Kesän kuulumisia osa 1

Hupsis, kun kesä on hujahtanut jo pitkälti heinäkuun puolelle! Blogin kirjoitus on jäänyt kokonaan taka-alalle lomasta nauttiessa. Oon herkutellut enemmän kuin laki sallii ja yrittänyt nauttia auringosta aina kun se vähänkin pilkahtaa. Mutta nyt on lomat lusittu, joten on taas aikaa kirjoittaa... (?)

Kesäkuun alun olin riparilla ja sen jälkeen jäin ansaituille leirivapaille. Leiristä seuraavana sunnuntaina oli konfirmaatio, jonka jälkeen jäin ensimmäiselle oikealle kesälomalle vuosiin! Tai juu, on mulla ihan oikeita palkallisia kesälomia ollut - niiden kesto onkin ollut hurjat 5 päivää tai sitä luokkaa, ja niitäkään ei oo saanut pitää kerralla. Wuhuu, vedetäänkö aaltoja. Mutta nyt lomaa oli siis kertynyt useampi viikko. Aloitin lomani matkustamalla Tampereelle ystäviä tapaamaan. Muutaman päivän jälkeen ajelimme ystäväni Piian kanssa Jyväskylään juhannusta viettämään. Niin ja mun synttäreitä! Piia on yksi rakkaimmista ihmisistä mulle, ja myös kaikista pisinaikainen (onko toi sana? Pisin-aikainen, pisimmänaikainen, pisimmäinen...wäää, no tajusitte pointin...) ystäväni. Uskomatonta, että me ollaan oltu oikeasti ystäviä jo melkein 20 vuotta! Mun mussukka ♡ Anyway, päätettiin ottaa ilo irti molempien lomasta ja yhteisestä ajastamme.

Skål! Juhannuksen kunniaksi vähän kuohuvaa.

Matkalla juhannuskokkoa katsomaan... jännää!

OMG, nyt se syttyi!

Vieläkin ihan pähkinöinä... ainakin minä.

Piti yks siirappinen rakkaus-kuvakin ottaa :)

Oli se aikamoinen roihu... en oo koskaan nähnyt noin isoa juhannuskokkoa.

Jeps, sitten tosiaan koitti mun synttärit.
Tälle päivälle ei oltu etukäteen tehty mitään suunnitelmia,
mutta lähdettiin spontaanisti Amarilloon syömään Piian ja Tonin kanssa.

Ruokaa nams! (hyvää oli huolimatta siitä, että jouduin karsimaan chilejä ja niiden siemiä joka puolelta,
koska en pysty syömään tulista :D)

Kotona tehtiin vielä tällainen synttärikakku mulle. Vohveleita nam!

Mulla oli (ja on vähän edelleen) pienehkö ikäkriisi, koska erityisesti synttäripäivänä tunsin itseni ihan ikälopuksi. Ei sillä, että haluaisin olla enää mikään 18-vuotiaskaan, mutta jotenkin vaan se ajatus, että olen jo näin "vanha" tuntuu hassulta, koska tunnen itseni henkisesti ja fyysisesti nuoremmaksi. Puhumattakaan siitä, mitä kaikkea olen joskus kuvitellut jo saavuttaneeni tähän ikään mennessä! Tai no, ajattelin joskus että jo vähän päälle parikymppisenä mulla olis lapsia ja omakotitalo ja kaikkea, mut ei se sitten ihan niin mennyt. No, eihän tämä kaikki nyt oikeasti niin vakavaa ole. Häät on tulossa ja siitähän sitä on sit hyvä alkaa perhettä perustamaan ja taloa ostamaan. Eli se mikä mua ehkä oikeasti häiritsee, on enemmänkin ulkoisissa seikoissa ja "biologisessa kellossa". Näistä tietenkin tuo biologinen kello on tärkeämpi, mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei mua vaivaa silmien alle hivuttautuneet naururypyt ja juonteet. Ja vaikka mulle sanotaan ettei niitä näy eikä ole, niin se ei auta koska itse tiedän että ne on siellä. :D Mutta kuten sanoin, pikkujuttuja nää on ja tämä varmasti menee ohi kunhan synttäreistä kuluu tarpeeksi aikaa (kunnes seuraava syntymäpäivä alkaa lähestyä, auta armias...!)
Me ei mun synttäripäivänä lähdetty viihteelle, koska piti heittää Toni seuraavana aamuna aikaisin riparille, joten lähdettiin sitten seuraavana päivänä. Olipa ainakin vapaus laulaa karaokea ihan yksin, kun ei ollut tungosta. Eikä ollut pahemmin paineitakaan :D

Edustuskuntoon ja menoksi!

