Ystävyydellä ei ole rajoja

Tänään oli ystävänpäivä. No shit Sherlock! Meidän koulurakennukseen yhdistettiin viime syksynä yläaste, ja näin tänään kuinka nuorilla oli kaulassaan sellaisia sydämiä joihin saa halausta vastaan kirjoittaa nimensä. Vastaan tuli poika, jonka sydän oli täynnä nimiä. Oliko tämä se "koulun suosituin poika?" Aloin miettiä koulukiusaamista. Tuollainen sydänidea on tosi kiva, mutta miltä se tuntuu niistä, joita sorsitaan ja joilla ei ole ketään jota ne kehtaisi käydä halaamassa? Eli samaan aikaan kuin tuo sydänidea kannustaa halaamaan (ja koulun suosituin poika kerää sydämensä täyteen hetkessä ja tytöt on ihan onneessaan kun sai halata sitä kun se on niiiin cool ja ihku äksdee ^^), se myös korostaa sitä, kuka on suosittu ja kuka ei. Kuulin tänään, että tuolla meidän koulun yläasteella on paljon koulukiusaamista. Olen joskus huomannut, että jossain nurkassa istuskelee joku nuori ihan yksinään. Monta kertaa on tullut mieleeni mennä juttelemaan, mutta sitten myös mietin miten se vaikuttaa siihen kiusaamiseen. Nuorten maailma on niin julma. Todennäköisesti joku keksisi siitäkin jonkun kiusaamisen aiheen, että se kiusattu juttelee jonkun aikuisen naisen kanssa. Koska onhan se niin ihmeellistä... Mua itseäni on kiusattu ala-asteella ja vielä hetken aikaa yläasteellakin, kunnes sain ylipuhuttua opon siihen että sain vaihtaa luokkaa (Luojan kiitos!).

Kiusaaminen koskettaa mua siis hyvin henkilökohtaisesti. Mulle tuli mieleen, että haluaisin käydä kysymässä yläasteen rehtorilta, olisko niillä käyttöä vapaaehtoiselle aamunavauksen pitäjälle. Haluaisin käydä siis puhumassa kiusaamisesta. Se vois olla vähän vakuuttavampaa jos sen tekis joku ulkopuolinen, ihan tavallinen ihminen jos mua nyt voi ihan tavalliseksi kutsua, kröhöm... , eikä esim. joku opettaja. Haluaisin puhua kiusaamisen vaikutuksista ja myös siitä mikä on kiusaamista. Koska uskon että moni ei edes tajua olevansa kiusaaja. Katsotaan lähteekö tämä ajatus kantamaan hedelmää.

Kiusaaminen on asia jota en voi ymmärtää.
Miksi jotkut jäävät ulkopuolisiksi, sisäpiirin ulkopuolelle? Vain siksi että on erilainen?
Jokainen meistä on erilainen, ainutlaatuinen. Ja se on rikkautta.

Näin ystävänpäivänä olen ajatellut paljon myös omia ystäviäni. Tuolloin yläasteella, sillä uudella luokalla jolle pääsin, sain olla samalla luokalla parin ihmisen kanssa jotka olivat olleet mun kavereita jo ala-asteella, sekä tutustua uusiin ihmisiin. Teini-iässä meille muodostui tiivis kaveriporukka joka pysyi tiiviisti kasassa vuosikausia. Nyt suurimmalla osalla on jo oma perhe, mutta se ei ole estänyt ystävyyden jatkumista. Osa on kyllä "pudonnut kelkasta" matkalla eli ei olla pidetty yhteyttä vuosiin (heitäkin ajattelen lämmöllä), mutta suurin osa on edelleen mulle äärimmäisen rakkaita ihmisiä. Oikeita ystäviä. Mä olen oikeasti niin onnekas, että mulla on laaja ystäväpiiri. On näitä, jotka on olleet osa mun elämää jo ihan lapsuudesta ja nuoruudesta, sekä niitä joihin olen tutustunut myöhemmin elämässäni. Olen aika sosiaalinen ihminen ja ehkä sen ansiosta tutustun helposti uusiin ihmisiin. Hienoihin ihmisiin, sellaisiin, jotka on jättäneet pysyvän jäljen mun sydämeen.

Runo vuodelta 2004.

Ystävyys on ihana asia. Ystävyyden syntymiseen ei ole mitään rajoja. Jonkun saattaa kokea ystäväkseen jo muutaman tapaamisen jälkeen, toisten kanssa se voi kolahtaa vasta vuosien tuntemisen jälkeen. Ystävyyttä on myös erilaista. Mä olen onnellinen siitä, että mulla on paljon erilaisia ystäviä. Sellaisia, joiden kanssa käydään kahvilla ja kerrotaan kuulumiset. Sellaisia, joiden kanssa nähdään kerran vuodessa ja se tuntuu kuin viime tapaamisesta olisi kulunut vain muutama päivä. Tai sellaisia, joiden kanssa nähdään sitäkin harvemmin, mutta ollaan yhteydessä muilla tavoin, vaikkapa Facebookin kautta. Sitten on myös niitä, joiden kanssa pyritään näkemään mahdollisimman usein, mikä on siis haastavaa kun välimatkaa on satoja kilometrejä.

Jokainen ansaitsee oman lauman. Ystäviä, joiden tukeen voi aina luottaa.

