Syksy kuvina

Apua, en ymmärrä että nyt mennään jo lokakuun loppua! Viime postauksessa haaveilin, että saisin kirjoiteltua lähiaikoina useammin, mutta kävikin niin, etten ehtinyt senkään vertaa. Koulun, työn ja harrastusten yhteensovittaminen on onnistunut yllättävän hyvin, mutta ylimääräistä aikaa esimerkiksi blogin kirjoittamiseen ei hirmuisemmin ole jäänyt, sillä välillä on hyvä ihan vaan olla ja nauttia olostaan. Nyt onneksi vähän helpottaa, koska opinnäytetyö on jätetty esitarkastukseen ja suurimmat työkiireetkin vaikuttavat olevan ainakin tältä erää takana päin. Syksy on hujahtanut hirmuisen nopeasti, kun on ollut niin paljon tekemistä. Jonkin verran matkan varrella on tullut kuitenkin napsittua kuvia, joten tässä kuluneen syksyn kuulumisia kuvina:

Syksyn säätä: Sadetta, aurinkoa ja kaikkea siltä väliltä.

Meidän Ford alkoi sanoa sopimustaan irti, joten hankittiin kotipihaan (taas) uusi auto.
Tai no, "uusi", vm. 2007, mutta uudempi kuin mitä mulla on omissa nimissä koskaan ollut.
On kyllä ollut hyvä ostos, ainakin tähän mennessä.

Uutta autoa piti tietenkin lähteä testaamaan...
Syyskuun alkupuolella lähdimme siis mukaan ystäviemme Iida ja ihmisen kaltaiset olennot -yhtyeen kiertueelle.
Perjantaina Kotkaan ja lauantaina Helsinkiin.

Kotkassa oli kaunis Sapokan vesipuisto ja upea merivesiputous!

Tui tui.

Ihan Kotkan naapurissa, Pyhtään kauniissa maisemissa.

Kurttukuonot löysivät purjelaivan Loviisasta,
jossa pysähdyimme matkalla Kotkasta Helsinkiin.

Helsingissä oli aikaa käydä Kampissa jäätelöllä.

 Syyskuun lopulla vietimme viikonlopun jo perinteeksi muodostuneilla valtakunnallisilla
Saappaan vapaaehtoisten päivillä Pieksämäen Partaharjulla.
Olipa nostalgista vierailla vanhassa kotikaupungissa!

Jokavuotisessa saappaanheittokisassa Jyväskylän porukka vei voiton jo kolmatta kertaa peräkkäin.
Kyllä voittajien oli helppo hymyillä. :)

Lauantai-ilta päätettiin tunnelmalliseen messuun Ristikiven kirkossa.
Tämä kirkko on yksinkertaisuudessaan kauneimpia mitä olen nähnyt.
Siinä ei ole kattoa, joten tunnelma tähtitaivaan alla nostatti lämpöisiä kylmiä väreitä.

Messun jälkeen kävimme katselemassa täysikuun valaisemaa, sumuista järveä.
Kyllä tässä maisemassa sielu lepäsi.
Ja kamerani pääsi hommiin.

Kuu oli tuona yönä harvinaisen kirkas, ja tähtitaivas upea.

 Myös syksyn tuloa on ihmetelty kameran linssin läpi...

...aurinkoisella säällä...

...sateen jälkeen...

...metsäretkillä...

...ja ruskan ollessa kauneimmillaan.

Tämä syksy on ollut oikeasti aika kiva ja olen nauttinut siitä monella tapaa.

Rokkikuoro-harrastuksen ohella hyvin rakkaaksi tullutta sirkusakrobatiaa on tullut treenattua entistä enemmän, mutta vastapainona on tullut nautittua myös herkkuja. Herkuttelen usein kotona, mutta toisinaan on ihanaa hemmotella itseään ravintolassa tai kahvilassa.

 

Cappuccino ja mudcake kermavaahdolla.

Pannukakkutalon antimia. Pannukakku maitosuklaamuruilla, ohessa vaniljajäätelöä ja kermavaahtoa.

Kahvila-konditoria Wilhelminan herkullisia kakkuja.
Edessä lime-valkosuklaa, oikealla minttusuklaa ja takana vasemmalla kinuskiunelma.

Mustikka-valkosuklaakakkua vaniljajäätelön kera.

