Kaiken maailman kehokuurausta

 Ihanaa, kun melkein kaikki lumet on jo sulaneet ja kesä lähestyy. Jokavuotinen buumi "kesäkuntoon" alkaa olla loppusuoralla, tai joillakin ehkä vasta alussa, toisilla vielä haaveilun asteella. Minäkin myönnän, että aina kesän lähestyessä alan tarkastella vartaloani kriittisemmin, tiedostaen sen, että kesällä pitäisi tai oikeastaan saa ^^ kulkea vähissä vaatteissa ja rannalla bikineissä. Pyrin tietenkin ympärivuotisesti pitämään huolen siitä, ettei liikakiloja pääse kertymään, mutta jotenkin siinä salakavalasti käy silti usein niin, että talven jäljiltä niitä kiloja on kertynyt muutama lisää. Johtuen varmaan siitä, että talven pimeinä aikoina masentaa, enkä jaksa välittää siitä mitä suuhuni laitan, eikä liikuntakaan oikein nappaa. Valoisan ajan lisääntyessä innostun taas liikunnasta ja jaksan enemmän keskittyä syömisiini. Onhan tämä pientä jojoilua, mutta tuskin vaarallista, jos kilomäärät heittelee max. 4 kiloa.



Tämänkertainen postaukseni käsittelee lisäravinteita. Olen ollut uskollinen Herbalife-tuotteiden käyttäjä jo viimeiset 9 vuotta, ja aion käyttää niitä jatkossakin. Olen melkoisen kokeilunhaluinen ihminen, joten kun kuulin Fitlinen tuotteista - kenties Herbalifen suurin kilpailija Suomessa? - niin sen sijaan, että olisin nähnyt Fitlinen kilpailijana, olinkin utelias. Myönnän kyllä, että olin alkuun aika skeptinen, koska olen ollut niin pitkään uskollinen hyväksi havaituille Herboille, eikä mikään voi tietenkään olla yhtä hyvä. Tutustuin uteliaisuudesta Fitlinen tarjontaan ja huomasin, että se kuitenkin eroaa Herbalifesta, enkä enää osannut pitää sitä niinkään kilpailijana. Kiinnostuin FitLinen CellReset-kehokuurista. Parissa blogissa kerrotaan kuurista ja sen tarkoituksesta paremmin kuin mitä itse osaan kuvailla, joten kopioin ne suoraan tähän:

"...on 28 päivää kestävä kehokuuri, jonka aikana tasapainoitetaan aineenvaihdunta sekä hormoonitasapaino. Kuuri on tarkoitettu sekä terveyden edistämiseen että painonpudotukseen. Tämä ei ole laihdutuskuuri, mutta sivutuotteena luvataan rasvaprosentin laskevan ja painon tippuvan, jos kehossa on ylipainoa tai kehosta löytyy paljon kuona-aineita.
Kehokuurin aikana noudatetaan erityisruokavaliota, joka sisältää kanaa, kalaa, kalkkunaa, kananmunia, kasviksia, hedelmiä, marjoja, siemeniä ja itse tehtävää jogurttia. Kuurin aikana on tärkeää syödä vähintään neljä kertaa päivässä, jotta aineenvaihdunta pysyy käynnissä. Kuurin aikana kielettyjen listalla ovat myös suola, sokeri, maito sekä keinotekoiset makeutusaineet. Ruuan saa maustaa suolattomilla mausteilla sekä yrteillä." (Lähde Susk-in blogi)

Tuossa blogissa kehokuurista puhutaan nimellä FitMe Diet, mutta ainakin tuotteet ja kuvaus kuurista on täsmälleen sama kuin mikä mulla on, joten epäilen että kuurin nimi on vaan muuttunut. Teksti on kuitenkin 2,5 vuotta vanha. Tässä vielä toinen aika hyvä kuvaus kehokuurista toisesta blogista lainattuna:

"Ideana siis on, että saadaan aineenvaihdunta uudelleen tehokkaasti liikkeelle, jonka seurauksena keho polttaa rasvaa ja lihasmassa hitaasti lisääntyy. Ohjelman aikana myös puhdistetaan keho kertyneistä raskasmetalleista ja muusta kuonasta sekä saadaan käytettyä kehon suola- ja sokerivarastot loppuun. Tässä sinulle vinkki jos haluat eroon selluliitista ;)
Saattaa kuulostaa vaikealta olla 28 päivää ilman sokeria ja suolaa. Oikeastaan sitä se ei ole ollut. Kanassa, kalassa, kananmunissa ja lähes jokaisessa raaka-aineessa on jo itsessään natriumia eli suolaa, mitä keho luonnollisesti tarvitsee. Ja ihminen pärjää tällä määrällä mitä niistä saa!" (Lähde Kovanen Group -blogi)

No niin, päätin sitten kokeilla tällaista Kehokuuria. Pääasiassa siksi, että haluan kokeilla toimiiko se, ja jos toimii niin kyllä, ehdottomasti haluan puhdistaa kehoani! Lisäksi mua ei ollenkaan haittaa, mikäli saan vartaloani samalla vähän solakammaksi, että kehtaa sitten kesällä heittää ne bikinit päälle. ;)

Kehokuurin ruokavalio ei pysy samana koko ajan, vaan vaihtelee.Ensimmäinen viikko oli tällainen:

"Ensimmäinen viikko "valkoinen viikko" on kuurin kaikista vaativin viikko, koska tällöin syödään vain proteiineja. Ensimmäisellä viikolla kehossa tapahtuu paljon tasapainotusta ja elimistö saa uuden mahdollisuuden "aloittaa kaiken alusta". Viikon aikana elimistöstä poistuu aineksia, jotka ovat aiheuttaneet epätasapainon. Tärkeää on päästä eroon huonoista rasvoista ja saada hyvät rasva- ja kolesteroliarvot, mikä on edellytyksenä hyvälle hormooni- ja verensokeri tasapainolle." (Lähde Susk-in blogi)

Kyllä, söin siis viikon ajan pelkkää proteiinia. Kanaa, kalaa, kalkkunaa, kananmunaa. Älkää menkö paniikkiin, se ei ole koko totuus. Tämän mahdollistamiseksi vetelin tietenkin lisäravinteita, jotta sain tarvittavat vitamiinit, hivenaineet ja mineraalit. Vettä tietenkin piti myös juoda paljon, eikä liikuntaa saanut ekalla viikolla harrastaa lainkaan. Täytyy myöntää, että 2.-3. päivä olivat aika haastavia, eikä suolaton ruoka meinannut mennä millään alas, varsinkaan kun ruoan yhteydessä ei saisi juoda mitään (entsyymitoiminta tehostuu -> edistää ruoansulatusta). Mut siihen kuitenkin tottui.

Valkoisen viikon ruokaa, uunituoretta broilerinfilettä...

...ja lisää broileria. Koska broileri on hyvää! :)

Aamun ja iltapäivän coctail.



Äiti oli kylässä viikonloppuna, tein meille terveelliset drinksut.
Niitä oli kiva hörppiä Mario Partya pelaillessa :)

Kuuria on nyt 13 päivää takana. Toisella viikolla (vihreä viikko) ruokavalioon lisättiin vihreitä kasviksia, itsetehtyä jogurttia pellavan- ja auringonkukansiementen kera sekä muuta mukavaa vaihtelua. Tämä on ollut kyllä aikamoista, mutta kertaakaan en ole sortunut syömään mitään kiellettyä, eikä ihan kamalasti ole tehnyt edes mieli! Yllättävän helppoa on siis ollut, vaikka minäkin oon tällainen herkkuperse, enkä tarkoita nyt takapuoleni ulkomuotoa. Entäs ne tulokset sitten? No, sanotaan niin, että jo ensimmäisen vuorokauden jälkeen huomasin kehossani muutoksen ja vaakakin näytti huomattavasti pienempää lukemaa, kun nesteet poistuivat elimistöstä. En vielä mitään painoja tai mittoja halua täällä kertoa, jääköön se yllätykseksi sitten kuurin lopussa. Mutta sen verran voin paljastaa, että kiloja ja senttejä ON lähtenyt, rasvaprosentti on pienentynyt ja lihasprosentti kasvanut. Muutosta siis tapahtuu. Lisäksi unenlaatu on parantunut, nukun yöt kuin tukki enkä pyöri paria tuntia ennen nukahtamista. Aamulla sitten herään virkeänä, mikä on mulle todella harvinaista. Viime viikonloppuna jopa ihan itse heräsin klo 9:30, mikä varmaan jollekin toiselle on ihan normaali aika, mutta mulle kun on tapana herätä 11 kieppeillä, toi on ihmeellistä. Ruokakin on alkanut maistua paremmalta, joten uskoisin, että joko mun ruoanlaittotaidot on kohentuneet tai makuaisti parantunut. Tai molempia. Voitte varmasti kuvitella, kun on puputtanut suolatonta lihaa viikon, mille maistui kun seuraavalla viikolla päivällisellä jälkiruoaksi sain syödä herkullisen ja mehukkaan kiivin. Nam, voi sitä nautinnon määrää! :)

Eväät töihin. Mmm, kasviksia!

Täplällekin maistuis :)

Namia, uunilohta!

Aamupala ei ehkä näytä kummoiselta, mutta on hyvää ja terveellistä!
Vaniljalla maustettua itsetehtyä probioottijogurttia ja liotettuja pellavan- ja auringonkukansiemeniä sekä paistettu kananmuna.

Näillä nyt siis mennään vielä seuraavat reilu 2 viikkoa. Tosin viimeisellä viikolla tulee taas lisää ruokia kuvioon, nam! Oon kyllä tykännyt tästä, mutta en suostu niistä Herbalifen tuotteistakaan luopumaan, joten täytyy katsoa löydänkö mitään mahdollista kultaista keskitietä, että voisin käyttää jatkossa molempia tuotteita. :)

Lopuksi vielä. Mietin kovasti, kirjoitanko tästä blogiini, koska tiedän kuinka skeptisiä ihmiset ovat tällaisten juttujen ja tuotteiden suhteen. Päätin kuitenkin ottaa riskin, koska haluan kertoa blogissani juuri niistä asioista jotka itselleni ovat tärkeitä. Jokainen tekee omat valintansa ja tämä on minun valintani. Jos se häiritsee jotakuta (vaikken ymmärrä miks häiritsisi), niin se on hänen ongelmansa, ei mun. :)

