Mikä ihmeen elämäntaparemppa?

No niin, nyt on taas se aika jolloin Hansu laittaa makkarat kuriin ja elämäntavat kunnon syyniin! Ei vaan, itseasiassa tällä kertaa tämä on erilaista. Tarkoitan sitä, että yllättävää kyllä, olen pysynyt herkuttelun suhteen kohtuuden rajoissa (poikkeuksena joulu ja sen jälkeinen aika jolloin lahjaksi syötyä suklaata piti tuhota rasiatolkulla :D) ja painokin on pysynyt sallituissa luvuissa. Sen jälkeen, kun pari vuotta sitten olin eron myötä mähkinyt itseni monta kiloa painavammaksi ja olo oli turvonnut, pöhöttynyt, ruma sekä muutenkin epämukava, päätin etten enää koskaan päästä itseäni sellaiseen kuntoon. Ei sillä, että olisin ollut "lihava" tai edes lievästi ylipainoinen, mutta vatsan-, vyötärön- ja lantionympärykseni kasvoivat muutamassa kuukaudessa monta senttiä ja painokilot siirtyivät uudelle kymmenluvulle. Tämä tarkoitti tietenkin sitä, että rasvaprosenttini oli huimassa nousussa.


Olen aina ollut hyvin siro ja pienikokoinen, koko yläasteajan painoin alle 50 kiloa (olen 166 cm pitkä). Ymmärrätte varmaan etten pitänyt lainkaan siitä, kun ollessani painavampi vaatteet puristivat vääristä paikoista, makkaroita pursusi sieltäkin missä niitä ei osannut kuvitella olevankaan ja vararengas puristui inhottavasti väliin kun puin sukkia jalkaan tai sidoin kengännauhoja. Toki on ihmisiä, jotka kantavat aina näitä vararenkaita mukanaan - jopa suurella ylpeydellä - enkä sano että siinä on mitään väärää. Tärkeintä on se, että itse on sujut itsensä kanssa ja voi hyvin. Monella oli vaikeuksia silloin ymmärtää sitä, kun aloin puhua laihduttamisesta. Mua katsottiin silmät pyöreinä: Miksi sinun pitäisi laihduttaa? Muiden mielestä ei varmasti pitänytkään. Eipä mullekaan ensimmäisenä tule mieleen ihmisistä heidät nähdessäni, että tuon pitäis kyllä saada karistettua muutama kilo. Se on jokaisen oma asia. Opin kuitenkin itsestäni sen, että sellainen parin vuoden takainen elämäntapa ei sovi mulle. Ei ole siis kysymys pelkästään siitä miltä näytin, vaan myös siitä miltä musta tuntui. Epäterveellinen ruoka, epäsäännöllinen ruoka- ja unirytmi, liikunnan puute sekä herkkujen tolkuton mässäily ei saanut aikaiseksi mitään muuta kuin henkisen ja fyysisen pahan olon. Silloin masennuksen keskellä en pystynyt muuhun, ja ymmärrän niitä ihmisiä jotka tällaisesta kierteestä itsensä löytävät. Olen onnekas, että löysin melko nopeasti tien pois tuosta kierteestä ja löysin liikunnan ja terveellisten elämäntapojen ilon jälleen elämääni.

Vaikka tuon kokemuksen jälkeen olen liikkunut ja herkutellut enemmän ja vähemmän, en kuitenkaan ole suostunut päästämään itseäni enää siihen kierteeseen, josta on niin vaikeaa päästä pois. Asetin itselleni painorajan ja sen alla olen pysynyt. Olen ottanut tavaksi tarkastella elämäntapojani säännöllisin väliajoin, niin etten pääse sokaistumaan sille jos lähden "väärille raiteille". Muutaman kuukauden välein pysähdyn miettimään, onko remontin aika. Olen tehnyt vuoden mittaan pieniä remontteja, mutta nyt on aika suuremmalle. Ei siksi, että olisin "repsahtanut" taas vanhoihin tapoihin. Eikä siksi, että painoni olisi noussut yli sallitun rajan. Eikä siitäkään syystä, että herkuttelin jouluna ja sen jälkeen enemmän kuin laki sallii. Vaan siksi, koska löysin itsestäni motivaation joka ei ole ollut näin vahvana kertaakaan sen jälkeen kun vajaat pari vuotta sitten löysin tien pois tuosta mähkimisen kierteestä. Silloin innostuin liikunnasta lihaskunnon kohottamisen ja kuntosalin muodossa.