Tytöt Jyväskylän yössä.

Meillä oli kyllä todella kivaa, kuten aina. Matkustettiin lopulta yhdessä rautatieasemalle, sillä kun Piia hyppäsi Tampereelle menevään junaan, minä hyppäsin tynkään taajamajunaan joka kuljetti mut Seinäjoelle. Mitäpä muutakaan kuin saapastelua Provinssirockissa! Sade ja viileä ilma ei niinkään haitanneet. Jos joku haittasi, niin ennemminkin se, mitä sade oli saanut aikaan. Tuhannet ihmiset tallomassa märkää maata ei tehnyt hirveän hyvää nurmikolle. Ja toi se haastetta kävelemiseenkin. :)

Telttameri. Täällä on jopa nurmikkoa.

Mutapolku.

Hitsit, ette uskokaan kuinka paljon mun teki mieli heittäytyä tuonne mutaan kierimään.
Sisäinen lapseni huusi joka kerta: mutaa, kuraa, sekaan...!
Se olis ollut niiiin kivaa... *whiii*

Äärimmäiset olosuhteet vaativat äärimmäisiä keinoja.
Kun Converset ei muuten pidä vettä, ota hyödyksi kunnon Niksipirkka-vinkki:
Nappaa sopiva palanen jätesäkkiä, vähän jeesusteippiä ja *budumtss*
sulla on jalassasi vedenkestävät kengät! Eikä haittaa, vaikka ne on puoleen väliin kurassa.
Ps. Voit myös hätätapauksessa tehdä kengännauhat ihan itse, virkkaamalla, kuten kuvassa näkyy.
Pps. Nämä ei oo mun jalat eikä kengät vaan ystäväni. :D

Että tällaista tällä kertaa. Provinssissa Saappaana olo oli oikein mukavaa ja antoisaa. Ehdottomasti täytyy lähteä uudelleen taas jonain vuonna. ^^
Kuten arvata saattaa, kotiin tullessa järjettömän väsymyksen lisäksi mulla oli hurjan ikävä Täplää! Ja Täplälläkin uskoakseni mua. Tai sitten sillä oli nälkä. Mutta haluan uskoa ensimmäiseen teoriaan, koska oltiin kuitenkin neljä päivää erossa. Mun oma pirpana ♡

Nauttikaahan kesästä, niin teen minäkin! Jatkoa kesäkuulumisille on odotettavissa lähipäivinä... :)

Murkkuja ja majavia

Ihanaa, kun kesä tulee. Mun mittapuu kesän alkamiselle on se, kun pääsen ensimmäistä kertaa istumaan aurinkoon ihan ajan kanssa, niin että aurinko lämmittää eikä tarvii palella vaikkei olisikaan paljoa vaatteita päällä. Parasta tämä on toteuttaa uikkarit päällä, hyvä kirja kaverina, kenties jäätelö tai kylmä juoma toisessa kädessä, voi nauttia auringosta kevyen tuulenvireen puhaltaessa varpaisiin. Tämän mun määritelmän mukaan kesä alkoi viime perjantaina. Mulla oli vapaapäivä, ja mikäs sen mukavampi tapa viettää vapaata kun heittäytyä biksuissa mukavaan tuoliin parvekkeelle pötköttelemään. Jäätelö ja kirja multa puuttui, mutta se ei haitannut; pelkkä auringon lämpö sai kaiken tuntumaan sillä hetkellä juuri täydelliseltä.

Täpläkin nautiskeli auringosta.
On kyllä omistajaansa tullut - pikku auringonpalvoja ♡

Me käytiin helatorstaina retkiryhmän kanssa Isojärven kansallispuistossa Kuhmoisissa pikku vaelluksella. Kuljettiin noin 7 km reitti keskiraskaassa maastossa. Normitallaajan mittapuulla tuo keskiraskaskin on jo todella haastava, kun mäkiä, kivikkoa ja puunjuuria saa kiivetä ja väistellä joka askeleella. Mutta siinä oli kyllä kesäistä tunnelmaa kerrakseen, kun kaikki oli vielä niin tuoretta ja raikkaan vihreää. Ilma oli raikasta ja kesäisen tuoksuista. Ja jälleen sielu lepäsi.

