Reissublogi päivä 4: Mennäänks metsään!

En oo julkaissut blogia ihan aikataulussa, mutta kirjoittelin sitä jo eilen. Olin illalla niin väsynyt etten jaksanut alkaa lisäämään kuvia joten julkaisu vähän jäi. Tässä siis maanantain retkiblogi:

Maanantai 18.8. klo 22:45

Tänään on ollut aika hieno, aurinkoinen päivä ja me patikoitiin 12 kilometrin reitti jonka loppusuoralla nähtiin upea Rykimäkuru. Muuten reitti oli eiliseen verrattuna lasten leikkiä, kun mentiin suht tasaista maastoa ilman jyrkkiä nousuja tai jättikokoisia kiviä ja kantoja. Onnistuinpa kuitenkin jo alkumatkalla lyömään varpaani kiveen kun meinasin kompastua. Ihan kuin jalat ei olis ollut jo muutenkin ihan rikki eilisestä. Ei siis lihakset, vaan kantapäät jotka oli kipeillä rakoilla. En tiedä oliko se jonkinlaista väsymystä eilisestä, mutta onnistuin kompuroimaan vähän väliä niin, että löin sen saman varpaan uudelleen ja uudelleen. Patikointi oli ihanaa, mut samaan aikaan kamalan koomista, kun ylämäkeen kulkiessa tepsutin ja vaapuin kuin pingviini konsanaan, koska ylämäessä kantapäiden rakot huusi hoosiannaa ja alamäessä taas pari milliä liian snadit kengät puristi epämukavasti varpaita, erityisesti sitä jota hakkasin jatkuvasti kiviin. No mutta, oikeasti toi oli pieni paha siinä kun muuten oli hyvä olla ja maisemat oli hienot, vaikkakin tosi erilaiset, jotenkin kotoisamman näköiset kuin eiliset näkymät.

Pitkospuita ja suoaluetta, jee!

Isoja muurahaispesiä.

Ja matka jatkui. Tällainen polku oli edelliseen Noitavuoren
vaellukseen verrattuna helppoa ku heinän teko.

Meidän ensimmäinen etappi ja taukopaikka.

Toinen taukopaikka.
Makkarahetki.

Ja matka jatkuu taas...

 

Isompia muurahaispesiä.

Tunturipuro <3

 

Viimein Rykimäkurulla.
Ilmeellä >.<

Viimeinen etappi: Rykimäkero.

Patikoinnilta tultuamme käytiin Kansan Raamattuseuran ylläpitämällä Kairosmajalla syömässä, jonka jälkeen siirryttiin viereiseen Revontulikappeliin iltahartauteen. Revontulikappeli oli aivan ihana! Meidän porukka piti hartauden, mutta siellä oli vähän ulkopuolisiakin (jotka oli Kairosmajalla jollain leirillä) kuuntelijoita. Mulla meni ihan jäätävät kylmät väreet, kun laulettiin ensimmäinen virsi (ilman säestystä) ja tajusin miten mahtava akustiikka siellä on! Teki mieli vaan sulkea silmät (minkä teinkin), lopettaa laulaminen ja kuunnella muiden laulua. Hartaus oli muutenkin tosi hyvä ja tunnelmallinen, kun meidän porukasta osa esitti myös pari kappaletta kitaran säestyksellä.

Hartauden jälkeen mentiin mökkiin rentoutumaan saunan merkeissä. Varvas oli ollut tosi arka meidän patikoinnin alkumatkasta lähtien, ja senkin arvoitus selvisi: toisen jalan isovarpaan kynsi oli ihan tumman violetti. Olin siis mukiloinut sitä ihan kunnolla niihin kiviin kompuroidessa. Mutta sauna teki hyvää kipeille lihaksille ja poisti retkiväsymyksen. Siis henkisen, fyysistä väsymystä se lisäsi ja voin kertoo, että nyt kyllä uni maittaa!

Reissublogi päivä 3: Tunturin huipulla

23:07
Tänään on ollut aivan huikea päivä. Käytännössä meidän päivä meni oikeastaan siinä, että kiivettiin Noitatunturin huipulle ja takaisin alas. Matka oli yhteensä noin 12 kilometriä ja aikaa meillä meni yhteensä 7,5 tuntia. Jotenkin koomista ajatella, että noin lyhyen matkan kulkemiseen menee niin kauan aikaa. Mutta se maasto ja kiipeäminen oli kyllä sellaista ettei siellä ihan hirveää rallia viitsi vetääkään. Sitä paitsi täytyyhän sitä jäädä joka välissä ihmettelemään luontoa ja maisemia. Okei, ei me ihan koko aikaa käytetty pelkkään patikointiin, totta kai me pidettiin taukoja ja yks pidempikin, ruokatauko. Päivän päätteeksi rentouduttiin saunassa ja ollaan kaikki oltu ihan väsyneitä koko ilta.

En oikeastaan osaa kertoa tuosta retkestä paljoakaan, koska sitä kaikkea ei pysty sanoin kuvailemaan. Mutta ihanaa siinä oli se, että tuon 12 kilometrin aikana sai nähdä todella paljon erilaisia maisemia ja kulkea tosi vaihtelevassa maastossa. Matka oli pitkä ja kirjaimellisesti kivinen (tähän liittyen tulee myöhemmin kuvia niin ymmärrätte mitä tarkoitan), mutta ei kuitenkaan liian raskas eikä liian pitkä. Siellä luonnon keskellä, kivierämaassa oli henkeäsalpaavan kaunista. Huomasin mielessäni kiittäväni Jumalaa tämän luomakunnan kauneudesta. Oli oikeasti niin kaunista ja olin niin onnellinen että itketti, kun pääsin huipulle. Lapsesta asti oon haaveillut siitä, että jonain päivänä kiipeän tunturin huipulle, vaikka se silloin tuntuikin hirmuisen kaukaiselta ja mahdottomaltakin ajatukselta. Mutta tänään oikeasti tein sen ja tuntui äärimmäisen hyvältä. Sen lisäksi että toteutin unelmani, koin konkreettisesti luomakunnan kauneuden ja pyhyyden, sisällä oli käsittämätön rauhan tunne ja tuntui että Jumala puhutteli mua siinä luonnon keskellä. Tää on nyt vain pelkkää sanahelinää siihen verrattuna mitä näin ja koin, eikä sitä selittämällä pystykään kuvailemaan koska ne ei anna sille oikeutta.

Kerron siis meidän retkestä nyt kuvina, nehän kuulemma kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ei nekään ihan oikeutta todellisuudelle tee mutta antaa ainakin suuntaa. :) Laitan osan kuvista vähän pienempänä, ettei sivusta tuu niin raskas, mutta klikkailkaa isommaksi jos haluatte nähdä paremmin.

Taukohetki, keksiä nassuun ja matka jatkuu.

Ystäväni mittarimato.

Tällaista "polkua" me kiivettiin. Vähän jännitystä elämään!

Huippu häämöttää jo.

Täällä ollaan! Huippu saavutettu!

Ja matka jatkuu...

Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä, rantaa rakkaampaa!

Ja taas tauolla. Trangiaruokaa <3

Upea laakso.

Suomen suurin rotko.

Portaita, paaaaljon portaita!

Vesiputous <3

Tää kuva kertoo jotain jutun laadusta... ou nou!

Toivottavasti kuvat kertoi edes murto-osan siitä kauneudesta mitä saatiin kokea.
Loppuun vielä kuva meidän mahtavasta porukasta. Kuvassa ei oo kaikki, mut siinä näkee hyvin mikä on meininki. Adios!