Elän hetkessä. Unelmoin. Se on enemmän kuin aavistin.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Kaiken maailman kehokuurausta


 Ihanaa, kun melkein kaikki lumet on jo sulaneet ja kesä lähestyy. Jokavuotinen buumi "kesäkuntoon" alkaa olla loppusuoralla, tai joillakin ehkä vasta alussa, toisilla vielä haaveilun asteella. Minäkin myönnän, että aina kesän lähestyessä alan tarkastella vartaloani kriittisemmin, tiedostaen sen, että kesällä pitäisi tai oikeastaan saa ^^ kulkea vähissä vaatteissa ja rannalla bikineissä. Pyrin tietenkin ympärivuotisesti pitämään huolen siitä, ettei liikakiloja pääse kertymään, mutta jotenkin siinä salakavalasti käy silti usein niin, että talven jäljiltä niitä kiloja on kertynyt muutama lisää. Johtuen varmaan siitä, että talven pimeinä aikoina masentaa, enkä jaksa välittää siitä mitä suuhuni laitan, eikä liikuntakaan oikein nappaa. Valoisan ajan lisääntyessä innostun taas liikunnasta ja jaksan enemmän keskittyä syömisiini. Onhan tämä pientä jojoilua, mutta tuskin vaarallista, jos kilomäärät heittelee max. 4 kiloa.



Tämänkertainen postaukseni käsittelee lisäravinteita. Olen ollut uskollinen Herbalife-tuotteiden käyttäjä jo viimeiset 9 vuotta, ja aion käyttää niitä jatkossakin. Olen melkoisen kokeilunhaluinen ihminen, joten kun kuulin Fitlinen tuotteista - kenties Herbalifen suurin kilpailija Suomessa? - niin sen sijaan, että olisin nähnyt Fitlinen kilpailijana, olinkin utelias. Myönnän kyllä, että olin alkuun aika skeptinen, koska olen ollut niin pitkään uskollinen hyväksi havaituille Herboille, eikä mikään voi tietenkään olla yhtä hyvä. Tutustuin uteliaisuudesta Fitlinen tarjontaan ja huomasin, että se kuitenkin eroaa Herbalifesta, enkä enää osannut pitää sitä niinkään kilpailijana. Kiinnostuin FitLinen CellReset-kehokuurista. Parissa blogissa kerrotaan kuurista ja sen tarkoituksesta paremmin kuin mitä itse osaan kuvailla, joten kopioin ne suoraan tähän:

"...on 28 päivää kestävä kehokuuri, jonka aikana tasapainoitetaan aineenvaihdunta sekä hormoonitasapaino. Kuuri on tarkoitettu sekä terveyden edistämiseen että painonpudotukseen. Tämä ei ole laihdutuskuuri, mutta sivutuotteena luvataan rasvaprosentin laskevan ja painon tippuvan, jos kehossa on ylipainoa tai kehosta löytyy paljon kuona-aineita.

Kehokuurin aikana noudatetaan erityisruokavaliota, joka sisältää kanaa, kalaa, kalkkunaa, kananmunia, kasviksia, hedelmiä, marjoja, siemeniä ja itse tehtävää jogurttia. Kuurin aikana on tärkeää syödä vähintään neljä kertaa päivässä, jotta aineenvaihdunta pysyy käynnissä. Kuurin aikana kielettyjen listalla ovat myös suola, sokeri, maito sekä keinotekoiset makeutusaineet. Ruuan saa maustaa suolattomilla mausteilla sekä yrteillä." (Lähde Susk-in blogi)

Tuossa blogissa kehokuurista puhutaan nimellä FitMe Diet, mutta ainakin tuotteet ja kuvaus kuurista on täsmälleen sama kuin mikä mulla on, joten epäilen että kuurin nimi on vaan muuttunut. Teksti on kuitenkin 2,5 vuotta vanha. Tässä vielä toinen aika hyvä kuvaus kehokuurista toisesta blogista lainattuna:

"Ideana siis on, että saadaan aineenvaihdunta uudelleen tehokkaasti liikkeelle, jonka seurauksena keho polttaa rasvaa ja lihasmassa hitaasti lisääntyy. Ohjelman aikana myös puhdistetaan keho kertyneistä raskasmetalleista ja muusta kuonasta sekä saadaan käytettyä kehon suola- ja sokerivarastot loppuun. Tässä sinulle vinkki jos haluat eroon selluliitista ;)
Saattaa kuulostaa vaikealta olla 28 päivää ilman sokeria ja suolaa. Oikeastaan sitä se ei ole ollut. Kanassa, kalassa, kananmunissa ja lähes jokaisessa raaka-aineessa on jo itsessään natriumia eli suolaa, mitä keho luonnollisesti tarvitsee. Ja ihminen pärjää tällä määrällä mitä niistä saa!" (Lähde 
Kovanen Group -blogi)

No niin, päätin sitten kokeilla tällaista Kehokuuria. Pääasiassa siksi, että haluan kokeilla toimiiko se, ja jos toimii niin kyllä, ehdottomasti haluan puhdistaa kehoani! Lisäksi mua ei ollenkaan haittaa, mikäli saan vartaloani samalla vähän solakammaksi, että kehtaa sitten kesällä heittää ne bikinit päälle. ;)

Kehokuurin ruokavalio ei pysy samana koko ajan, vaan vaihtelee.Ensimmäinen viikko oli tällainen:

"Ensimmäinen viikko "valkoinen viikko" on kuurin kaikista vaativin viikko, koska tällöin syödään vain proteiineja. Ensimmäisellä viikolla kehossa tapahtuu paljon tasapainotusta ja elimistö saa uuden mahdollisuuden "aloittaa kaiken alusta". Viikon aikana elimistöstä poistuu aineksia, jotka ovat aiheuttaneet epätasapainon. Tärkeää on päästä eroon huonoista rasvoista ja saada hyvät rasva- ja kolesteroliarvot, mikä on edellytyksenä hyvälle hormooni- ja verensokeri tasapainolle." (Lähde Susk-in blogi)

Kyllä, söin siis viikon ajan pelkkää proteiinia. Kanaa, kalaa, kalkkunaa, kananmunaa. Älkää menkö paniikkiin, se ei ole koko totuus. Tämän mahdollistamiseksi vetelin tietenkin lisäravinteita, jotta sain tarvittavat vitamiinit, hivenaineet ja mineraalit. Vettä tietenkin piti myös juoda paljon, eikä liikuntaa saanut ekalla viikolla harrastaa lainkaan. Täytyy myöntää, että 2.-3. päivä olivat aika haastavia, eikä suolaton ruoka meinannut mennä millään alas, varsinkaan kun ruoan yhteydessä ei saisi juoda mitään (entsyymitoiminta tehostuu -> edistää ruoansulatusta). Mut siihen kuitenkin tottui.

Valkoisen viikon ruokaa, uunituoretta broilerinfilettä...
...ja lisää broileria. Koska broileri on hyvää! :)
Aamun ja iltapäivän coctail.


Äiti oli kylässä viikonloppuna, tein meille terveelliset drinksut.
Niitä oli kiva hörppiä Mario Partya pelaillessa :)

Kuuria on nyt 13 päivää takana. Toisella viikolla (vihreä viikko) ruokavalioon lisättiin vihreitä kasviksia, itsetehtyä jogurttia pellavan- ja auringonkukansiementen kera sekä muuta mukavaa vaihtelua. Tämä on ollut kyllä aikamoista, mutta kertaakaan en ole sortunut syömään mitään kiellettyä, eikä ihan kamalasti ole tehnyt edes mieli! Yllättävän helppoa on siis ollut, vaikka minäkin oon tällainen herkkuperse, enkä tarkoita nyt takapuoleni ulkomuotoa. Entäs ne tulokset sitten? No, sanotaan niin, että jo ensimmäisen vuorokauden jälkeen huomasin kehossani muutoksen ja vaakakin näytti huomattavasti pienempää lukemaa, kun nesteet poistuivat elimistöstä. En vielä mitään painoja tai mittoja halua täällä kertoa, jääköön se yllätykseksi sitten kuurin lopussa. Mutta sen verran voin paljastaa, että kiloja ja senttejä ON lähtenyt, rasvaprosentti on pienentynyt ja lihasprosentti kasvanut. Muutosta siis tapahtuu. Lisäksi unenlaatu on parantunut, nukun yöt kuin tukki enkä pyöri paria tuntia ennen nukahtamista. Aamulla sitten herään virkeänä, mikä on mulle todella harvinaista. Viime viikonloppuna jopa ihan itse heräsin klo 9:30, mikä varmaan jollekin toiselle on ihan normaali aika, mutta mulle kun on tapana herätä 11 kieppeillä, toi on ihmeellistä. Ruokakin on alkanut maistua paremmalta, joten uskoisin, että joko mun ruoanlaittotaidot on kohentuneet tai makuaisti parantunut. Tai molempia. Voitte varmasti kuvitella, kun on puputtanut suolatonta lihaa viikon, mille maistui kun seuraavalla viikolla päivällisellä jälkiruoaksi sain syödä herkullisen ja mehukkaan kiivin. Nam, voi sitä nautinnon määrää! :)

Eväät töihin. Mmm, kasviksia!


Täplällekin maistuis :)

Namia, uunilohta!


Aamupala ei ehkä näytä kummoiselta, mutta on hyvää ja terveellistä!
Vaniljalla maustettua itsetehtyä probioottijogurttia ja liotettuja pellavan- ja auringonkukansiemeniä sekä paistettu kananmuna.

Näillä nyt siis mennään vielä seuraavat reilu 2 viikkoa. Tosin viimeisellä viikolla tulee taas lisää ruokia kuvioon, nam! Oon kyllä tykännyt tästä, mutta en suostu niistä Herbalifen tuotteistakaan luopumaan, joten täytyy katsoa löydänkö mitään mahdollista kultaista keskitietä, että voisin käyttää jatkossa molempia tuotteita. :)

Lopuksi vielä. Mietin kovasti, kirjoitanko tästä blogiini, koska tiedän kuinka skeptisiä ihmiset ovat tällaisten juttujen ja tuotteiden suhteen. Päätin kuitenkin ottaa riskin, koska haluan kertoa blogissani juuri niistä asioista jotka itselleni ovat tärkeitä. Jokainen tekee omat valintansa ja tämä on minun valintani. Jos se häiritsee jotakuta (vaikken ymmärrä miks häiritsisi), niin se on hänen ongelmansa, ei mun. :)

Lämpimiä kevätpäiviä teille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä tykkäsit postauksesta? Kysy tai kommentoi mitä vaan. :)