Minä ja retkikoiramme Mörri.

Taukopaikalla hengähdyshetki. Nuotio ♡ Ruoaksi saatiin nauttia makkaraa ja trangiaruokaa...

...ja trangiaruokana meillä oli makaronia, tonnikalaa ja lihapullia. Bon appetit! :)

 Tulipa otettua taas luontokuvia...

Tältä näytti lapsuuteni mielikuvituksen värittämä taikametsä. :)

Hienot oli maisemat ja hyvää oli myös seura.

Luonnon ihmeitä :)

Päästiin hämmästelemään luonnon ihmeitä: majavat oli rakentaneet padon,
jonka seurauksena veden pinta oli noussut ja kulkureittimme tulvi.

Paluumatkalla katselimme ahkeria muurahaisia, joita riitti roppakaupalla. Kuhina vaan kävi kun työläiset oli hommissa.

Huoh, olipas ihanaa olla taas luonnon helmassa :)

Vielä lopuksi haluan kertoa teille, että ollaan alettu jo innolla suunnittelemaan häitä, vaikka niihin on vielä reilusti yli vuosi aikaa. Käytiin tutustumassa tulevaan juhlapaikkaan jo aiemmin, ja äitienpäivänä käytiin vielä testaamassa paikan ruoat. Täytyypä sanoa, että kyllä maistui! Tarjolla oli herkullista kotiruokaa ja tunnelma oli leppoisa. En malta odottaa, että päästään viettämään meidän häitä siellä. :) Kakkua emme kuitenkaan kyseisestä paikasta tilaa, joten kävimme torstaina kahvila-konditoria Wilhelmiinassa vähän kakkumaistiaisilla. Nams!

Äitienpäivänä oli kaunis, aurinkoinen ilma ja nautimme tulevan hääjuhlapaikkamme maisemista ja luonnosta.
Paikan nimi jääköön vielä yllätykseksi :)

Luonto näytti parhaat puolensa - kesän ensimmäinen perhonen! ♡

Olimme tyytyväisiä niin palveluun kuin ruokiinkin, joten jätimme henkilökunnalle viestin.

Tässä Wilhelmiinan antimia.
Vasemmalla appelsiinisuklaa-kakkua, keskellä kolmen suklaan kakkua ja oikealla triokakku.
Hieman harmitti, että Cappuccinokakkua ei tällä kertaa ollut saatavilla... täytynee mennä joku kerta uudelleen :)

Näinpä siis. Hääsuunnitelmat jatkuu ja minä kesäihminen olen taas herännyt eloon.
Nauttikaamme siis auringosta, kesästä ja kaikesta ihanasta mitä siihen liittyy! ♡

28 päivää myöhemmin

Tämä teksti on jatkoa postaukselleni Kaiken maailman kehokuurausta.

Nyt se on ohi! 28-päiväinen kehokuuraus on saatu torstaina päätökseen. Puhdistin kehoani 4 viikon ajan syömällä vain mahdollisimman puhdasta ruokaa. On vaikeaa uskoa, että ihan oikeasti tein sen. Pystyin neljän viikon ajan olemaan täysin ilman lisättyä suolaa, sokeria, leipää, juustoa, maitoa, riisiä, pastaa, perunaa jne... Ruokavalioni koostui vaihtelevasti joko valkoisista päivistä, jolloin söin oikeastaan pelkkää proteiinia (kanaa, kalaa, kalkkunaa, kananmunaa) tai vihreistä päivistä, jolloin edellä mainittujen lisäksi syötiin kasviksia sekä aamupalalla itsetehtyä probioottijogurttia pellavan- ja auringonkukansiementen kera. Vihreinä päivinä sai myös halutessaan syödä yhden hedelmän, suolatonta ruisleipää sekä pari kertaa viikossa naudanlihaa.