Kuvia on tullut napsittua myös rakkaasta Täplästä. Täplä voi nykyään hyvin lääkityksen avulla, ja pahimmat iho- ja allergiaoireet on saatu kuriin. Joka päivä olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että Täplä on vielä meidän ilonamme. Oli se kuitenkin keväällä todella lähellä, etten vienyt sitä lopetettavaksi, kun oli niin kipeä. Onneksi päätin yrittää vielä viimeisen kerran, ja se kannatti. Nyt me vietetään taas ihanaa yhteistä arkea, ja laihdutuskuurikin on tuottanut tulosta: Täplä on viimein ihannepainossaan laihduttuaan melkein 2 kiloa! On se vaan ihana <3

Rakkautta taitaa riittää molempiin suuntiin <3

Reilu viikko sitten äiti kävi meillä kylässä. Meillä on äidin kanssa aina hurjan hauskaa. Tällä kertaa käytiin Fransmannissa syömässä ja toisena iltana jälleen Iidaa ja ihmisen kaltaisia olentoja kuuntelemassa, kun soittivat asunnottomien yön tapahtumassa keskustassa. Tarkoitus oli tämän jälkeen käydä istumassa yhdellä jossain, mutta oltiinkin niin väsyneitä, että painuttiin Wilhelminan kautta meille syömään noita ylempänä olleita kakkupaloja :D

Äiti, me ja Iidan bändi. :)

Nyt kun talvi lähestyy ja kellojakin on siirretty taas talviaikaan, tuntuu ainakin minusta (joka en ole aamuvirkku ja missaan aamun ekat valoisat tunnit), että valoa riittää päivässä aivan liian vähän aikaa. Täytyy toivoa, että kaamosmasennus pysyy poissa niin multa kuin teiltäkin, ja että energiaa riittäisi talven yli. Itselläni on tällä hetkellä aika hyvät fiilikset, mutta saapa nähdä mitä tuo pimeä aika tekee mielialalle. Toisaalta, onhan siinä hyvätkin puolensa, kun voi tunnelmoida kynttilänvalossa ja kaikkea kivaa.

Energiantäyteistä ja tunnelmallista alkavaa talvea kaikille,
koittakaahan pysyä terveenä ja pitää mieli virkeänä! :)

Toivottaa Hansu ja Täplä

Poreilua

No niin, kesä tuli (about 3 viikkoa sitten :D) ja kesä meni. Uskomatonta, miten se menikin niin äkkiä. Olen pitänyt vähän blogitaukoa, koska on ollut niin paljon kaikkea ja toisaalta ne vapaat hetket on halunnut sitten ihan vain nauttia olostaan. Paljon on siis tapahtunut viime postauksen jälkeen, mutta en nyt tunge kaikkea tähän yhteen tekstiin vaan yritän vaikka nyt lähiaikoina kirjoitella enemmän.

Yksi oleellinen asia joka tässä kesän aikana tuli tietoon, on se, että pääsin opiskelemaan! Hain siis Pieksämäen Diakiin opiskelemaan, vaikka olin vuotta aiemmin sieltä valmistuessani ollut siinä uskossa, että opiskelut on opiskeltu. Kuitenkin pian valmistumiseni jälkeen tuli ilmi, ettei diakoni olekaan enää pätevä tekemään kirkon nuorisotyönohjaajan töitä. Tämä muutos tuli voimaan juuri kivasti siinä valmistumisen kynnyksellä. Valmistumisestani lähtien oon tehnyt töitä kirkon nuorisotyönohjaajana sijaisen roolissa, johon pätevyys periaatteessa riittää, mutta vakipaikkaa en voi saada. Nykyisessä työpaikassani vakituinen pesti jossain vaiheessa todennäköisesti aukeaa ja olisi sääli, jollen voisi siihen edes hakea, koska en ole virallisesti pätevä sitä tekemään, vaikka olen jo yli vuoden hommaa hoitanut! :D Nuorisotyöstä ja omasta työpaikastani on tullut mulle tärkeämpiä kuin uskoinkaan, ja siksi päätin lähteä opiskelemaan ja hakea sen pätevyyden pois.

Käytännössä olen siis kirjoilla Pieksämäen Diakissa, mutta suoritan opintoja myös Porissa. Tämä siksi, että mulla on ihan omanlainen opintosuunnitelma, kun käytännössä oon suurimman osan kursseista jo suorittanut sosionomi (AMK)-diakoni -opinnoissa. Ei multa oikeasti edes puutu kuin 3 opintokokonaisuutta, seurakuntaharjoittelu, leiri ja opinnäytetyö. Näistäkin saan yhden opintokokonaisuuden sekä opparin suorittaa kevennettynä (koska aiemmat opinnot) ja harjoittelun ja leirinkin saan ahotoitua (eli "hyväksiluettua"). Mut tosiaan olen nyt Porissa, kun suorittelen täällä tämän yhden kurssin, onneksi monimuoto-opintoina tämäkin, kun kuitenkin työn ohessa opiskelen.