Olen aiemminkin maininnut, että saan energiaa auringosta. Myös tieto saapuvasta keväästä antaa mulle hurjasti energiaa, siis jo pelkästään se kun vuosi vaihtui, sai mun mielialan nousemaan uusiin sfääreihin. Tämä on yksi asia joka nostaa mun intoani liikkumiseen. Se, mistä tämä into kuitenkin lähti, on ihan toinen juttu. Äitini on kamppaillut ylipainon kanssa jo vuosia, joten päätin vähän avittaa ja lupasin maksaa äidille (vähintään) puolen vuoden ajalle tehovalmennuksen tai personal trainerin tai mitä hän vaan haluaa. Äiti tarttui haasteeseen ja aloitti maanantaina ensimmäisen tapaamisen salilla pt:n kanssa. Paketti sisältää mm. äidille räätälöidyt ruokavaliot ja viikottaiset pt-tapaamiset. Jos ei tällä kilot karise, niin ei sitten millään! Minäkin tästä innostuin ja ajattelin muutenkin, että voisin ikään kuin vertaistukena itsekin tehdä taas rempan ruokavaliooni sekä lisätä liikuntaa täällä Jyväskylässä. Voidaan sitten äidin kanssa soitella, kannustaa ja kysellä miten menee. :)

En osaa kuvailla tätä innostuksen määrää! Kaikista parasta tässä on se, että olen löytänyt uuden liikuntamuodon eli uuden harrastuksen, josta olen aivan pähkinöinä! Jyväskylän Parkour akatemialla, jossa aloitin, menee erilaisia ryhmäliikuntatunteja. Mutta ei sitä peruskauraa, vaan jotain aivan muuta! Siis lattia- ja ilma-akrobatiaa, pariakrobatiaa ja kaikkea muuta kivaa sirkus-hubaa. Mahtavaa! Olen käynyt nyt muutamalla tunnilla ja oon jo ihan koukussa. Tästä kaikesta huumaantuneena päätin alkaa seurailemaan omaa kroppaani: otan viikottain ylös painon, mitat sekä mittaan rasva- ja lihasprosentin. Mulla kun ei ole suurempaa painonpudotustarvetta, voin seurailla miten muuten kehoni muuttuu. Plus että voin tietenkin seurata omaa kehittymistäni sirkustaituroinnissa. :D

Elämä on toisinaan aika ihanaa ♡

Loppuvuoden tähtihetkiä

Viime vuoden puolella tapahtui paljon sellaista, mistä en ole ehtinyt blogiin kirjoitella. Yksi mielestäni kirjoittamisen arvoinen aihe on erilaiset konsertit, joissa vuoden lopulla kävin aika ahkeraan. Blogini on antanut ehkä turhan yksipuoleisen kuvan keikoista joilla tykkään käydä, koska postaukset on liittyneet paljolti Kaleniuksen Tommin keikkoihin. Tietenkin käyn myös muiden artistien ja bändien konserteissa, Tommi nyt vaan on sattunut olemaan sellainen joka keikkailee pääasiassa Suomessa ja jonka keikoille pääsen useammin. Musiikkimakuni on kuitenkin hyvin laaja ja ehkäpä tässä postauksessa saatte vähän käsitystä siitä, millaisesta musiikista pidän.