Lämpimiä kevätpäiviä teille! ♡

♡ Kihlaus ♡

Otsikkokin sen jo kertoo: me mentiin Tonin kanssa kihloihin! ♡
 

Tää tapahtui pari viikkoa sitten. Ollaan jo pidemmän aikaa puhuttu siitä, että joskus mennään kihloihin ja joskus mennään naimisiin, eli tavallaan voisi sanoa, että henkisesti ollaan oltu kihloissa jo pidempään, kun asenne on kuitenkin ollut se, että naimisiin lopulta mennään. Kumpikaan ei kuitenkaan ole kosinut, vaan ehkä toivonut toisen aloitetta asiaan. Tai no, minä oon jotenkin ajatellut, että se on miehen tehtävä, mutta Toni taas on varmaan miettinyt, milloin mä olisin valmis. Sanoin sille nimittäin silloin kun alettiin seurustelemaan, että mitään kihloja tai naimisiinmenoa ei tulla harkitsemaan vielä pitkään aikaan, koska mä en ole valmis sellaiseen. Joten ymmärrän täysin, jos kosintaa ei ole kuulunut. Mulla oli kuitenkin alkanut lähikuukausina yhä enemmän ja enemmän pyöriä päässä ajatus kihlauksesta. Aloin tajuamattani puhuakin niin, että "sitten kun me mennään naimisiin..." tai "meidän häissä sitten..."  vaikka ei olla edes kihloissa vielä. Me sitten hiljaisella viikolla töissä juteltiin naimisiinmenosta, ja kerroin silloin työkavereille, että kyllä voisin olla jo valmis, mutta Toni ei ole hoksannut kosia. Asia jäi pyörimään mun päähän ja mietin sitä vielä kotonakin. Oon jotenkin överiromantisoinut mielessäni sen kihlauksen. Tietenkin se menis niin, että Toni on järjestänyt jotain suurta ja ihmeellistä ja sitten kosii mua miljoonien ruusujen leijaillessa taivaalta, ilotulitusten ja tähdenlentojen taustalla lentäessä, enkelkuoron taivaallisen musiikin soidessa taustalla... just joo. No, kuitenkin aloin järkeilemään asiaa, että miks Tonin pitäis olla se joka kosii, tai miks ylipäätään sen itse kihlauksen pitäis olla niin ihmeellinen kokemus, kun tärkeintähän siinä kuitenkin on se kihlaus ja se mitä se merkitsee.

Aloin illalla jutella Tonille tästä, tai lähinnä kerroin sille mitä me töissä juteltiin. Meillä on ollut pidempään jo tapana heittää vitsillä, että "koska mennään naimisiin?" johon toinen yleensä on vastannut "niin, koska?", mutta sitten asia on aina jäänyt siihen, että joskus tulevaisuudessa. Näin juteltiin tuona iltanakin, mut mulle tulikin todella sanoinkuvaamattoman voimakas tunne, että mun pitäis sanoa jotain merkittävämpää. Sisällä velloi, kun voimakas tunne joka tuntui oikein fyysisenä paineena rinnassa, kehotti kertomaan Tonille että nyt voisi olla kihlauksen aika, mutta järki kuitenkin toppuutteli ja sanoi, että eipäs nyt tehdä mitään hätiköityä. Niinpä pidin suuni kiinni, mutta Toni sitten itse sanoi mulle, että eikö se voisi olla yhteinen päätös. Lause, jota olin juuri itsekin miettinyt. Totesin, että kyllä se voi. Sitten me kuitenkin toivoteltiin hyvät yöt ja alettiin nukkumaan.

Tai siis Toni alkoi. Mä en saanut unta vielä moneen tuntiin, koska mulla pyöri päässä kaikenlaisia hääajatuksia! Ja vaikka kuinka yritin työntää niitä pois, en voinut sille mitään, että aamuun mennessä oli jo kaikennäköisiä hääsuunnitelmia tehtynä. Aamulla yritin työntää ajatukset taas syrjään, mutta ne pulpahti mun päähän vähän väliä. Päätin mennä suihkuun, mutta ajatukset seurasi mukana. Suihkusta tultuani kysyin Tonilta tuttuun tapaan: "Koska mennään kihloihin?" Toni vastasi taas: "Koska mennään?" Yhdessä hetken tuumailtuamme totesimme sitten, että "joko mennään?" ja oikeastaan se oli sitten päätetty. Naureskeltiin itsellemme, kun ollaan tällaisia höppänöitä. Mutta todettiin, että kun tosiaan molemmilla on se halu, niin miksei sitten tehdä siitä virallista. Niinpä me sitten seuraavana päivänä käytiin ostamassa sormukset ja tässä sitä ollaan. ♡

Sormusten oston jälkeen mentiin läheiseen kahvilaan.
Istuttiin pöydässä, cappuccinot ja croissantit edessämme, ja vaihdoimme sormukset.
Ennen sormusten vaihtoa kysyimme toisiltamme:
"Toni, tuletko miehekseni?" "Kyllä"
"Hansu, tuletko vaimokseni?" "Kyllä tulen" :D

 Käytiin kihlajaisten kunniaksi hyödyntämässä aikoja sitten hankittu lahjakortti Haraldiin.

Tätä löytyi molempien lautaselta:
pitkään haudutettua karitsanniskaa palsternakka-yrttimuusin, hunajaisten juuresten
sekä tervattujen puolukoiden ja punajuurella maustettujen valkosipulinkynsien kera.
Nam! (Toni sai kyllä mun valkosipulit ^^)

Miks aina toisen lautasella oleva herkku näyttää paremmalta kuin oma?
Katsokaa vaikka:
Tässä on Tonin jälkiruoka. Siinä on suussasulavaa kahden suklaan kakkua, maariantuoksuheinäjäätelöä,
kirsikkahilloa ja mustikkakastia.