Meillä oli ensimmäiset kontaktipäivät pari viikkoa sitten. Oli todella outoa tulla Poriin, koska edellisen kerran kun olen Porissa käynyt, lähdin täältä sydän särkyneenä ja elämä palasina.
Oli syksy 2012 ja olin tullut Poriin aviomieheni luo. Olisin täällä muutaman päivän, koska meidän oli tarkoitus pohtia yhdessä meidän tulevaisuutta. (Meillä oli ollut jo pitkään erilainen näkemys siitä, minne asetutaan aloillemme. Mieheni oli töissä Porin seudulla, ja vaikka sen piti olla vain väliaikaista, hän olikin kiintynyt työhönsä odotettua enemmän ja olisi halunnut, että muutettaisiin pysyvästi Poriin (tai sinne suunnalle). Itse taas olin jo ensi kertaa Porissa käydessäni todennut, että ihan kiva kaupunki, mutta en täällä kyllä asua tahtoisi. Ajatus jopa ahdisti mua, kun itse taas olin niin kiintynyt Pieksämäkeen ja keski-Suomeen/etelä-Savoon. Oletin, että tästä asiasta me keskustelemme.)
Keskustelu ei mennyt ihan niin kuin olin odottanut. Mieheni töksäyttikin, että hän haluaa erota... siinä oli aika sekavat tunteet, enkä jäänytkään Poriin muutamaksi päiväksi kuten oli suunniteltu, vaan halusin äkkiä pois. Ahdisti... miksi jäisin nurkkiin lojumaan kun toinen haluaa musta eroon? Porissa ei asu ketään ystäviä, eikä juniakaan enää kulkenut. "Mieheni" lupautui kuskaamaan mut Tampereelle, vaikka kello oli jo paljon. Tämä oli mun viimeisin muisto Porista, ennen kuin pari viikkoa sitten tulin tänne takaisin... muistan vielä, kun pakkasin tavarani mieheni kodista (eli mun kakkoskodista), otin kiireessä kaiken mitä huomasin kuuluvan mulle... kipusin autoon, katselin "viimeistä kertaa" tuttuja maisemia enkä ymmärtänyt mitä juuri oli tapahtunut.

Poriin tulo takaisin oli todella jännä kokemus. Siitä oli melkein tasan 3 vuotta, kun olin viimeksi täältä lähtenyt siinä uskossa, että en enää koskaan tule olemaan onnellinen. Nyt kun tulin takaisin, kävin paljon uudelleen läpi niitä muistoja ja tunteita. Pohdiskelin sitä, miten monella tapaa asiat olisi voineet mennä toisin. Ja mietin, missä olisin nyt, jos ne olisivat menneet toisin. Vaikka kävin silloin kolme vuotta sitten läpi kaikenlaisia tunteita surusta vihaan ja vihasta katkeruuteen, olen nyt iloinen, että niin kävi. Tai en tietenkään siitä miten se ero tapahtui, sen muisteleminen vihlaisee edelleen. Mutta se, että emme ole enää yhdessä, on kuitenkin osoittautunut hyväksi asiaksi. Nyt olen jälleen onnellinen, onnellisempi kuin exäni kanssa koskaan, osaksi tietysti myös siksi, että olen nyt sellaisen ihmisen kanssa joka haluaa elämältä samoja asioita kuin minä.

Kun pari viikkoa sitten olin täällä, näin tämän kaupungin ihan kuin uusin silmin. Ehkä siihen vaikutti kesän viimeiset helteet, tai ehkä se, että olin täällä vain turistina muiden joukossa ilman sen suurempia paineita siirtää koko elämä tänne. Vietin kaiken vapaa-aikani kaupungilla kulkien ja ihmetellen. Ihan kuin mulla olisi ollut pieni loma! :D Kävin kahviloissa, nautin kylmän siiderin terassilla, kävelin Kirjurinluotoon nauttimaan hyvästä kirjasta. Kävin spontaanisti jopa Sirkuksessa! Yhden päivän vietin Yyterissä (välipäivä koulusta) ja voi kuinka nautinkaan olostani! Aurinko, ranta ja meri ovat kyllä taianomaisia asioita, kun ne saa ainakin mut niin onnelliseksi. Sielu vaan lepää. Ja muutenkin, olin todella kummallisessa tunnetilassa koko Porissa oloni. Olo oli onnellinen ja jotenkin rauhallinen, raukea. Mietin, että ehkä olin tehnyt jonkinlaisen sovinnon Porin kanssa. Koska pitkään se katkeruus vaikutti niin, että vihasin koko Poria. Ehkä, siis ehkä... tein sovinnon jopa menneisyyden tapahtumien kanssa. Tai ainakin pääsin niiden käsittelyssä aimo harppauksen eteenpäin.
Ehkä.