Aloitetaan ensin ihan omista keikoista. Kerroin aiemmin että olen aloittanut Rock All -kuorossa ja meillä oli marraskuussa yhteensä 4 esitystä. Oman kokemukseni mukaan paras niistä oli ensimmäinen, joka oli kuoromme 5-vuotisjuhlakonsertti. Ensinnäkin siksi keikka oli paras, että siihen oli panostettu eniten ja tietenkin se myös jännitti eniten koska se oli ensimmäinen. Toinen syy siihen miksi pidän tätä konserttia parhaana on se, että saimme vierailevan tähden: Timo Rautiainen tuli kanssamme lavalle esittämään Trio Niskalaukauksen kanssa levyttäneensä kappaleen Surupuku. Vaikka keikka kokonaisuudessaankin oli hieno, oli kyllä mahtavaa esiintyä Rautiaisen kanssa. :)

Siinä me ollaan: rokkikuoro Rock All!

Ja vierailevana tähtenä Timo Rautiainen <3

Timolle kiitokset hyvästä keikasta :)

Seuraavan esiintymisen keikka-look. Mustaa ja punaista.
Ihana Täplä taustalla :D

Seuraava juttu ei liity millään tavalla konsertteihin, vaan Salkkareihin ja sen näyttelijöihin. Taustatietona kerrottakoon, että silloin joskus 90-luvun puolella kun Salatut elämät sarja alkoi ja mä olin jotain 12-vuotias, aloin seurata sarjaa suurella innolla. Seurasin sitä varmaan ensimmäiset 8 vuotta, kunnes mua alkoi kyllästyttää se, että näyttelijät vaihtui ja juoni pyöri aika paljon samojen asioiden ympärillä (jälkikäteen ajateltuna asiaan saattoi vaikuttaa myös se, että exäni inhosi Salkkareita, ohjelman seuraaminen jäi pois nimittäin jonkin aikaa sen jälkeen kun aloimme seurustella...). En siis moneen vuoteen ollut seurannut kyseistä sarjaa. Kun pari vuotta sitten Toni muutti mun kämppikseksi, arki-iltoina puoli kasilta tulikin tv:stä Salatut elämät. Aluksi aina puuhailin jotain muuta kun ei olis voinut vähempää kiinnostaa, mutta jossain vaiheessa kiinnostus alkoi herätä, koska vaikken nähnyt mitä sarjassa tapahtui, kuulin kuitenkin äänet. Niinpä aina jännittävissä kohdissa kävin kurkkaamassa mitä siellä tapahtuu ja siitä se sitten lähti: olin koukussa jälleen! Jep, eli me käytiin sitten Tonin kanssa marraskuussa katsomassa Salkkari-elokuvan toinen osa ennakkoon. Meidän (tai mun ;D) iloksemme leffan jälkeen pari mun suosikkinäyttelijää oli tulleet moikkaamaan faneja. Wuhuu!

Kiitos kuvasta Mikko Parikka ja Hemmo Karja
eli Salkkareiden Jiri ja Janne.
Harmi kun Venla Savikuja (=Heidi) jota myös urheilijana & bloggaajana fanitan, puuttui joukosta.

No niin, sitten taas aiheeseen, eli musiikkiin ja konsertteihin. Mulla on aina ollut aika laaja musiikkimaku, mutta oli vaihe, jolloin kuuntelin pääasiassa heviä/metallia/rockia. Rock oli ennemminkin suomirockia ja glamrockia, ei siis mitään rock'n rollia, ja raskaampi musiikki enemmänkin melodista metallia ja niinkutsuttua "kikkeliheviä" kuin suoranaista "örinää". Kuuntelen tällaista musiikkia edelleen, vaikka kuuntelen muutakin. Kun olin yläasteella, kaverini tutustutti mut bändiin nimeltä Sonata Arctica. Se oli rakkautta ensikuulemalta! Sonata Arcticasta tuli mun lempibändi ja sellaisena se on pitkälti pysynytkin jo 14 vuotta. En nyt tässä iässä ehkä puhu enää "lempibändeistä" mutta kyllä Sonatalla ja Tony Kakolla on merkittävä paikka mun sävelkorvassani ja musiikkisydämessäni. :)