Vihreän päivän ruokaa... Naudan jauhelihaa ja tomaattia.
Oli muuten oikeasti yllättävän hyvää, vaikka näyttääkin mössöltä :)

Jotenkin oon aina ajatellut, että ruoan laittaminen ns. puhtaista raaka-aineista on hirveän työlästä. Nykyäänhän on aika mahdotonta löytää täysin puhtaita raaka-aineita, kun kaikessa on kuitenkin jotain lisäaineita (siksi puhunkin mahdollisimman puhtaasta). Anyway, opin kyllä kuurin aikana sen, että ei se mitenkään mahdotonta ole. Yleensä kokatessa olen kyllä mennyt sieltä mistä aita on matalin, myönnän sen. Olen käyttänyt valmismarinoituja lihoja, kevytkermoja, valmiiksi pilkottuja pakastevihanneksia jne.. Kuurin aikana ostin maustamatonta & suolaamatonta lihaa, joskus ihan hyllystä ja välillä suoraan lihatiskiltä (lähinnä kalaa). Kasvishyllyltä käteen tarttui paljon erilaisia, uusiakin kasviksia. Vaikka välillä tuntuikin, että käytän kohtuuttoman paljon aikaa ruoanlaittoon, opin kuitenkin jossain vaiheessa valmistamaan isompia määriä kerralla, jolloin kaikki aika ei enää mennytkään hellan äärellä. Opin maustamaan ruoat itse, jolloin myös aina tiesin täsmälleen mitä ruokani sisältää. Hämmentävää oli myös huomata, kuinka paljon kaikessa on lisättyä suolaa tai sokeria. Tuoteselosteet oli tutkailtava tarkalla silmällä, sillä sokeria ja suolaa löytyi yllättävistäkin ruoka-aineista. Esimerkiksi sitruunapippuri sisältää sokeria. Moni "maustamaton" liha saattaa silti sisältää hieman lisättyä suolaa. Luontaista natriumiahan lihoissa on n. 0,2% ja se on ihan hyväkin, sillä keho ei pärjää ilman natriumia.

Kuurin aikana käsitykseni "oikeanlaisesta" syömisestä muuttui. Olen kyllä tiennyt, ettei kevyttuotteet ole hyväksi, mutta olen silti käyttänyt niitä lihomisen pelossa. Kehokuurilla kuitenkin suositellaan käyttämään nimenomaan oikeaa (suolaamatonta) voita ja oliiviöljyä. Aivot ja kehon rasva-aineenvaihdunta tarvitsevat rasvaa toimiakseen, ja kun kerran tarkoitus on käyttää mahdollisimman luonnollista ruokaa, niin mikäs sen parempaa kuin oikea voi. Opin sen, että rasvan/voin käyttäminen (kohtuudella) lihottaa oikeastaan vain silloin, jos ruokavalio sisältää lisäksi paljon sokeria ja hiilareita ja siksi sitä varmaan niin kovasti pelätään. Itse käytin voita ja öljyä aika huolettomasti, enkä silti lihonut vaan päin vastoin! Rasva löysi tiensä oikeisiin paikkoihin, kun kehossa ei ollut ylimääräisiä hiilareita kiusaamassa. Hiilarit oli oikeastaan toinen tärkeä oivallus jonka kuurin aikana tein. Huomasin, että en oikeastaan kaivannut niitä. Ne hiilarit, jotka sain kasviksista, riittivät täysin ja olo oli energinen. Myös liikuntaa harrastaessa energiat riittivät loppuun asti. Olo oli kevyt ja todella hyvä. Proteiinipitoinen ruoka piti olon kylläisenä eikä nälkä vaivannut. Fitlinen lisäravinteet virkistivät myös mieltä ja kehoa, ja niistä sai tarvittavia ravinteita.

Ei ollenkaan hassumpia nämä kuuriateriat. Kun opin maustamaan oikein, huomasin, etten oikeastaan edes kaivannut suolaa.

Täplällekin kelpais mun ruoka. ♡

Entäpäs ne tulokset sitten? No tuossahan niitä positiivisia asioita jo tuli. Olo on sisäisesti todella hyvä ja kerron siitä kohta lisää, mutta tässä näitä ulkoisia tuloksia:

• Paino: -5 kg
• Vyötärönympärys (kapein kohta): -6 cm
• Vatsanympärys (levein kohta): -7,5 cm
• Lantio: -4,5 cm
• Reisi: -3,5 cm
• Rasvaprosentti: -4,2%
• Lihasprosentti: +0,8%
• Painoindeksi: 21,8 -> 20,0