...ja tässä on mun jälkiruoka:
Vihreällä kardemummalla maustettua kermajäätelöä ja mansikka-mustikka-hilloa.
Mut hyvää se oli :)

En olis kyllä uskonut, että olisin näinkin äkkiä valmis tällaiseen. Siis kihlaukseen. Siitä on vasta 2,5 vuotta, kun mun edellinen aviomies kertoi haluavansa erota. Siihen kun lisää paperihommat ja puolen vuoden harkinta-ajan, niin virallisesti mun edellinen liitto on päättynyt vajaa 2 vuotta sitten. Se koko prosessi oli mulle todella raskas. Oon aina ajatellut, että menen naimisiin vain kerran elämässäni. Ja kun sitten tän ensimmäisen kanssa menin, sen piti olla ikuista. Olin niin rakastunut ja onnellinen, ja oikeasti kuvittelin hänen olevan se oikea jonka kanssa viettäisin loppuelämäni. Ajattelin, että jos joskus erottaisiin, se tapahtuisi vasta vuosien naimisissaolon ja erilaisten parisuhdeterapioiden ym. yritysten jälkeen, jolloin yhdessä tultaisiin siihen lopputulokseen, että homma ei toimi. Asiat ei kuitenkaan menneetkään ihan niin, vaan jo kahden avioliittovuoden jälkeen mieheni totesi, että adios. Ilman ennakkovaroitusta, ilman vaihtoehtoja, ilman mahdollisuutta yrittää vielä. Hän ei kuulemma rakastanut mua enää. Voitte kuvitella, että otti koville. Otti itsetunnon päälle ("mikä mussa on vikana, etten ole rakastettava?"), mutta lisäksi menetin luottamukseni ihmisiin. Jos kerran se ihminen, johon maailmassa olin luottanut kaikista eniten, pystyi tekemään noin ja jättämään kuin nallin kalliolle, niin keneen tässä maailmassa enää voisin luottaa?

Pitkän aikaa olin varma, etten enää koskaan löydä ketään, jota voisin rakastaa niinkuin olin rakastanut tätä exääni. Pelkäsin, että joku satuttaa mua taas. Mua vähetti, että olin 26-vuotias ja jo kerran avioeron kokenut. Koska sen piti olla ikuista! En vaihtanut tyttönimeäni takaisin, koska mulla ei ollut voimia. Hetken aikaa tuntui, etten uskaltanut luottaa edes ystäviini. Pikkuhiljaa luottamus ystäviä kohtaan alkoi palata. Ainoa ystävä, joka asui Pieksämäellä, oli Toni. Eron jälkeen olin niin voimaton, etten jaksanut tehdä mitään. Olla möllötin vain kotona, välillä en syönyt mitään ja välillä söin liikaa. Epäterveellisesti. En jaksanut käydä kaupassa, en jaksanut käydä koulussa, koulutehtävät jäivät rästiin, en jaksanut tehdä ruokaa... Toni monta kertaa kävi ostamassa mulle ruokaa kun jääkaappini möllötti tyhjyyttään. Ihana ystävä ♡

Multa on muutaman kerran kysytty, kuinka kauan me oltiin Tonin kanssa seurusteltu, ennen kuin muutettiin yhteen. Tähän on aina hauska vastata. Tilannehan oli nimittäin eron jälkeen se, että mulla ei ollut varaa yksin pitää sitä asuntoa, jossa olin asunut. Pelkällä opintotuella ei 450 € vuokraa makseta. Vaihtoehtoina oli muuttaa joko pienempään asuntoon (jonne kaikki mun huonekalut - jotka exäni ystävällisesti (omantunnontuskissaan?) mulle jätti - ei olisi mahtuneet) tai hankkia kämppis. Meidän äiti sitten itseasiassa tätä ehdotti, että mikset kysy sitä Tonia kämppikseksi. Se tuntui loogiselta, kun Tonillakin teki tiukkaa taloudellisesti, ja sillä taas ei ollut oikeastaan mitään huonekaluja, joten muutto olisi helppo eikä kämppä täyttyisi liiasta tavarasta. Toni siis muutti sitten vuoden 2013 alusta mun kämppikseksi. Siitä oli kyllä iso apu myös mun toipumisen kannalta, koska tuntui, että täytyi vähän tsempata, kun ei asunutkaan enää yksin. En kehdannut jättää kaikkea Tonin vastuulle.