Onnekseni Sonata Arctica oli joulukuussa tulossa Jyväskylän Lutakkoon keikalle ja kyllähän sinne piti päästä. En tiedä miten olinkin missannut tämän ja jäi tosi viime tippaan, kun huomasin koko keikan vasta samana päivänä. Onneksi ovelta vielä liikeni lippuja ja niinpä pääsin nautiskelemaan suosikkiyhtyeeni sulosäveliä pitkästä aikaa livenä.  ♡

Keikan alkua odotellessa... fiilis jo katossa vaikka yksin olinkin.

Ja viimein se alkoi!

Lopuksi bändin vakiolopetus eli kaukohali, plektrojen ja rumpukapuloiden heitto yleisölle sekä kumarrus.

Kiitos pojat mahtavasta keikasta!

Oikeesti, toi Tony Kakon lauluääni on jotain niin taivaallista! Kun kuulin ensimmäiset sävelet ja Tony lauloi ensimmäiset nuotit, voi sitä kylmien väreiden määrää! Lisäksi sain jonkun ihmeellisen tunnekuohun ja mua alkoi naurattaa ja vedet nousi silmiin, johtunee kai siitä kun viime keikasta on niin pitkä aika ja olin jo "unohtanut" kuinka hyvältä toi Kakon ääni kuulostaa livenä. Mutta lyhyestä virsi kaunis: Sonata on edelleen liekeissä!

Kotiin tultuani mua oli vastassa nälkäinen kissa...

Pyysin Tonia ottamaan kuvan mun keikka-lookista...

...ja keikalta ostamastani hienosta bändipaidasta...

Paidan kanssa poseeratessa sainkin seuraa.

Täplä on kyllä ihana linssilude!
Vaikka oikeasti se vain kinuaa ruokaa...
"Anna, anna!" (ei mun kädessä edes oo mitään, sorry Tinttu ♡)

Eipä nämä keikkailut tähän lopu. Joulun lähestyessä käytiin jo perinteeksi muodostuneessa Rajaton-yhtyeen joulukonsertissa Paviljongissa. Tämäkin musiikkigenre eroaa taas aika paljon edellä mainituista, mutta rakastan Rajattomien acapella-musiikkia ja heidän tulkintojaan. Omien kappaleiden lisäksi Rajaton on tehnyt sovituksia monista tutuista lauluista. Erityisesti livenä (ja eturivistä, kuten aina) kuunneltuna ei voi muuta sanoa kuin wau. Taas ihokarvavibrat hurisee ja kyyneleet valuu pitkin poskia. En voi sanoin kuvailla.

Rajaton on muuten siitä erityinen yhtye, että ne muisti mut/meidät (olen joka kerta käynyt Tonin kanssa, jo silloin kun ei vielä seurusteltu), jo ensimmäisen kerran jälkeen. Tai siis, kun toista kertaa olin ollut kuuntelemassa Rajattomia ja kävin pyytään nimmareita levyyn, ne kysyi multa oltiinko me viime vuonnakin eturivissä. Nyt ne jo lavalle astuessaan katsoi meitä ja hymyili, ja kun konsertin jälkeen me mentiin vähän juttusille, alkoi yhtyeen laulaja Ahti selittää uudelle sijaislaulajalle, kuinka me ollaan käyty jo monena vuotena heitä kuuntelemassa. Ahti myös kertoi olleensa huolissaan, kun meitä ei ollut näkynyt paria päivää ennen olleessa Tampere-talon konsertissa (siellä oltiin oltu edellisvuonna). Se oli jo ehtinyt miettiä että nyyh, ei ne tulleetkaan tänä vuonna. Voi toista. :)

Minä ja Rajaton (Jussi Chydenius puuttuu).