Takapuoli ja reidet kutistuivat sen verran, että monet housut istuvat nyt paremmin.
Jotkut taas on jääneet vähän isoiksi :D

Mun mielestäni noi tulokset on oikeasti todella hyvät, kun ottaa huomioon kuinka hoikka jo alun alkaen olin. En kuitenkaan tunne itseäni liian hoikaksi, vaan nyt on juuri sopiva olo. Olen aina ollut pikkuinen, lapsesta asti kasvukäyräni painon suhteen on mennyt normirajojen alapuolella eli olen ollut lievästi alipainoinen. Siksipä mulle itselleni luontaisin paino on sellainen, että painoindeksi pyörii normilukemien alarajoilla. Kun olin nuori, mun painoindeksihän oli jotain 18 kieppeillä, mutta toi 20 on tässä iässä ihan sopiva. Nyt olo on kevyt ja pömppis on poissa!

Tästä kuvasta näkyy mun mielestä parhaiten, miten mun vatsa on litistynyt.

Ennen -----------------> jälkeen

Moni on sanonut mulle, että miksi "laihdutat" (vaikka teinkin kuurin enemmänkin terveyssyistä kuin laihduttaakseni) kun olet jo noin hoikka. Edellä mainittujen "olen aina ollut hoikka" -syiden lisäksi on myös toinen juttu. Hoikkuudestani huolimatta rasvaprosenttini oli ennen kuuria normirajojen yläpäässä ja lihasprosentti taas normirajojen alarajoilla. Aina ei siis ole kyse siitä, minkä kokoinen tai painoinen on, koska silläkin on väliä mistä se keho koostuu. Tiedostin, että rasvaa on liikaa, vaikka vaaka ei olekaan ollut huimissa lukemissa. On hienoa huomata, että pudonnut 5 kiloa on nimenomaan rasvaa, eikä lihasta. Tästä on hyvä lähteä muokkaamaan kehoa niin, että lihas vahvistuu ja rasva sulaa entisestään :)

Näiden ulkoisten muutosten lisäksi olen listannut vielä muita tuloksia:

•  Unenlaatu parani
• Illalla sain paremmin unta
• Nukuin koko yön sikeästi
• Heräsin aamulla normaalia aiemmin ja pirteänä
• Päiväunien tarve katosi
•  Ihon laatu parani
• Laajentuneet ihohuokoset kutistuivat
• Mustapäitä huomattavasti vähemmän
• Refluksioireita ei kuurin aikana ollenkaan (normaalisti useamman kerran viikossa)
• Ei turvotusta tai päänsärkyjä (paitsi ekaviikolla vähän kahvinpuutteen vuoksi)
• Opin kokkaamaan ja innostuin leipomisesta
• Olo on hyvä ja kevyt

No tässä kun tuli näitä positiivisia asioita, niin moni varmaan miettii, oliko se pelkkää ruusuilla tanssimista ja eikö ollut mitään haasteita? Myönnän, että heikkoja hetkiä tuli jolloin tuli suuria herkkuhimoja tai ketutti koko kuuri. Mutta ne tilanteet menivät aina ohi eivätkä koskaan äityneet mahdottomiksi. Sitä paitsi, Facebookissa on Kehokuuraajille oma ryhmä jossa on aivan huikea tsemppaus päällä. Jos ketutti, sieltä sai vertaistukea (ja omalta valmentajalta <3). Ummetus oli "ystäväni" koko kuurin ajan, vatsa kyllä toimi, mutta huomattavasti harvemmin kuin normaalisti. Se ei kuitenkaan menoa haitannut ja oli aika pieni paha. Ensimmäinen viikko oli haastavin ja siitä kun selvisi niin loppu meni kyllä yllättävän helposti ja nopeasti. Selkeät ohjeet helpottivat elämää ja ruokailut oli aina järjestettävissä pienellä suunnittelulla.