Lokakuussa 2013 meidän välit lämpenivät, ja ystävistä tuli enemmän kuin ystäviä. Silloin tosiaan pitkään sitä jahkailin, että uskallanko aloittaa suhdetta, kun pelotti niin paljon vieläkin. Exän kanssa jäi harmittamaan todella paljon se, että menetin samalla myös tärkeän ystävän. Pelkäsin riskeerata mun ja Tonin ystävyyttä, joka kuitenkin merkitsi mulle niin paljon. Lopulta kuitenkin tunteet voittivat järjen, enkä kyllä ole katunut sitä tippaakaan. Toni on tehnyt mut niin onnelliseksi ja eheyttänyt mun särkyneen sydämeni jo niin hyvin, että voin kuvitella uusien hääkellojen soivan (älkää silti kuvitelko, että Toni olis joku "korvike" tuolle exälle, hän on paljon parempi ♡ ). Vaikka alkuun mietinkin sitä, mitä muut ajattelee ja onko tämä hassua näin "äkkiä" (kyllähän toiset menee nopeamminkin) rynnätä naimisiin, niin nyt oon kuitenkin alkanut nähdä asiat vähän toiselta kantilta. Ensinnäkin, vaikka olen aina ajatellut, että ei kannata mennä naimisiin, ennen kuin on seurusteltu niin ja niin monta vuotta, voin kuitenkin kokemuksesta todeta, ettei se takaa onnistunutta avioliittoa. Toiseksi, me ollaan Tonin kanssa tunnettu jo 3 vuotta ennen kuin alettiin seurustella, joten uskoisin, että ainakin tunnetaan toisemme jo läpikotaisin. Ja kolmanneksi, jos musta kerran sydämessä siltä tuntuu, että tämä on nyt oikein, niin miksi ei. Enpä tästä kuitenkaan enää nuoremmaksi muutu, ja jos joskus lapsiakin halutaan hankkia (Toni on siinä mielessä söpösti vanhanaikainen, että haluaa häät ennen lapsia), on ne parempi hankkia, kun vielä jaksaa niiden kanssa touhuta.

Meidän häitä vietetään siis kesällä 2016 ♡ Oon todella onnellinen ♡

Täplä oli hyvä rekvisiitta ja sormustyyny :)

Iloista kevään jatkoa kaikille! ♡

Pääsiäisen riemua

Tänään on pääsiäispäivä. Suuri ilon päivä. Tosin nykyään se helposti unohtuu kaikkien pääsiäisnoitien, -munien, -tipujen, -narsissien, -pupujen, mämmin yms. asioiden keskellä. Monet ihmiset juhlivat pääsiäistä unohtaen sen suurimman merkityksen. Monet ateistitkin juhlivat pääsiäistä, kristittyjen suurta juhlaa, vaikkei sillä olekaan heille sen suurempaa merkitystä kuin suklaamunat, mämmi, tiput ynnä muut. Moni ei edes tiedä, että nämäkin (noitia ja pupuja lukuunottamatta) ovat osa suurta pääsiäisen symboliikkaa ja niillä on taustallaan kristillinen merkitys. Kaikki saavat tietenkin juhlia tai olla juhlimatta pääsiäistä omalla tavallaan, mutta otan tämän esille, koska pääsiäinen ja siihen liittyvät asiat ovat itselleni merkityksellisiä asioita. Pääsiäinen on kristittyjen suurin juhla!

Itselleni pääsiäinen on monellakin tapaa tärkeää aikaa. Ensinnäkin, se saa minut joka vuosi muistelemaan konkreettisemmin kristinuskon ydintä ja evankeliumia. Pääsiäinen on mulle siis uskon vahvistamisen ja hengellisen pohdiskelun aikaa. Kiitoksen aikaa, kun kiitän Jumalaa siitä, että hän antoi poikansa meidän syntiemme tähden. Lisäksi pääsiäinen, huolimatta siitä että sen ajankohta vaihtelee vuosittain, on mulle jonkinlainen lähtölaukaus kohti kesää. Nyt ei ehkä tunnu siltä, kun ulkona on harmaata ja luntakin vielä aika paljon maassa, mutta pääsiäinen tuo silti mulle aina kevättä rintaan ja saa mut koristelemaan kodin värikkääksi, keväisemmäksi.

Kun siis monelle ihmiselle pääsiäisen päivät ovat vain tavallisia päiviä ja pyhiä, itselleni niillä on erityinen merkitys. Jokaisena pääsiäisen ajan päivänä pyrin muistelemaan sitä, mitä silloin oikeasti tapahtui. Kuvittelen mielessäni, millaista olisi ollut, jos olisin oikeasti ollut silloin läsnä. Mitä olisin ajatellut, mitä olisin tuntenut? Olisinko huutanut Hoosiannaa yhdessä muiden kanssa, olisinko tuominnut Jeesuksen ristille vai uskonut Jeesuksen olevan Jumalan poika vielä viimeiseen saakka?

Seuraavat kuvat on otettu Korpilahden seurakuntatalolta, jossa hiljaista viikkoa vietettiin pääsiäisvaelluksen merkeissä. Pääsin siis itsekin kerta toisensa jälkeen muistelemaan noita tärkeitä pääsiäisen ajan hetkiä.

Palmusunnuntaina Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin ja ihmiset vastaanottivat hänet palmunoksia heilutellen
ja Hoosiannaa riemulla huutaen. Tästä on saanut virpomisperinnekin alkunsa. Tosin, meillä on pajunoksia. Oi kun olis meilläkin palmuja :)

Kiirastorstaina syötiin juhlallinen pääsiäisateria.
Jeesus halusi pestä opetuslastensa jalat, vaikka normaalisti se oli palvelijoiden tehtävä.
Näin tehdessään hän halusi opettaa, että olemme kaikki samanarvoisia, ja meidän tulisi palvella toinen toisiamme.

Aterialla Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni."

Samoin Jeesus otti viinimaljan, siunasi sen, kiitti Jumalaa ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne. Niin usein kun te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni."
Ja niinhän me tehdään vielä nykyäänkin, kun me vietetään ehtoollista.