Vuoden viimeinen konsertti jossa kävin, oli kauan odotettu Raskasta joulua -konsertti Tampere-talossa. En ole koskaan ennen käynyt noissa konserteissa, vaikka se onkin ollut pitkäaikainen haave. Raskasta joulua -porukkaan kuuluu aika laaja kaarti, mutta mun onnekseni Tampereelle tuli kolme mun suosikkia: Tony Kakko, Marco Hietala sekä JP Leppäluoto. Siis mä en voi käsittää miten nää on osanneet lukea mun ajatuksia kun on koonneet tätä porukkaa! No Tonysta jo puhuinkin aiemmin. Sitten on Marco Hietala, jota olen Nightwish-yhtyeen ohella fanittanut vähintään yhtä kauan kuin Sonata Arcticaa. Ja sitten vielä JP Leppäluoto, joka muinoin lauloi yhtyeessä Charon, jota myöskin kuuntelin samoihin aikoihin kun aloin kuunnella kahta edellä mainittua. Ei siis paha yhdistelmä ollenkaan! Lisäksi laulamassa oli Ari Koivunen (yllätysvieras) sekä Kimmo Blom, joka oli mulle ennestään tuntematon heppu. Mutta vau mikä ääni! Tykkäsin kyllä kovasti, vaikka edelleen olen sitä mieltä että Tony Kakko oli illan kirkkain tähti.

Jännitys tiivistyy... kohta se alkaa!

Marco Hietala.

Tony Kakko.

Vierailevana tähtenä Ari Koivunen.

Yhteislaulu ja loppufiiliksiä.  Kimmo Blom, Marco Hietala, Marcossa kiinni Tony Kakko ja Ari Koivunen, ja oikealla JP Leppäluoto.

Kiitokset ♡

Tuo oli muuten oikeasti aika tiukka setti, konsertti nimittäin kesti 2,5 tuntia ilman väliaikaa. Huh! Mutta pääsinpä näkemään (ja kuulemaan!) monta jo teini-iässä fanittamaani idolia. :)

Konsertin jälkeen mentiin vielä kavereiden kanssa jatkoille karaokea laulelemaan ja biljardia pelailemaan...

Pitkän konsertin jälkeen olo oli vähän tällainen...

...mutta kyllä se hymykin sieltä vielä irtosi. :D

Tässäpä tuli vähän tutuksi mun musiikkimakua samalla... vaikka mahdotonta olisi mainita kaikki ne bändit ja artistit joista tykkään. Se menee kyllä Siltsusta Elastiseen ja no, Kaleniuksesta Sonataan :)
Mukavaa viikkoa teille, muistakaahan nauttia musiikista joko kuunnellen, soittaen tai laulaen. Adios!

Talven parasta aikaa

Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, ilma kimaltelee pienen pienestä hileestä josta auringon säteet heijastuvat kauniisti. Valkoinen maa ja koskematon hanki on auringon valossa kuin hentoinen kristallilattia, joka särkyy jos siihen astutaan. Pienet timantit asfaltin pinnalla katoavat, kun aurinko lopulta laskeutuu horisontin taa. Kaunis, sininen hetki kestää hetken ja katoaa.

Tämä on yksi niistä asioista, joita rakastan talvessa. Siis aurinkoiset pakkaspäivät ja niitä seuraavat "siniset hetket" auringon laskettua. Tähän pimeään vuodenaikaan saan auringosta ihan hirmuisesti energiaa (Onneksi eletään jo tammikuuta ja valoisuus lisääntyy). Mitä taas kovaan pakkaseen tulee, siitä tykkääminen on mulle ihan uusi piirre, jonka olen huomannut vasta tänä talvena. Siis huomasin nauttivani yllättävän paljon noista yli 15 asteen pakkasista! Sain siitä vähän kuulla kuittailuakin, kun en ollut pitkään aikaan ehdottanut Tonille kävelylle lähtöä, ja päätin ehdottaa sitä sitten kun ulkona oli melkein -20 astetta. Urheasti Toni kuitenkin lähti. En oo muistaakseni koskaan ennen saanut hirveästi iloa siitä, että joudun pukemaan läjän vaatteita päälleni, mutta tänä talvena oon suorastaan rakastanut sitä kun saan laittaa kunnon kerroksen lämmintä vaatetta alle ja siihen päälle toppavaatteet. Tonin kanssa ulkoillessa nautin hurjasti siitä, että sain ulkoilla raikkaassa, aurinkoisessa, kirpeässä pakkasessa ilman, että suuremmin palelin (kiitos uusien toppahousujen ja -kenkien). Hengittäessä kylmä pakkasilma tuntui keuhkoissa saakka, ja takaisin puhaltaessa höyry jäätyi kiinni silmäripsiin ja hiuksiin. Hassua, mutta ihanaa!

