ihmiset muistetaan jonkunlaisena, jollakin adjektiivilla; joku on ujo, toinen on pirteä, joku on joukon hauskuuttaja jne... Sitten on jännä miettiä, miltä minä näytän muiden silmissä? Mitä musta ajatellaan?

Toi onkin tosi jännä kysymys: Mitä musta ajatellaan? Ainahan sitä sanotaan, ettei pitäis välittää siitä mitä muut ihmiset ajattelee, mutta kyllä sitä mun mielestä kuitenkin vähän olis hyvä miettiä. Ihan jo sillä, että pitäähän toiset ihmiset ottaa huomioon. Täytyy vaan osata tehdä raja siihen, ettei liikaa murehdi mitä muut ajattelee. Sen rajan vetäminen on kieltämättä aika haastavaa. Ainakin itselleni se on ollut aina, varsinkin nuorempana, erittäinkin suuri pohdinnan aihe. Ala-asteella mun itsetuntoni oli aika minimissään koulukiusauksen takia. Silloin sitä ajatteli, että kaikki vihaa mua. Onneksi mulla oli kuitenkin muutama ystävä ja olen heistä ikionnellinen, nämä ystävät pitivät mua pinnalla vaikka kaikki muut yrittivät saada mua pinnan alle. En oikeastaan ymmärrä, miksi mua alettiin kiusaamaan. Olen aina ollut positiivinen, iloinen, avoin, ystävällinen ja kiltti... toisaalta, ehkä juuri siksi. Olin helppo kohde ja helposti manipuloitavissa, kun oli niin sinisilmäinen. Ja koska olin kiltti, en sanonut vastaan enkä kertonut opettajalle. Ainakaan aluksi.

Kiusaaminen Luojan kiitos! loppui seiskaluokan puolivälissä, kun ensin jouduttuani kiusaajien kanssa samalle luokalle sain opon armosta vaihtaa luokkaa (olinhan sitä jo puoli vuotta jatkuvasti anonut). Itsetuntoni sirpaleet alkoivat jälleen koota itseään ja oli mukavaa huomata, että ehkä kaikki eivät vihaakaan minua. Meidän luokalla oli kivoja tyyppejä ja sain uusia kavereita. Positiivista oli myös se, että saatoin jutella meidän luokan pojille ilman, että piti pelätä jatkuvaa naljailua. Tästä huolimatta takaraivoon jäi epävarmuus, enkä koskaan uskaltanut olla täysin vakuuttunut siitä, että ihmiset pitävät musta aidosti. Pelkäsin, että ne vaan esittää ja kohta puukotetaan taas selkään, kuten ala-asteella oli monesti käynyt. Olin aina varpaillaan sanomisteni ja tekemisteni kanssa, etten vaan tee mitään noloa josta joku saisi aihetta pilkata. Yläasteen aikana taisin kuitenkin oppia ottamaan vähän rennommin, ja varsinkin riparin jälkeen kun jatkoin vielä seurakuntapiireissä, uskaltauduin enemmän olemaan oma itseni.

Rippikoulukesä.
Olipas ihanaa aikaa ♡

Ysiluokan leirikoulusta. Tuohon aikaan oli tärkeää meikata joka päivä.
(Huomatkaa kuinka hoikka olin. Siksi olo tuntuu vieraalta ja pahalta jos paino nousee,
kun oon aina ollut tuommoinen rimpula.)

Koulukuvia matkan varrelta. Eka kuva on varmaan nelosluokalta ja viimeinen ammattikoulun 2. luokalta.
(Välistä puuttuu 6. luokan kuva ja ennen ammattikoulua on "ylimääräinen" lukiokuva kun sitä kävin hetken välissä)

Nyt kun mietin aikaa taaksepäin, ja sitä mitä musta on kenties ajateltu, tulee ensimmäisenä mieleen sana outo. Olen lukemattomia kertoja kuullut jostakin olevani outo. Kenties olen kuullut joidenkin puhuvan musta luullen, etten kuule, tai sitten se on sanottu mulle suoraan, tai joku on sanonut jollekin joka on kertonut mulle. Esim. ammattikoulussa varmasti melkein jokainen meidän luokalla piti mua outona. En vaan sopinut siihen muottiin enkä saanut koko 3 vuoden aikana kavereita (paitsi heti koulun alettua pari, mutta he keskeyttivät parin kuukauden jälkeen ja jäin yksin). Monesti kun puhuin, tuntui että mua katsotaan kummallisella ilmeellä et mitä toi taas selittää. Se kolme vuotta oli kyllä oikeasti aika tuskaa, kun en uskaltanut olla oma itseni. Silloin kun olin, jouduin aina katumaan sitä. Vetäytyin porukasta vaan enemmän, koska en löytänyt muiden kanssa yhteistä säveltä. Tänä aikana itselleni vahvistui käsitys, että olen muiden mielestä outo.

Ammattikoulun aikana mun tyyli alkoi muokkautua enemmän hevi/gootti/rock-henkiseksi,
ja erotuin aika paljon luokkatovereideni joukosta myös ulkoisesti.