Joukko ihmisiä uskoivat Jeesuksen olevan huijari, ja niin lopulta Jeesus vangittiin.
Häntä kuulusteltiin ja kidutettiin ja lopulta ristiinnaulittiin. Keskellä päivää tuli pimeää, kun Jeesus kuoli ristille. Sillä hetkellä temppelin esirippu repesi kahtia, maa jyrähteli ja vavahteli
ja ihmiset ymmärsivät, että Jeesus todella oli Jumalan poika.

Jeesus oli haudattu luolaan, jonka suulle oli vieritetty suuri kivi.
Pääsiäisaamuna Maria ja muita naisia olivat menossa Jeesuksen haudalle, mutta heitä odottikin suuri yllätys:
enkeli seisoi haudan suulla ja kivi oli vieritetty pois! Enkeli kertoi, että Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista.
Tämä on ilon päivä! Jeesus elää!

Jotta kenellekään ei jäisi siis epäselväksi, niin kerrottakoon, että tästä syystä vietämme pääsiäistä:
Jeesus kuoli ja ylösnousi, jotta meillä kaikilla olisi tie auki taivaan kotiin ♡

Joskus kymmenisen vuotta takaperin nämä pääsiäisen tapahtumat oli mulle tosi epäselvät. Että siis täh, mikä pointti oli sillä aasilla? Ja miks se Jeesus sitten ristiinnaulittiin, jos kerta ihan muutamaa päivää aiemmin sille oltiin vielä huudettu Hoosiannaa? Ja mitä se Hoosiannakin oikein tarkoittaa? Ja miten ihmeessä Jeesuksen kuolema muka auttaa meitä pääsemään taivaaseen? Eiks meidän tarvikaan tehdä hirveästi hyviä tekoja sinne päästäksemme? Miksi Jeesus nousi kuolleista? Kysymyksiä oli paljon ja on niitä edelleen, mutta jossain vaiheessa nää asiat alkoi kiinnostaa sen verran enemmän, että päätin ottaa niistä selvää. Luin Raamattua ja keskustelin asioista muiden kristittyjen kanssa. Kaiken tarkoitus alkoi lopulta aueta. En viitsisi tähän alkaa sitä selostamaan, mutta jos jotakuta nämä mietityttää niin mielelläni kerron lisää. :)

Olen yrittänyt pitää tän blogini aika neutraalina, tarkoittaen sitä etten liikaa "Jeesustele" täällä jotta mielekkyys blogiani kohtaan säilyisi myös niillä lukijoilla, jotka eivät niistä Jeesusteluista niin välitä. Kuitenkin nyt, kun on kyseessä kristittyjen suurin juhla, en halua jättää sitä huomiotta. Usko on mulle tärkeä asia ja se on osa mua. Tästä syystä se väkisinkin nousee esille myös blogissani aika ajoin. En kuitenkaan pyytele sitä anteeksi, koska eikös bloggailun idea ole juuri kertoa bloggaajasta ja hänelle tärkeistä asioista? Tai riippuu blogista, mutta ainakin se on tämän blogin tarkoitus :)

Täplä keksi vähän uudenlaisen keinon hyödyntää pääsiäisruohoa...

Nämä munat on Täplän mielestä tosi kivoja leluja!

Munat lisääntyi ja Täplä hämmentyi.
Munien keskeltä Täpläkin toivottaa kaikille iloista pääsiäistä ♡

Ja niin toivotan myös minä!

Oikein riemullista pääsiäistä kaikille, muistakaa herkutella ja nauttia! Kesää kohti kuljemme, mikäpä sen ihanampaa. Enjoy! ♡

Wake up & enjoy!

Hola!

Olen monta viikkoa jo miettinyt, että haluaisin kirjoittaa blogia, mutta mulla on ollut aiheet vähissä. Viime postauksen jälkeen ei oikein mitään ole tapahtunut. Auton kanssa on rampattu huollossa edelleen ja Täplän kanssa eläinlääkärissä (btw, hyviä uutisia: Täplän diabetes on täysin parantunut!). Arki on pyörinyt näiden asioiden ympärillä, enkä viitsisi teille samoista aiheista kirjoittaa uudelleen ja uudelleen. Nyt kuitenkin, auringon paistaessa meidän asuntoon ja lämmittäessä tämän saunaksi, ymmärsin kevään saapuvan vauhdilla pienistä takatalvi-yrityksistä huolimatta. Siis kevät! Rakastan kevättä ♡

Ainakin itselleni kevät on aikaa, jolloin herään talvihorroksesta ja muistan taas elää. Elän kyllä talvellakin, ehe ehe, mutta talvella elämiseni on enemmänkin rimpuilua, hapuilua, vähän niinkuin puoliteholla. Kevään koittaessa akut taas latautuvat täyteen, ja vaikka tiedänkin ympäri vuoden, että elämä on ihanaa, kevään koittaessa oivallan sen taas uudella tavalla.

Elämä on ihanaa. Siispä nauttikaa, ystävät! Ja oikein upeaa, aurinkoista ja kaikin puolin hyvää kevättä kaikille ♡

Onnea ja epäonnea

Inhottava tunne. Jossakin nielun ja poskionteloiden välillä pyörii viileän tuntuinen limaklöntti, joka ei liiku suuntaan eikä toiseen. Yritän saada sitä liikkumaan tekemällä kummallisia liikkeitä nielussani. Röhkin ja kuulostan possulta. Eikä se klimppi liiku mihinkään. Yäääh, luovutan. Täytyy vaan odottaa, kunnes antibiootit alkaa tepsiä.