Olen kyllä ehdottomasti kesäihminen, rakastan auringonpaistetta ja lämpöä, mutta en voi väittää ettenkö pitäisi myös talvesta. Siinä on kieltämättä hyvät puolensa. Nää aurinkoiset pakkaspäivät on vain yksi hyvä puoli. Rakastan myös lumisadetta, lumihiutaleiden metsästämistä (kyllä, olen aikuinen, mutta silti. Kielelle metsästäminen on parasta, mutta sitä ei kehtaa tehdä ihmisten ilmoilla, tai muutenkaan :D), lumiukkojen ja -enkeleiden tekemistä, pulkkamäessä laskemista, kuurankukkia, talvisäällä nuotion äärellä istumista, pimeällä kynttilöiden valossa fiilistelyä, kuutamoa ja tähtitaivasta ja niin edelleen.

Talvessa on siis paljon hyvää. Ehkä sitä on oppinut arvostamaan paremmin nyt, kun ns. "kunnon talvi" ei enää olekaan ihan itsestäänselvyys edes täällä Suomessa. Viime talvi on siitä hyvä esimerkki, kun pysyvää lunta ei ehtinyt tulla kuin hetkeksi. Silloin kun sitä ei ollut, sitä todella kaipasi. Sittenkin kun tuli kunnon pakkaset, ei se tuntunut samalta koska lunta oli vain sen verran että juuri ja juuri maa oli valkoinen. Pieksämäellä on eräs mäki, jonka päälle kasataan kaupungin toimesta joka vuosi iso kasa lunta ja siitä tehdään pulkkamäki. Viime vuonna mäkeä ei kuitenkaan saatu tehtyä, koska koko talven aikana ei tullut tarpeeksi lunta.

Pieksämäen pulkkamäkeä tulee ikävä, mutta onneksi Jyväskylässä on Laajavuori joka on meiltä ihan kävelymatkan päässä. Siellä on iso mäki jonne kuulemma voi mennä pulkkailemaan. Se on paljon isompi kuin Pieksämäen mäki! Sitä odotellessa siis. Pulkkailu on kivaa, oli sitten nuori, vanha, pikkuvanha, lapsi tai lapsenmielinen. Hauskanpito ei katso ikää. ^_^