Jes, eli tässä sitä nyt ollaan, 28 päivää takana. Ei tämä kuitenkaan tähän lopu. Kehokuuri on vasta alkua, kunnon puhdistus ja nollaus keholle, jonka jälkeen alkaa optimointivaihe. Optimoinnilla voi ikään kuin "aloittaa alusta". Kehokuuri-vaiheen jälkeen jatketaan siis 60 päivää optimointia, jonka aikana opetellaan löytämään tasapaino oikein syömisen ja herkuttelun välillä. Suolaa, sokeria ja hiilareita saa palauttaa ruokavalioon, mutta maltilla. Käytännössä valkoisten ja vihreiden päivien noudattaminen jatkuu (paitsi että saa maustaa suolalla) ja lisäksi saa ottaa punaisia päiviä, eli herkkupäiviä! Näitä eri värisiä päiviä hyödyntäen jatkan sitten seuraavat pari kuukautta. Koska olen jo tavoitepainossani, eikä mun tarvii enää laihtua, voin ehkä vähän vapaammin noudattaa ohjeita, mutta kuitenkin tiettyjen rajojen sisällä.

Eilen oli sitten optimoinnin eka päivä ja punainenhan siitä tuli. Olin niin kauan haaveillut kaikista herkuista, että mopo lähti käsistä. Ja kaipasin heti kuurin kevyttä, hyvää oloa! Mulle tuli fyysisesti paha olo kun söin herkkuja. Ja minä tyhmä söin niitä aina heti lisää kun paha olo meni pois, jolloin se palasi takaisin. Join kahvia ja söin muroja, suklaata, mokkapaloja, jäätelöä, karkkia, riisiä, PALJON leipää jne... no sainpahan siitä pahan olon lisäksi superturvonneen vatsan sekä refluksioireita, joista olin kuurilla päässyt eroon. Eipä enää tehnyt herkkuja mieli. Sitä paitsi, kahvikaan ei maistunut kuurin jälkeen samalta. Se maistui happamalta, enkä pystynyt juomaan sitä paljoa. Ehkä ihan hyvä niin.

Mutta näillä siis mennään, kohti kesää. Huomenna äitienpäivän kunniaksi herkutellaan, mutta maanantaina aion kyllä vetää valkoisen päivän ja nauttia siitä ihanasta kevyestä olosta joka näitä päiviä aina seuraa. Niin muuten, jos joku haluaa tietää kuurista vielä lisää, niin kysy rohkeasti :)

♡ Iloa ja energiaa itse kullekin! ♡

Outolintu

Olen lähiaikoina pohdiskellut sitä, miten ihmisille syntyy toisten silmissä jonkinlainen "rooli". Ihmiset muistetaan jonkunlaisena, jollakin adjektiivilla; joku on ujo, toinen on pirteä, joku on joukon hauskuuttaja jne... Sitten on jännä miettiä, miltä minä näytän muiden silmissä? Mitä musta ajatellaan?

Toi onkin tosi jännä kysymys: Mitä musta ajatellaan? Ainahan sitä sanotaan, ettei pitäis välittää siitä mitä muut ihmiset ajattelee, mutta kyllä sitä mun mielestä kuitenkin vähän olis hyvä miettiä. Ihan jo sillä, että pitäähän toiset ihmiset ottaa huomioon. Täytyy vaan osata tehdä raja siihen, ettei liikaa murehdi mitä muut ajattelee. Sen rajan vetäminen on kieltämättä aika haastavaa. Ainakin itselleni se on ollut aina, varsinkin nuorempana, erittäinkin suuri pohdinnan aihe. Ala-asteella mun itsetuntoni oli aika minimissään koulukiusauksen takia. Silloin sitä ajatteli, että kaikki vihaa mua. Onneksi mulla oli kuitenkin muutama ystävä ja olen heistä ikionnellinen, nämä ystävät pitivät mua pinnalla vaikka kaikki muut yrittivät saada mua pinnan alle. En oikeastaan ymmärrä, miksi mua alettiin kiusaamaan. Olen aina ollut positiivinen, iloinen, avoin, ystävällinen ja kiltti... toisaalta, ehkä juuri siksi. Olin helppo kohde ja helposti manipuloitavissa, kun oli niin sinisilmäinen. Ja koska olin kiltti, en sanonut vastaan enkä kertonut opettajalle. Ainakaan aluksi.