Troppia troppia...

Jep, sairaana siis ollaan. Mulla hajoo pää eikä pelkästään tän liman takia, vaan, koska en ole päässyt kuukauteen treenaamaan mulle niin rakasta akrobatiaa! Tuntuu, että oon elänyt viimeisen kuukauden jonkinlaisessa kuplassa. Täh, miks ihmiset puhuu kevään tulosta? Ai mitä, nyt on jo maaliskuu? En meinaa tajuta sitä. Aloin vasta hyväksyä sen ja iloita siitä, että on talvi. Ja olin suunnitellut reissua pulkkamäkeen, kunhan paranen. Pah, nyt se on jo myöhäistä. Tai no, olishan tuolla mäessä lunta, mutta todennäköisesti niin märkää, että tarvitsisin kokovartalokortsun jos haluisin kuivana pysyä. Plus että, en vielä ole siinä kunnossa että uskaltaisin mäkeen heittäytyä.

Oon ennenkin ihmetellyt sitä, miks vastoinkäymiset tulee usein yhtä aikaa. Ensin on pitkän aikaa kaikki hyvin ja sitten tulee kaikenlaista sontaa lyhyen ajan sisällä niskaan. Onhan se tietty kiva, että ne hyvät ajat pysyy parempina, kun ei ole vähän väliä jotain lannistavia juttuja pilaamassa sitä. Mut toisaalta, ne yksittäiset vastoinkäymiset kestäis kai paremmin, jos ne sattuis silloin kun asiat on muuten suht hyvin. No ei mulle mitään kamalaa oo sattunut, enemmänkin vaan on ollut epäonnea esim. just ton suhteen etten oo päässyt treenaamaan. Ensin onnistuin nyrjäyttämään nilkkani treenatessa ja jouduin jo silloin olemaan viikon treenaamatta. Sitten kun aloin taas treenata, ehdin ehkä reilun viikon treenailla kun mulla meni ranne. Kävin lääkärillä ja se totes, että mulla on löysät nivelet ja paikat niksahtelee helposti pois paikoiltaan. Pitäis hankkia rannetuet (ei sitten lääkäri viitsinyt tarkemmin kertoa että mistä ja millaiset...). Ranne oli niin kipeä, etten uskaltanut taas yli viikkoon treenata. Kun se sitten alkoi tuntua siltä, että ehkä uskaltaisin taas kokeilla, alkoi Täplän vointi olla todella huono (mistä oon kirjoittanut parissa viime tekstissä) eikä treenaaminen tullut mieleenikään. Halusin vaan viettää kaiken mahdollisen ajan Täplän kanssa, koska pelkäsin, että yhteistä aikaa meillä ei ole enää montaa päivää. Täplä kuitenkin sinnitteli ja se alkoi toipua. Nyt voisin taas lähteä hyvillä mielin treenaamaan. Paitsi että, sain hirmuisen flunssan, jonka alkamisesta on nyt 2 viikkoa. Flunssa äityi siis poskiontelontulehdukseksi joka tuntuu sekin olevan hyvin tiukassa. Jouduin by the way vaihtamaan antibiootitkin uusiin, koska edellisistä sain niin voimakkaita vatsaoireita että oksat pois. Makasin vaan sängyssä enkä voinut liikkua. Uikutin vaan kun kipu palasi aalloittain. Ripulista puhumattakaan...

No joo, karkasin aiheesta :D Sori herkkähipiäiset, en omista tekstinsuodatinta :)

Mutta joo, tänään kuitenkin palasin töihin. Ihan hyvä, koska alkoi jo kotona kyhjöttäminen kyllästyttää. Unirytmikin on ihan sekaisin kun pahimpina sairaspäivinä nukuin niin paljon ja sitten ei enää yöllä tullutkaan uni. Oon myös stressannut mm. raha-asioita, joka on varmaan ollut yks syy unettomuuteen... ei mitään katastrofaalista tilannetta onneksi ole, mutta onhan tässä kuluja ollut. Laskeskelin, että Täplän eläinlääkärikuluihin on kulunut viimeisen 5 kk aikana 850 euroa. Ja ens viikolla on taas uus lääkäriaika. Lisäksi meidän auto on tuottanut meille kuluja, kun siihen tehtiin 530 huolto just pari viikkoa sitten. Ja perjantaina viedään taas, kun öljyä mystisesti häviää edelleen moottorista. On toi autokin kyllä kans yks murheenkryyni! :) Siis tosi kiva auto, mutta siihen on saanut kaikenlaisia pikkuhuoltoja tehdä vähän väliä, ja lisäks yks vanhempi setä tuossa ennen joulua peruutti etulokariin ison lommon (onneks meni sedän vakuutuksista...). Ne kyllä muistaa meidät jo hyvin siellä korjaamolla, kun ollaan viety auto sinne jo niin monta kertaa. Auto on ollut meillä 6 kk ja varmaan se 6 kertaa on se sinne jo viety :D

Joulukuussa tullut sedän kolhima vahinkolommo. Onneks saatiin se korjattua, oli siinä ja siinä että suostuivat korjaamaan,
koska korjaus tuli (muka) saman hintaiseksi (750 e) kuin mikä on auton arvo. Pöh, sanon minä.