Tontut on menneet nukkumaan

Mukavaa uutta vuotta kaikille! Olipa ihanaa viettää pari viikkoa miettimättä yhtään töitä tai muita velvollisuuksia. Nautittiin kotona pari päivää rauhallista joulun tunnelmaa ja sitten matkustettiinkin jo 20. päivä Tampereelle, osaksi se takia että oltiin ostettu liput Raskasta joulua -konserttiin Tampere-taloon. Oli ihan kiva lähteä Tampereelle jo hyvissä ajoin, kerkesin vielä nähdä paria ystävää siinä joulun kynnyksellä ja shoppailla viimeiset joululahjat, leipoa piparkakkuja ja ihan vain ottaa rennosti. Me vietettiin joulua oikein pitkän kaavan mukaan: aloitettiin se jo aaton aattona meidän isän luona, aattona mentiin äidin luo jatkamaan ja siitä vielä joulupäivänä Tonin äidin luo Jyväskylään. Eksyttiin sinne vielä Tapaninpäiväksikin iltaa viettämään. Oli ihan kiva viettää joulua noin monena päivänä, ainoa mikä siinä alkoi kyllästyttää oli ne ruoat! En muutenkaan ole mikään suuri jouluruokien ystävä, ainoat jouluruoat joista oikeasti tykkään taitavat olla porkkanalaatikko (ja maksalaatikko jota meillä usein on joulupöydässä mutta en miellä sitä suoranaisesti jouluruoaksi...), erilaiset kalat (kylmäsavulohi on mun lempparia, slurp!), kypsennetyt herneet (mielletäänkö tätäkään jouluruoaksi, en tiedä mutta meidän joulupöydässä niitä on)... no, siinäpä ne taisi sit ollakin. Kaikkea silti pyrin aina syömään, mutta ymmärrätte varmaan etten saa siitä suuren suurta nautintoa, varsinkaan enää sitten kun niitä syö neljättä päivää putkeen. :)

Pari postausta sitten pohdiskelin blogissani työtilannettani, se mietitytti mua paljon enkä oikein tiennyt mihin suuntaan polku sen suhteen vie. Kävin Laukaassa työhaastattelussa ja olin aikeissa laittaa toisenkin hakemuksen vielä vireille Jyväskylään, muttei tarvinnutkaan kun mulle tarjottiinkin yllättäen jatkoa tähän nykyiseen sijaisuuteen. Saan siis jatkaa tuolla vielä toukokuun loppuun, jonka jälkeen on työtilanne petailtu myös kesän osalta kun saan jatkaa toisen kesän Lehtisaaressa. Täytyy myöntää, että hyvin mielelläni menen vielä Lehtisaareen töihin, se on kyllä ihan unelmatyöpaikka. Ainakin mulle.

Ennen paluuta arkeen haluaisin vielä palata hetkeksi joulun tunnelmiin ja fiilistellä näiden kuvien kera:

 

Lahjoja...

Lisää lahjoja... Ollaan oltu kilttejä.
(okei ei noi kaikki meille ole... :D)

Rakkaita muistelemassa ja hautausmaan kynttilöitä ihastelemassa. <3

Niin se vuosikin sitten vaihtui joten eiköhän nää jouluaiheet oo nyt käsitelty loppuun. :)

Meidän vuosi vaihtui Saappaan liiveissä. Enpä ihan oikeasti keksi itselleni paljon parempaa tapaa viettää vuoden vaihtumista. Toki tapoja on monia ja varmasti ihan yhtä hyviä, mutta ainakin mulle toi on antoisin tapa juhlistaa sitä että vuosi vaihtuu. Olen nuorempana saanut kokea monta hyvää uuden vuoden juhlaa ystävien kesken enemmän tai vähemmän humaltuneena ja meillä on ollut todella hauskaa. Nykyään kuitenkin tuntuu, että saan enemmän irti siitä, kun pysyn skarppina ja tarjoan lämmintä juotavaa, auttavaa kättä, kuuntelevaa korvaa tai turvallista kyytiä kotiin illan väsyneille juhlijoille. Plus että nautin ilotulitteistakin paljon enemmän kun katselen niitä selvin päin... Mitään intoa mulla ei ole niitä itse paukutella, joten hoitakoot homman ne joita se inspiroi. Mä voin ihan mielelläni tyytyä katselijan rooliin. 

En usko että välttämättä lopun elämääni jokainen vuoden vaihde menee Saappaassa, mutta ainakin nyt olin tyytyväinen että valitsin saapastelun. Ilta oli onnistunut, meillä oli hauskaa ja tulipa paljon monenlaisia kohtaamisiakin ihmisten kanssa. Mikäpä sen mukavampaa. :)

Valkonaamat. Minä ja Saapas-toverini Jassu vuoden vaihtumisen kynnyksellä.

Oikein siunattua ja onnellista vuotta 2015 sinulle! <3