Kiusaaminen Luojan kiitos! loppui seiskaluokan puolivälissä, kun ensin jouduttuani kiusaajien kanssa samalle luokalle sain opon armosta vaihtaa luokkaa (olinhan sitä jo puoli vuotta jatkuvasti anonut). Itsetuntoni sirpaleet alkoivat jälleen koota itseään ja oli mukavaa huomata, että ehkä kaikki eivät vihaakaan minua. Meidän luokalla oli kivoja tyyppejä ja sain uusia kavereita. Positiivista oli myös se, että saatoin jutella meidän luokan pojille ilman, että piti pelätä jatkuvaa naljailua. Tästä huolimatta takaraivoon jäi epävarmuus, enkä koskaan uskaltanut olla täysin vakuuttunut siitä, että ihmiset pitävät musta aidosti. Pelkäsin, että ne vaan esittää ja kohta puukotetaan taas selkään, kuten ala-asteella oli monesti käynyt. Olin aina varpaillaan sanomisteni ja tekemisteni kanssa, etten vaan tee mitään noloa josta joku saisi aihetta pilkata. Yläasteen aikana taisin kuitenkin oppia ottamaan vähän rennommin, ja varsinkin riparin jälkeen kun jatkoin vielä seurakuntapiireissä, uskaltauduin enemmän olemaan oma itseni.

Rippikoulukesä.
Olipas ihanaa aikaa ♡

Ysiluokan leirikoulusta. Tuohon aikaan oli tärkeää meikata joka päivä.
(Huomatkaa kuinka hoikka olin. Siksi olo tuntuu vieraalta ja pahalta jos paino nousee,
kun oon aina ollut tuommoinen rimpula.)

Koulukuvia matkan varrelta. Eka kuva on varmaan nelosluokalta ja viimeinen ammattikoulun 2. luokalta.
(Välistä puuttuu 6. luokan kuva ja ennen ammattikoulua on "ylimääräinen" lukiokuva kun sitä kävin hetken välissä)

Nyt kun mietin aikaa taaksepäin, ja sitä mitä musta on kenties ajateltu, tulee ensimmäisenä mieleen sana outo. Olen lukemattomia kertoja kuullut jostakin olevani outo. Kenties olen kuullut joidenkin puhuvan musta luullen, etten kuule, tai sitten se on sanottu mulle suoraan, tai joku on sanonut jollekin joka on kertonut mulle. Esim. ammattikoulussa varmasti melkein jokainen meidän luokalla piti mua outona. En vaan sopinut siihen muottiin enkä saanut koko 3 vuoden aikana kavereita (paitsi heti koulun alettua pari, mutta he keskeyttivät parin kuukauden jälkeen ja jäin yksin). Monesti kun puhuin, tuntui että mua katsotaan kummallisella ilmeellä et mitä toi taas selittää. Se kolme vuotta oli kyllä oikeasti aika tuskaa, kun en uskaltanut olla oma itseni. Silloin kun olin, jouduin aina katumaan sitä. Vetäytyin porukasta vaan enemmän, koska en löytänyt muiden kanssa yhteistä säveltä. Tänä aikana itselleni vahvistui käsitys, että olen muiden mielestä outo.

Ammattikoulun aikana mun tyyli alkoi muokkautua enemmän hevi/gootti/rock-henkiseksi,
ja erotuin aika paljon luokkatovereideni joukosta myös ulkoisesti.

Toinen esimerkki on se, kun aloitin cheerleadingin vähän myöhemmin. Olin joukkuetovereitani vanhempi, parikymppinen. Sielläkin tunsin erottuvani joukosta, vaikka ihan hyvin tulimmekin toimeen joukkuetovereiden kanssa. Kerran sain kuitenkin vahvistuksen omalle epäilylleni, kun joukkuehengen kasvattamiseksi oli tehty sellainen juttu, jossa jokainen kirjoitti jotain jokaisesta joukkuetoveristaan anonyymisti. Tarkoitus oli kirjoittaa rehellisesti, mutta ei haukkua ketään. Musta oli kirjoitettu näitä perus "ihan kiva", "ihan mukava", mutta yllättävän monessa lapussa luki myös "outo", "vähän outo, mut hyvällä tavalla" jne... Kyllä se vähän hämmensi.

Mitä siis on olla outo? Mikä tekee ihmisestä muiden silmissä oudon? Voiko se johtua epävarmuudesta? Kun uudessa porukassa ei uskalla olla täysin oma itsensä? Vai nimenomaan siitä, kun on oma itsensä sellaisten keskellä, jotka eivät uskalla olla aitoja? Tai sellaisten keskellä, jotka vaan ovat - niin - erilaisia ihmisiä tämän oudoksi osoittautuneen kanssa? Vai voiko se olla sitä, kun on niin avoin, että puhuu välillä asioista jotka toisten mielestä ovat jotenkin sopimattomia?
Ei voi tietää.