Yyterissä oli ihanaa! Joskus tekee todella hyvää viettää aikaa ihan vain itsensä kanssa. Se on aika terapeuttista. :)

Varpaiden työntäminen rantahiekkaan on ♡

Nautin siitä, kun sain vaan istua terassilla hyvän kahvin tai kylmän siiderin kera ja katsella kaupungin vilskettä.
Yleensä olen aika sosiaalinen ihminen ja kaipaan seuraa,
mutta joskus on ihanaa vetäytyä omaan itseensä pohtimaan syntyjä syviä.
Vaikkapa sitten kahvikupposen tai kylmän virvokkeen äärellä.

Sateenkaarisuihkulähde :)

Tällainen tuli vastaan ja pitihän se tsekata, kun itsekin noita sirkushuveja harrastan. :)

Monenmoista osaamista näin mutten hirmuisesti napsinut onnistuneita kuvia.
Tämä oli kyllä taitava kaveri noiden vanteidensa kanssa!

Pariakrobatiasta piti tietenkin räpsiä kuvia, jos sais vaikka vinkkejä. :D

Nyt olo täällä Porissa on tasaisempi enkä ole niin paljoa miettinyt menneitä, paitsi nyt kirjoittaessa. Mutta tänään tuntui, että tämä on yksi kaupunki muiden joukossa, vaikka minulla Porissa oma historiani onkin. Luulen, että jonkin sortin ristiriitaisten tunteiden side tähän kaupunkiin tulee aina olemaan, mutta pahin on selkeästi takana päin. Nyt vahvistuu vain tunne siitä, että kaikki on juuri niin kuin pitääkin. Olen onnellinen. ♡

Pari viikkoa sitten iltakävelyllä satamassa... Auringonlasku ♡

 

Kesän kuulumisia osa 2

Tämä kesä on ollut säiden puolesta kyllä aika tylsä tällaiselle auringonpalvojalle. Lomapäivistä suurin osa oli pilvisiä, sateisia tai muuten vaan kylmiä. Onneksi sinne sekaan mahtui jopa YKSI hellepäivä ja muutama yli 20 asteen ylittävä, aurinkoinen päivä. Hurraa. No, arvaatte varmaan miten noi päivät mulla kului? :)

Rannallapa tietenkin :)

Ikäkriisiä helpottaakseni ostin Aku Ankan taskukirjan.
Jos luin sitä lapsena ja luen sitä nyt, en voi olla kovin vanha, enhän? ;)

Sorsaperhe tuli tervehtimään.

Rannalla makoillessa on ihanaa katsella pilviä, kuinka ne muodostavat erilaisia kuvioita ja muotoja.

Hellepäivänä on ehdottomasti syötävä jäätelöä.

Viileämpinä aurinkoisina päivinä voi makoilla omalla parvekkeella.
Siihen ei hirveästi tuule, joten tarkenee.

Lomalla nautin olostani aika leppoisissa tunnelmissa. En ollut tehnyt etukäteen sen kummempia lomasuunnitelmia, koska yleensä mulla on tapana suunnitella liikaakin menoja, ja sitten ollaan joka päivä menossa jonnekin kun kalenteri on buukattu täyteen. Halusin, että loma tuntuu lomalta, eikä se mielestäni silloin tunnu siltä, jos on kalenteri täynnä menoja.