Näiden lukuisien ystävien keskeltä löytyy muutama Tosi Ystävä. He ovat niitä, joiden nimi tulee ensimmäisenä mieleen silloin kun on hätä. Tällaisten ystävien kesken saa olla aito. Aina ei tarvitse olla iloinen ja hyvällä tuulella ja se on ihan ok. Joskus ollaan eri mieltä, mutta toisten mielipiteitä kunnioitetaan. Joskus voidaan riidellä, mutta riidat sovitaan ja niille nauretaan. Tosiystävä ei mielistele liikoja vaan on rehellinen, sillä tosiystävä ajattelee ystävänsä parasta ja on valmis toimimaan sen mukaisesti vaikka toinen saattaisi siitä hetkellisesti loukkaantuakin. Tosi ystävykset voivat jutella asiasta kuin asiasta, tukeutua toisiinsa silloinkin kun kaikki muut ovat kääntäneet selkänsä, itkevät ja nauravat yhdessä ja tuntevat toisensa niin hyvin, ettei sanoja tarvita. Tällaisella ystävyydellä ei ole rajoja.

Oikea ystävä on sellainen, jonka kanssa voi vaan olla.
Ei tarvita sanoja, ei ohjelmaa ja hössötystä. Ollaan vaan. Nautitaan hetkestä.

Kiitos mun ihanille ystäville, jotka teette mun maailmastani kauniimman ja paremman paikan elää. Kiitos että ootte kestäneet mua ja mun juttuja kaikki nää vuodet. :D Yhdessä on koettu paljon ja joskus on ollut myrskyisääkin, mutta kaikesta ollaan selvitty ja jatkettu eteenpäin entistäkin vahvempina. Rakastan teitä <3

Täplä-kissa kuuluu ehdottomasti mun parhaimpien ystävien joukkoon.

Sitten vähän arkisempiin aiheisiin. Olipa kyllä raskas kouluviikko! Joka päivä paitsi tänään oon ollut koululla tai muuten vaan puuhastellut koulutehtävien parissa iltaan asti. Lisäks kun otetaan huomioon se mun unirytmi, eli se että oon mennyt nukkumaan keskimäärin yhden-kahden aikaan yöllä ja herännyt suurin piirtein 7-7.30 välillä niin univelkaahan on kivasti päässyt kertymään. Tänä aamuna sen huomasi. Nukuin ihan viimeiseen saakka kunnes oli pakko herätä. Lopulta pakotin itseni avaamaan silmät ja laitoin valot päälle. Nousin istumaan sängylle seinää vasten ja aloin kännykällä lueskella uutisia. Se on yleensä mulle aika hyvä tapa saada itseni hereille, kun en jaksa vielä nousta sängystä. Toni oli niin kultainen että se toi mulle kahvia sängyn viereen. Eiks mulla ookin ihana mies <3 Puoli tuntia siinä "heräilin" mut se oli ihan mahdotonta koska torkahtelin vähän väliä kesken uutisen lukemisen. Koulupäivä meni aikamoisessa horroksessa, sujuvasti kuuntelin opettajaa mutta paljoakaan en ymmärtänyt kun aivot kävi niin hitaalla. Mun oli pakko kutoa sukkaa että pysyin hereillä.

Käytiin muuten koulun jälkeen Tiimarissa hyödyntään alennuksia. Paljoa ei enää ollut tavaraa jäljellä, mutta mulle sopivasti kaikkea korttien askarteluun. Tykkään tehdä mm. joulukortit itse. Laskettiin, että ostosten normaali arvo alv:neen olis ollut yli 120 euroa, mut saatiin ne 33 eurolla :) Kohta varmaan olis tuonnekin tullut sellainen osta kassillinen tavaraa 5 eurolla, mutta halusin käydä nyt kun oli vähintään 70% alennukset ja sentään jotain järkevää jäljelläkin. Oli ihanaa vaan heitellä kaikkea koriin, eikä tarvinnut miettiä sitä että onko tähän varaa. Olin siellä ku pieni lapsi karkkikaupassa: "tuo, tämä, toi tosta, tuolta, tää kans, toi, nämä..." Kyllä nyt on taas askartelutarvikkeita pitkäksi aikaa, wuhuu!

Otin sitten ihan kohtuulliset "torkut" kun pääsin kotiin. Olin oikeasti ihan älyttömän väsynyt ja nukahdin varmaan heti kun menin makuuasentoon. Mun piti nukkua tunti, mutta olinpa jälleen (yllättäen) sammuttanut herätyskellon niin, etten muista sen edes soineen, ja nukuin sitten 3,5 tunnin unet. Hups. Pidempäänkin olis unta riittänyt, mutta Toni herätti mut. No ihan hyvä, muuten olisin varmaan nukkunut aamuun asti.

Byää, mulle tuli ikävä mun ystäviä kun ajattelin heitä. <3 Onneks huomenna tulee pari ystävää yökylään ja tuovat mun ihanan kummitytön mukanaan. Pikku-Aino ei ennen olekaan käynyt täällä. Katsotaan mitä Täplä tuumaa Ainosta ja n. 8 kk ikäisestä pikkusiskostaan Iidasta... Vähän pelonsekaisin tuntein odotan mitä tuleman pitää. ^^