Ajan kanssa opin olemaan enemmän oma itseni.

Silloin nuorempana en pitänyt siitä, että mua pidetään outona. Halusin, että kaikki pitäisivät mua coolina ja hyvänä tyyppinä. Nyt kuitenkin inasen vanhempana olen ymmärtänyt jotakin. Kaikki ei voi tykätä kaikista. Jos arvot ja elämänasenne ovat täysin päinvastaiset, voi olla vaikeaa samaistua siihen toiseen ihmiseen. Jos toista ei tunne, on liian helppoa leimata ihminen jonkunlaiseksi, joka ei välttämättä vastaa totuutta. Silloin se ihminen saa kenties "väärän" roolin toisten silmissä. Ainakin omasta mielestään väärän. Mun roolina on monesti ollut olla outo. Nyt kun ajattelen sitä, niin ehkä joo, kyllä mä olen vähän outo, sellainen outolintu. Ja olen hyväksynyt sen osaksi mua. Mitäpä voin sanoa? Nykyään uskallan olla paremmin oma itseni tilanteessa kuin tilanteessa. Möläyttelen välillä vääriä asioita väärissä paikoissa, nolailen itseäni milloin missäkin tilanteissa, olen hajamielinen ja käyn välillä vähän hitaalla. Toisaalta olen myös iloinen, avoin, ystävällinen, reilu, toiset huomioon ottava ja muutenkin mielestäni ihan hyvä tyyppi. Kaikki nämä asiat ovat osa mua. Olen oppinut nauramaan itselleni. Joo, olen joskus vähän outo ja se on ihan fine. Mieluummin olen outo kuin vaikkapa pinnallinen ja itsekäs kusipää. (Sitä paitsi, jos mun elämässä ei koskaan tapahtuis mitään, ei mulla olis tätä blogiakaan :D)

Näitä puolia ei ihan kaikki musta näe. Usein elän hetkessä, hassuttelen ja teen kaikkea spontaania.
Ehkä jonkun silmissä se tekee musta oudon, mutta ainakin mulla itselläni on hauskaa :D

Hansu 19 v... kröhöm. Löysin jostain hassut bikinit,
pitihän niitä testata :D

Näitä taas löytyy koneelta enemmänkin. Ollut varmaan joskus tylsää...
...alan itsekin nyt ymmärtää miksi olen outo :P

Pidän hauskaa ja iloitsen elämästä, tai siihen ainakin pyrin.
Laulan silloin kun laulattaa., nauran silloin kun naurattaa.
Tanssin silloin kun tanssituttaa. Se on elämää.

Olen aina ollut suhteellisen sosiaalinen ja tutustunut helposti uusiin ihmisiin. Sitten on vaan tullut vastaan niitä, joiden kanssa ei pysty tutustumaan, eikä ehkä haluakaan. Se ajatus, joka mulla joskus oli, että halusin kaikkien pitävän musta ja halusin olla kaikkien kaveri on muuttunut. Nykyään ajattelen, että ei kaikkien tarvii pitää musta eikä mun kaikista. Eikä mun tarvii olla kaikkien kaveri, en edes halua. Haluan olla sellaisten ihmisten kaveri, joiden seurassa voin vapaasti olla oma toilaileva itseni, ja joiden kanssa viihdyn aidosti. Ne ihmiset, jotka saavat mut tuntemaan oloni vaivautuneeksi tai joiden kanssa on muuten vain vaikeaa tulla toimeen, jääköön takavasemmalle. Mitä sitä väkisin kuluttamaan energiaa sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa ei ole hyvä olla. Tämän olen oppinut kantapään kautta.

Niin se vaan on, että vain harva ihminen näkee meistä kaikki eri puolet. Useimmat ihmiset näkevät meistä vain sen mitä haluamme näyttää, ja se on murto-osa siitä millaisia oikeasti olemme. Minäkin oon tällainen hassutteleva häröpallo, mutta aika harva on sitä päässyt livenä todistamaan kun oikein hullaannun :D Nämä kuvatkin kertovat vain pienen osan totuutta ;)

Ihanaa alkavaa kesää kaikille, muistakaa olla juuri sellaisia kuin olette; olette ihania juuri tuollaisena! ♡