Elän hetkessä. Unelmoin. Se on enemmän kuin aavistin.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Uusi elämä, uudet kuviot, sama vanha minä

En voi käsittää, etten ole koko toukokuun aikana ehtinyt kirjoittaa kertaakaan. Mulla oli olevinaan lomaa, kun sain kaikki koulutehtävät ja muut asiat hoidettua, mut no, nytpä on ainakin kirjoitettavaa.

Paljon on tapahtunut viime postauksen jälkeen. Auto on lojunut käyttämättömänä jo viikkotolkulla, koska sillä ei ole leimaa eikä kukaan ole ostanut sitä pois. Ei sillä, että ihan hirveästi olisin asian eteen ehtinyt mitään tehdäkään... Viikko sitten muutettiin uuteen kotiin Jyväskylään ja viime keskiviikkona viimein kouluaherrukseni palkittiin, kun valmistuin. Perjantaina oli ensimmäinen päivä kesätyöpaikassani ja heti olikin vapaa viikonloppu. Ensimmäinen "oikea" työpäivä on sitten maanantaina, kun se perjantai oli oikeastaan sellainen koulutus- ja käytännön asioiden hoitamispäivä.

Pieksämäki jäi siis taakse. Jään kyllä haikein mielin muistelemaan sitä vanhaa kotia ja koko Pieksämäkeä. Tykkäsin ihan tosissaan elää siellä. Nyt kun asiaa enemmän mietin, tajusin, miten paljon asiat on muuttuneet siitä kun Pieksämäelle muutin. Sinne muuttaessani olin juuri mennyt naimisiin ja ajattelin, että siellä me asutaan onnellisesti avioliitossa kunnes valmistun ja asetutaan aloillemme jonnekin mistä saadaan töitä. Jos jotakin olen vuosien varrella oppinut niin ainakin sen, että asiat harvoin menee niinkuin niiden on itse suunnitellut menevän. Meidän yhteinen Pieksämäki-aika jäi hyvin vähäiseksi, kun mieheni saikin töitä satojen kilometrien päästä ja päätti ottaa pestin vastaan. Senhän piti olla "vain" vuoden sijaisuus. Sitten tarjottiin toista vuotta. Unelma onnellisesta avioelämästä Pieksämäellä muuttuikin kokoaikaiseksi etäsuhteeksi ja valitettavasti päättyi lopulta avioeroon. Kuten jokainen varmasti ymmärtää, pelkkä etäsuhde ei tietenkään ollut ainoa syy eroon, ja jos itse olisin silloin saanut päättää, mitään eroa ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Mutta valitettavasti Suomessa avioeron ottamiseen riittää, kun vain toinen osapuoli laittaa paperit eteenpäin. Molempien allekirjoituksia ei tarvita.

Meille jokaiselle uskoakseni jossain vaiheessa elämää tulee vastaan asioita, joista haluaisi vaieta. Asioita, joita ei olisi halunnut koskaan tapahtuvan. Asioita, jotka tekisi toisin jos se olisi mahdollista. Avioero (tai se että ylipäätään menin naimisiin, kun se kerta päättyi eroon) on mulle tällainen asia. Häpesin sitä pitkään. Minä, eron sattuessa 26-vuotias nainen, olen jo kokenut avioeron. Minä, jolle avioliitto on aina ollut once-in-a-lifetime-asia, sellainen, johon ryhdytään vasta sitten kun on aivan varma, että tämä liitto kestää. Vaikka en itse voinut erolle mitään, vaikka en itse olisi sitä halunnut, pelkäsin että mut tuomitaan jotenkin huonoksi vaimoksi, huonoksi ihmiseksi. Mussa on täytynyt olla jotain vikaa, kun toinen tuollain vain jätti niinkuin nallin kalliolle... Se on jättänyt muhun jälkensä. Erosta on nyt jo aikaa ja oon oppinut elämään sen kanssa, mutta silti tulee toisinaan eteen tilanteita, jolloin en tiedä miten päin sitä olisi. Esim. kerran työharjoittelussa multa kysyttiin, tuleeko Pakarisen suku Karjalasta. Mistä minä voisin sen tietää, kun ei se oo mun alkuperäinen sukunimi! En tiennyt mitä vastaisin. Jos olisin sanonut, että se ei ole mun tyttönimi, olisi varmaan alkanut aikamoinen utelu. Ehkä. Tai sitten ei, mutta en halunnut ottaa sitä riskiä, en jaksaisi selittää. Niinpä vastasin vain, etten tiedä.