Toinen esimerkki on se, kun aloitin cheerleadingin vähän myöhemmin. Olin joukkuetovereitani vanhempi, parikymppinen. Sielläkin tunsin erottuvani joukosta, vaikka ihan hyvin tulimmekin toimeen joukkuetovereiden kanssa. Kerran sain kuitenkin vahvistuksen omalle epäilylleni, kun joukkuehengen kasvattamiseksi oli tehty sellainen juttu, jossa jokainen kirjoitti jotain jokaisesta joukkuetoveristaan anonyymisti. Tarkoitus oli kirjoittaa rehellisesti, mutta ei haukkua ketään. Musta oli kirjoitettu näitä perus "ihan kiva", "ihan mukava", mutta yllättävän monessa lapussa luki myös "outo", "vähän outo, mut hyvällä tavalla" jne... Kyllä se vähän hämmensi.

Mitä siis on olla outo? Mikä tekee ihmisestä muiden silmissä oudon? Voiko se johtua epävarmuudesta? Kun uudessa porukassa ei uskalla olla täysin oma itsensä? Vai nimenomaan siitä, kun on oma itsensä sellaisten keskellä, jotka eivät uskalla olla aitoja? Tai sellaisten keskellä, jotka vaan ovat - niin - erilaisia ihmisiä tämän oudoksi osoittautuneen kanssa? Vai voiko se olla sitä, kun on niin avoin, että puhuu välillä asioista jotka toisten mielestä ovat jotenkin sopimattomia?
Ei voi tietää.

Ajan kanssa opin olemaan enemmän oma itseni.

Silloin nuorempana en pitänyt siitä, että mua pidetään outona. Halusin, että kaikki pitäisivät mua coolina ja hyvänä tyyppinä. Nyt kuitenkin inasen vanhempana olen ymmärtänyt jotakin. Kaikki ei voi tykätä kaikista. Jos arvot ja elämänasenne ovat täysin päinvastaiset, voi olla vaikeaa samaistua siihen toiseen ihmiseen. Jos toista ei tunne, on liian helppoa leimata ihminen jonkunlaiseksi, joka ei välttämättä vastaa totuutta. Silloin se ihminen saa kenties "väärän" roolin toisten silmissä. Ainakin omasta mielestään väärän. Mun roolina on monesti ollut olla outo. Nyt kun ajattelen sitä, niin ehkä joo, kyllä mä olen vähän outo, sellainen outolintu. Ja olen hyväksynyt sen osaksi mua. Mitäpä voin sanoa? Nykyään uskallan olla paremmin oma itseni tilanteessa kuin tilanteessa. Möläyttelen välillä vääriä asioita väärissä paikoissa, nolailen itseäni milloin missäkin tilanteissa, olen hajamielinen ja käyn välillä vähän hitaalla. Toisaalta olen myös iloinen, avoin, ystävällinen, reilu, toiset huomioon ottava ja muutenkin mielestäni ihan hyvä tyyppi. Kaikki nämä asiat ovat osa mua. Olen oppinut nauramaan itselleni. Joo, olen joskus vähän outo ja se on ihan fine. Mieluummin olen outo kuin vaikkapa pinnallinen ja itsekäs kusipää. (Sitä paitsi, jos mun elämässä ei koskaan tapahtuis mitään, ei mulla olis tätä blogiakaan :D)

Näitä puolia ei ihan kaikki musta näe. Usein elän hetkessä, hassuttelen ja teen kaikkea spontaania.
Ehkä jonkun silmissä se tekee musta oudon, mutta ainakin mulla itselläni on hauskaa :D

Hansu 19 v... kröhöm. Löysin jostain hassut bikinit,
pitihän niitä testata :D

Näitä taas löytyy koneelta enemmänkin. Ollut varmaan joskus tylsää...
...alan itsekin nyt ymmärtää miksi olen outo :P

Pidän hauskaa ja iloitsen elämästä, tai siihen ainakin pyrin.
Laulan silloin kun laulattaa., nauran silloin kun naurattaa.
Tanssin silloin kun tanssituttaa. Se on elämää.

Olen aina ollut suhteellisen sosiaalinen ja tutustunut helposti uusiin ihmisiin. Sitten on vaan tullut vastaan niitä, joiden kanssa ei pysty tutustumaan, eikä ehkä haluakaan. Se ajatus, joka mulla joskus oli, että halusin kaikkien pitävän musta ja halusin olla kaikkien kaveri on muuttunut. Nykyään ajattelen, että ei kaikkien tarvii pitää musta eikä mun kaikista. Eikä mun tarvii olla kaikkien kaveri, en edes halua. Haluan olla sellaisten ihmisten kaveri, joiden seurassa voin vapaasti olla oma toilaileva itseni, ja joiden kanssa viihdyn aidosti. Ne ihmiset, jotka saavat mut tuntemaan oloni vaivautuneeksi tai joiden kanssa on muuten vain vaikeaa tulla toimeen, jääköön takavasemmalle. Mitä sitä väkisin kuluttamaan energiaa sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa ei ole hyvä olla. Tämän olen oppinut kantapään kautta.

Niin se vaan on, että vain harva ihminen näkee meistä kaikki eri puolet. Useimmat ihmiset näkevät meistä vain sen mitä haluamme näyttää, ja se on murto-osa siitä millaisia oikeasti olemme. Minäkin oon tällainen hassutteleva häröpallo, mutta aika harva on sitä päässyt livenä todistamaan kun oikein hullaannun :D Nämä kuvatkin kertovat vain pienen osan totuutta ;)

Ihanaa alkavaa kesää kaikille, muistakaa olla juuri sellaisia kuin olette; olette ihania juuri tuollaisena! ♡