Mut hei, on mulla jotain positiivistakin asiaa! Täplä on siis tosiaan toipumaan päin. Oon niiiin onnellinen, että kuuntelin vaistoani enkä vienyt sitä lopetettavaksi vaikka jouduinkin asiaa vakavasti harkitsemaan. Se "päivä kerrallaan" -päätös oli hyvä. Huomasin tietynlaista painetta joiltakin ihmisiltä, jotkut sanoi jopa suoraan että eikö olis parempi jo viedä piikille/lopetettavaksi "se kissa"... mua kyllä satutti noi sanat silloin, koska sisimmässäni tiesin että joo, ehkä pitäis, mutta silti en ollut valmis vielä luovuttamaan. Se satutti, koska tuntui niin kylmältä ja tunteettomalta antaa periksi, kun tiesin että toivonhippuja vielä on. Tarrauduin kiinni niihin hippuihin ja se oli onneksi oikea päätös. Täplän kaljut läntit siis vaan levisi ja raapiminen oli sydäntäraastavaa, eikä homeopatiastakaan tuntunut olevan apua... mua itketti iltaisin, kun nukkumaan mennessä Täplän rapsutus piti mua tuntikausia hereillä. Päätin, että varaan ajan vielä toiselle eläinlääkärille ja kysyn suoraan, onko Täplä jo toivoton tapaus vai onko mitään tehtävissä. Se oli paras ratkaisu mitä Täplän hoidon kannalta on tähän mennessä tehty! Nimittäin tämä toinen lääkäri kuunteli koko Täplän sairaushistorian ja ihmetteli, miksei ihosta ole otettu näytteitä ja miksei allergiatestejä ole tehty (olin edelliselle lääkärille niitä itsekin ehdottanut, mutta syystä tai toisesta hän ei niitä suositellut). Täplästä otettiin näytteitä ja se sai lääkeshampoon, jolla sitä on nyt pesty kahdesti viikossa. Tulokset jo ensimmäisen pesukerran jälkeen oli uskomattomat! Kutina ja raapiminen loppui kuin seinään ja Täplä nukkui sikeämmin kuin viikkoihin. Oli varmaan ihanaa nukkua pitkästä aikaa ilman kutinaa. Nyt pikkuiselle on alkanut kasvaa karvaa, ja odotellaan sieniviljelyn tuloksia. Kaikki näyttää valoisammalta ja Tinttu on ihan kuin eri kissa. Se on taas oma ihana itsensä ♡

Tässä näytti jo pahalta. Noi ruvet on tulleet raapimisesta ja sen seurauksena Täplän iho oli tulehtunut.

Pikkuhiljaa karvaa lähti enemmän ja enemmän. Se oli muutenkin ihon huonon kunnon takia herkkä irtoamaan, eikä alituinen raapiminen auttanut asiaa. Lopulta Täplä raapi ihan "kulmakarvoihin" saakka eteen sekä korvien takaa poskiin menevän kaljun alueen. Nuo sivut oli myös korvasta lapaluihin kaljut, mutta tuohon keskelle jäi tuo söpö musta tupsu ja ikään kuin irokeesi.

Minä tietysti hoivasin ja hellin rakastani parhaani mukaan. Tänä kuvan ottamisen aamuna kun heräsin Täplä kainalostani, olin niin onnellinen, että se oli siinä vieressä. Koska olin muutamaa päivää ennen ajatellut, että edellinen päivä olisi se päivä jolloin Täplä vietäisiin lopetettavaksi jos se menee huonommaksi. Muutosta kuitenkin tapahtui parempaan ja sydämeni iloitsi. ♡

Uuden lääkärikäynnin jälkeen saatiin uutta toivoa. Pestiin Täplä lääkeshampoolla, jonka jälkeen se nukkui putkeen seuraavaan aamuun asti. Se oli niin väsynyt, että nukahti kirjaimellisesti naamalleen mun syliin. Se sai nukkua ilman kutinaa piiitkästä aikaa. Shampoohoidon aloittamisen jälkeen karva on alkanut kasvaa takaisin...

Täplän vointikin alkoi kohentua ja se alkoi olla taas enemmän oma utelias itsensä...

...kuten kuvasta näkyy. Täplä jaksoi taas olla arjen touhuissa mukana. :)

Sitten kun minä vuorostani sairastin, sain kainalooni lohduttavan pikku nyytin. ♡

Nyt Täplä on melkein jo ennallaan. Kasvanut karva on vasta sänkeä ja matka paranemiseen on pitkä, mutta suunta ainakin on oikea! Vielä pitää selvittää, mistä tämä kaikki oikein johtui, ettei se pääse toistumaan.

 

Jatkamme myös suihkuttelua kahdesti viikossa, vaikka se ei ihan Täplän lempipuuhaa olekaan.

Oikeastaan, se inhoaa sitä.

Näkeeks sen jostain??? :D

Aika tyytyväiseltä tämä kisu näyttää, vai mitä ootte mieltä? Vähän näyttää vielä hassulta, kun sänkikarvojen kanssa pää näyttää niin pieneltä. Lisäksi eläinlääkärin suosituksesta ajelimme Täplän karvat 12 mm pituiseksi. Ainakin sieltä mistä se antoi ajella :D Suunta on siis oikea ja näillä eväillä on hyvä jatkaa eteenpäin. Luojalle kiitos Täplästä! ♡