Sinnepä se kesäloma sitten hujahti. Viime perjantaina palasin töihin ja luulin, että se harmittaisi hirmuisesti, mutta eipä se oikeastaan harmita, koska tykkään niin paljon työstäni. Näin kesällä erityisesti on mukavaa, kun voin aika paljon itse vaikuttaa omiin aikatauluihini, ja voin tehdä töitä vaikka iltapainotteisesti, jos tuntuu, että päivällä haluaa lähteä vaikkapa rannalle. Tai sitten voi tehdä sateisina päivinä enemmän ja aurinkoisina päivinä ottaa vaikka läppärin kainaloon ja lähteä ulos hommiin. Ei hullumpaa, eikö? :)

Ja kyllähän kesälläkin vapaapäiviä on, vaikkei lomalla olisikaan. Viime viikonloppuna vapaista nautittiin lavatanssien merkeissä! Mä olen pitkään haaveillut, kuinka kivaa olis lähteä ihan oikeille lavatansseille, muttei koskaan ole tullut lähdettyä. Nyt avautui tilaisuus, kun Jyväskylän Saappaan tukiyhdistys järjesti jäsenille virkistysillan Savion lavalle, Laukaaseen.

Yritin hakea kevyttä 50-luvun lookkia, että päästäisiin oikeaan lavatanssitunnelmaan

Tässä vaiheessa oli hyvä napsia kuvia, kun tanssilattia oli vielä melko tyhjä.

Tytöt valmiina tanssimaan... (?)

Siamilaiset kaksoset ja Jussi :D

Meillä oli kyllä todella hauskaa! Oltiin alkuillasta karaokepuolella, koska iso tanssilattia ammotti tyhjyyttään. Myöhemmin uskaltauduttiin takaisin isommalle puolelle, jossa jo porukkaa tanssahteli mukavasti. Taru ja Jussi (mun kanssa kuvissa) opettelivat yhdessä tanssimista, joten minä jäin penkille istumaan (Toni ei ollut jaksanut lähteä mukaan). Vaikka oli naisten haku, eräs herrasmies pyysi mua tanssimaan. Ei kuulemma niin hienoja kenkiä saa jättää hyödyntämättä tanssilattialla. :D En oikeasti osaa tanssia muuta kuin valssia, mutta suostuin kuitenkin. En halunnut paljastaa, etten osaa tanssia, mutta aika nopeastihan se tuli ilmi kun menin ihan eri suuntaan kuin tämä gentlemanni. Jouduin myöntämään, ettei mulla ole hajuakaan mitä tässä pitäisi tehdä. Ja sainpa sitten oikein oppitunnin! Puolen tunnin jälkeen mua jo pyöriteltiin pitkin tanssilattiaa kun tämä parkettien partaveitsi oli niin hyvä opettaja. Onpahan tämäkin sitten koettu ^^

Loppuun laitan teille vielä pienen pätkän mun karaokevedosta lavatansseilla. Enpä muista ennen laittaneeni mitään lauluani julkisesti kuunneltavaksi, peläten kaikkea negatiivista palautetta. Laulaminen on mulle todella tärkeä ja henkilökohtainen asia. Rakastan laulamista, mutta tiedostan, että mulla on hirveästi kehittämistä sen suhteen. Joskus en koskaan laulanut korkealta. Muistan kuinka exäni aina vitsaili, et miten voi olla että minä laulan matalammalta kuin hän. En siis uskaltanut laulaa korkeita nuotteja, vaikka tiesin ettei matalalta laulaminenkaan mikään mun vahvuuteni ole. 17-vuotiaana lauloin vuoden verran kuorossa, ja silloin kuoronjohtaja olis laittanut mut sopraanoksi, mutta en suostunut. Halusin laulaa alttoa, koska vihasin korkeaa lauluääntäni.

Nyt kuitenkin kelkka on kääntynyt nurin, ja nykyisessä RockAll-kuorossa laulan kuoron korkeimpia ääniä. Olen huomannut, että se on mulle kaikista luontevin ääniala, ja yritän nyt sitten kovasti harjoitella ja kehittyä siinä. Ajattelutapani on muuttunut sen verran, että kun joskus en uskaltanut laulaa julkisesti varsinkaan korkelta, niin nyt laulan missä huvittaa - koska se on kivaa, eikä muuten opi jollei laula. Sitäpaitsi, jos se on kivaa, niin miksi ei? Olen kuitenkin edelleen todella epävarma omasta äänestäni ja taidoistani, joten mulle on suuri askel laittaa tämä video tänne. Näihin tunnelmiin jätän tämän postaukseni. Adios!

Kappale on Paljon sanomatta jää - Jukka Kuoppamäki
Video ei välttämättä näy tabletilla/mobiililaitteella.

(sori huono kuvanlaatu, videota piti käsitellä ettei ollut liian iso Bloggeriin ladattavaksi)