Katkeruus ja viha on sellaisia tunteita, joista on todella vaikeaa päästä eroon silloin kun ne ottaa vallan. Pitkään tunsin katkeruutta ja olin vihainen, toisinaan vieläkin, mutta elämällä on ollut mulle niin paljon hyvää annettavaa että alkaa tuntua, et ehkä tän kaiken pitikin mennä näin. Melkein vuoden verran mulla oli todella rankkaa ja vaikeaa. Koulukaan ei sujunut ja siksi valmistuin vasta nyt, puoli vuotta myöhässä. Viime syksynä asiat alkoivat näyttää jo vähän valoisammalta ja palat alkoivat loksahdella paikoilleen. Miespuolinen koulutoverini ja ystäväni, joka oli käytännön "pakosta" muuttanut mun kämppikseksi eroni jälkeen (koska mulla ei ollut varaa maksaa asuntoni vuokraa yksin), oli tullut entistäkin läheisemmäksi yhdessä asuessamme ja viime vuoden lopulla meistä tulikin sitten pariskunta. Nyt me sitten asutaan yhdessä täällä, Jyväskylässä, jonne mun sydän on haaveillut asumaan siitä saakka kun ensimmäistä kertaa olen tästä ohi ajellut joskus vuonna 2005. Tuntuu, että elämässä on nyt tapahtunut jonkinlainen käännekohta. En olisi ikinä uskonut silloin, kun muutin Pieksämäelle, että 4 vuoden päästä asuisinkin Jyväskylässä onnellisesti jonkun aivan eri ihmisen kanssa. Mutta niin on. Olen kai joskus maininnut, että uskon Korkeamman johdatukseen. Koen, että se näkyy tässäkin. Jo vuosia sitten mulla on ollut vahva tunne, että mun paikka olisi Jyväskylässä. Jo vuosia sitten musta tuntui, että musta voisi tulla diakoni, vaikka en edes tarkkaan tiennyt mitä diakoni tekee. Kaikki asiat on järjestyneet ikään kuin omalla painollaan. Ja tämä kokemus on opettanut mulle, että ei kannata liikoja murehtia. Kaikki järjestyy aikanaan, niin kuin on tarkoitettu.

Viime postauksen jälkeen on tapahtunut paljon. Kerron kohokohdat kuvina, koska tunnetustihan ne kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Kaiken varalta kuitenkin laitoin muutamia sanojakin joukkoon ;)


Olen matkustellut junalla nyt kun auto ei ole enää käytettävissä...

Kun kesä alkoi tehdä tuloaan, nautin suunnattomasti.
Kesä on ehdottomasti mun juttu!
Kesä

Rakastan valokuvaamista. Otan kuvia kaikkialla, missä näen jotain kaunista.
Pienetkin asiat voivat olla kauniita. Arki on kaunista.

Ennen valmistumista meillä oli 3 päivää kestävä ordinaatiokoulutusleiri.
Meitä siunattiin kauniilla luonnonmaisemilla ja myös siellä kamerani kävi "kuumana".

Auringonlasku.
Upeaa salamointia järven takana.

Ordinaatiokoulutuksen jälkeen oltiin järjestetty opiskelijayhdistyksen nimissä Musiikki- ja stand up -ilta.
Esiintyjinä ketkäpä muutkaan kuin huippu-stand up-koomikko Mikko Vaismaa
ja laulaja-lauluntekijä Tommi Kalenius.
Kuvassa myös opyn hallituksen jäsenet Heli ja Toni.
Ilta oli menestys ja sen päätteeksi veimme artistit syömään
(niinkin hienoon paikkaan kuin ABC:lle, koska Pieksämäellä mikään muu ei ole
auki siihen aikaan illasta...)

Keikan jälkeinen(kin) tunnelma oli katossa, kuten kuvista huomaa ^^
Niin koitti muutto ja siihen liittyvät pakkaus- ja purkamishässäkät.
Tavarat siirrettiin täältä...

...tänne. Edelleen on paljon tekemistä, mutta onpahan kaikki sentään nyt Jyväskyläsä.
Ja kaikki nuo 20 punaista laatikkoa jo purettu. Mutta, se oli vasta alkua...

Tavaroiden purkamisen ja touhuamisen keskellä pitää vähän hassutellakin :)
Täplä on ollut uudessa kämpässä heti kuin kotonaan.
Eikä oo ollut moksiskaan tavaroiden paljoudesta.
Aina löytyy joku paikka missä voi vedellä sikeitä! :)



Muuttopäivänä kelpasi jopa patjan rako.
Siellä sai ainakin olla rauhassa kaiken hässäkän keskellä!
Vielä käytiin Pieksämäellä valmistumassa.
Tässä minä ja kultani valmistumisen aamuna,
tyhjässä asunnossamme jossa yövyttiin vielä patjan päällä viimeistä kertaa.
Tässä mä nyt sitten olen, uunituore sosionomi (AMK) & diakoni.


Saatiin paljon kauniita ruusuja
(huomatkaa hienot kukkavaasit ^^ )
Illalla järven rannalla unelmoin, nostin
katseeni kohti taivasta ja kysyin:
"Nyt on kuljettu tämän tien päähän.
Mitä seuraavaksi?"













Ainakin kesän ajan olen täällä. Töissä siis. Saaressa!
Ei hullumpi kesätyö

Sinä päivänä kun valmistuin, me mentiin miesystäväni Tonin kanssa Sarpatin leirikeskukseen viettämään iltaa Saapaslaisten kanssa. Siellä oli paljon mulle rakkaita ystäviä. Tunsin silloin jotain aitoa ja todellista, sanoinkuvaamatonta onnen tunnetta, jotakin sellaista että kaikki on juuri niin kuin pitääkin. Kuvailen tuon tunteen nyt runolla ja samalla toivotan hyvää yötä. Love ya!



Eilen itkin onnesta
nauroin hyvässä seurassa
nautin ihmisistä rakkaista
minulle niin arvokkaista
Saavuin päätepisteeseen
kauan odotettuun, kaukaiseen

Nyt alkaa uusi elämä
Uusi kaupunki, uudet kuviot
sama vanha minä

Eilen nuotion äärellä
ystävien vierellä
järven läheisyydessä
makkara tikun päässä
kitaran säestämänä
Ymmärsin sinä hetkenä sen:
täällä olen oikeasti onnellinen



xoxo, Hansu









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä tykkäsit postauksesta? Kysy tai kommentoi mitä vaan. :)